Siirry sisältöön

Belgian hallituskriisi syvenee

Wikiuutisista

8. marraskuuta 2007

Belgian hallitusneuvottelut uhkasivat keskiviikkona kariutua, koska ranskankieliset puolueet aikovat luopua hallitusneuvotteluista, jotka ovat kestäneet tähän päivään mennessä jo 151 päivää.

Kriisi johtuu pääosin siitä, että hallitusneuvotteluja johtava kristillisdemokraatti Yves Leterme pyrkii lisäämään flaamin- eli hollanninkielisen Flanderin autonomiaa, minkä vuoksi hallituskumppaneita ranskalaispuolueista ei tahdo löytyä. Tämä on ongelma, sillä perustuslaki vaatii hallitukseen yhtä monta ranskan- ja hollanninkielistä ministeriä.

Tilanne kärjistyi eilen ranskankielisten puolueiden marssittua ulos parlamentin sisäasiainvaliokunnan istunnosta, jossa tehtiin päätös siirtää kaksi hollanninkielistä kuntaa käytännössä ranskankielisestä Brysselin vaalialueesta Flanderiin, mitä flaamiedustajat yksin kannattivat.

Pitkä ja syvenevä hallituskriisi on herättänyt vauraassa Flanderissa voimakkaita vaatimuksia itsenäisyydestä. Ranskankielinen Vallonia on kuitenkin taloudellisesti heikommassa jamassa eikä haluaisi kummallekaan alueelle edes lisää autonomiaa.

Lähde

[muokkaa]