Isajev S-125

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 30. maaliskuuta 2020 kello 21.01 käyttäjän 91.155.3.24 (keskustelu) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee ilmatorjuntaohjusta. Katso Petšora (täsmennyssivu) sanan muista merkityksistä.
S-125
ItO 79-ohjuksia Ilmatorjuntamuseossa Tuusulan Hyrylässä.
ItO 79-ohjuksia Ilmatorjuntamuseossa Tuusulan Hyrylässä.
Tyyppi ilmatorjuntaohjus
Valmistushistoria
Valmistaja NPO Almaz
Valmistusmaa  Neuvostoliitto
Käyttöönotto 1961
Ohjus
Massa 923 - 980 kg
Räjähdysaineen massa 60 - 75 kg
Ammuksen lähtönopeus 600 - 730 m/s
Huippunopeus 2.5 Mach
Kantomatka 15 - 25 km[1]
Maalinhaku komento-ohjaus
Mitat
Pituus 6,00 m
Halkaisija 40 cm
Kärkiväli 2,2 m
Käyttäjämaat Useita, käytössä vielä edelleen

Isajev S-125 Neva tai Isajev S-125 Petšora on neuvostoliittolainen ilmatorjuntaohjusjärjestelmä. Sen NATO-raportointinimi on SA-3 Goa. Ohjuksen pääsuunnitteluvastuu oli akateemikko A. A. Raspletinin kunniaksi nimetyllä NPO "Almaz":lla.

Kaksivaiheinen torjuntaohjus otettiin Neuvostoliitossa palveluskäyttöön 1961. Sitä käytettiin Egyptissä kesä-heinäkuussa 1970, jolloin 16 laukaistulla ohjuksella ammuttiin alas yhdeksän lentokonetta ja vaurioitettiin kolmea. Vuonna 1973 ohjuksilla tuhottiin 43 lentokonetta. Vuoden 1999 NATO:n Jugoslaviaa vastaan suorittamien ilmahyökkäysten aikana Jugoslavian liittoarmeijan modernisoitu S-125 Petšora pudotti Yhdysvaltain häivepommittaja F-117:n, mikä oli ensimmäinen kerta, kun häivelentokone pudotettiin.

Ohjusjärjestelmästä on olemassa useita tyyppejä, kuten:

  • S-125 M ohjuksella V-600
  • S-125 Petšora ohjuksella V-601P
  • S-125 Petšora ohjuksella V-601PK
  • S-125 Petšora-21 ohjuksella V-601D

Suomessa

Isajev S-125 oli Suomen puolustusvoimien ensimmäinen ilmatorjuntaohjusjärjestelmä. Järjestelmä hankittiin Suomen ilmapuolustuksen vahvistamiseksi vuosina 1978–1979. Sen tyyppinimi oli ItO 79, tarkoittaen 1979 käyttöönotettuja ilmatorjuntaohjuksia.[2] Ohjustyypillä aloitettiin koulutusammunnat Lohtajan ampuma-alueella 1982, jota jatkettiin vuoteen 1995 saakka. Ito 79-ohjukset poistettiin Puolustusvoimien käytöstä BUK M1-alueilmatorjuntaohjusjärjestelmän hankinnan myötä.

Suomessa käytöstä poistettuja ohjuksia on museoituna Ilmatorjuntamuseossa Tuusulan Hyrylässä.

Lähteet

  • Kojo, Pauli et al: Mitä-Missä-Milloin, kansalaisen vuosikirja 1982 - 32. vsk., Otava, 1981, Helsinki ISBN 951-1-06482-7 (sid.)
  • Lappi, Ahti: Ilmatorjunta Kylmässä Sodassa, Ilmatorjuntasäätiö, Jyväskylä 2003, Gummerus (s. 100–101) ISBN 951-95594-4-2
  • Lappi, Ahti: Ilmatorjuntaohjukset Suomen puolustuksessa, Ilmatorjuntasäätiö, 2009, Jyväskylä
  • Hogg, Ian: Tykistö- ja ohjusaseet, Karisto, 2011, Hämeenlinna (Suom. Petri Kortesuo) ISBN 978-951-23-5456-6

Viitteet

  1. Mitä-Missä-Milloin, kansalaisen vuosikirja 1982 (s. 225)
  2. Mitä-Missä-Milloin, kansalaisen vuosikirja 1982 (s. 225)

Aiheesta muualla

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv: S-125
Tämä aseisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.