Five Nights at Freddy’s (elokuva)
Five Nights at Freddy’s | |
---|---|
Ohjaaja | Emma Tammi |
Käsikirjoittaja |
|
Tarina |
|
Perustuu | Scott Cawthonin videopeliin Five Nights at Freddy’s |
Tuottaja |
|
Säveltäjä | The Newton Brothers |
Kuvaaja | Lyn Moncrief |
Leikkaaja |
|
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Tuotantoyhtiö |
|
Levittäjä | Universal Pictures |
Ensi-ilta | |
Kesto | 110 minuuttia |
Alkuperäiskieli | englanti |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Five Nights at Freddy's on yhdysvaltalainen yliluonnollinen kauhuelokuva, jonka ohjaa amerikansuomalainen Emma Tammi. Tammi on käsikirjoittanut elokuvan yhdessä Scott Cawthonin ja Seth Cuddebackin kanssa. Elokuva perustuu Cawthonin luoman samannimisen videopelisarjan ensimmäiseen peliin. Elokuvan pääosissa ovat Josh Hutcherson, Elizabeth Lail, Piper Rubio, Mary Stuart Masterson ja Matthew Lillard.
Cawthon myi videopelisarjansa elokuvaoikeudet jo vuonna 2015.[1] Kuvaukset alkoivat New Orleansissa 1. helmikuuta 2023,[2][3] ja ne saatiin päätökseen 3. huhtikuuta.[4] Elokuva sai ensi-iltansa 27. lokakuuta 2023.
Elokuva sai kriitikoilta negatiivisen vastaanoton muun muassa animatronisten hahmojen käytön määrän alhaisuudesta ja pelon puutteesta. Elokuva on tuottanut yli 40 miljoona dollaria lipputuloina.
Juoni
Mike Schmidtin jouduttua eroamaan ostoskeskuksen vartijan työstä sen jälkeen, kun hän oli pahoinpidellyt sieppaajaksi luulevan lapsen isän, lähetetään tämä uraneuvoja Steve Raglanin luokse uuden työn toivossa. Raglan tarjoaa Mikelle yövartijan työtä vanhassa perheravintolassa nimeltään Freddy Fazbear's Pizza. Mike aluksi ei tarjoudu ottamaan yötyötä, mutta ottaa työn vastaan sen jälkeen, kun sosiaalipalvelut uhkaavat ottaa tämän nuoremman sisarensa Abbyn huoltajuuden ja antaa tämän hänen vieraantuneelle Jade tädilleen.
Ensimmäisenä yönä Mike nukahtaa kesken vuoron ja näkee unta hänen nuoremman veljensä Garretin sieppauksesta ja sitten tapaa viisi lasta, jotka todistivat Garretin sieppauksen mutta juoksevat tältä pakoon. Toisena yönä Mike näkee jälleen samaa unta, mutta yrittäessään saada yhden lapsista kiinni lyö tämä tätä koukulla aiheuttaen Mikelle syvän haavan käteensä. Mike tämän jälkeen herää ja tapaa poliisin nimeltä Vanessa, joka esittelee tälle loput ravintolasta samalla kertoen paikan tausta ja siitä kuinka paikka suljettiin sen jälkeen, kun viisi lasta murhattiin siellä 1980-luvulla joidenka ruumiita ei koskaan löydetty.
Kolmantena yönä Jade täti palkkaa nuorisorikollisia vandalisoimaan ravintolan saadakseen Miken erotettua työstään täten auttaen häntä samaan Abbyn huoltajuuden. Samalla kun he vandalisoivat ravintolaa niin heräävät ravintolan neljä animatronista maskottia: Freddy, Bonnie, Chica ja Foxy eloon ja jonka jälkeen he murhaavat joka ikisen heistä. Hahmot myös murhaavat Abbyn lastenvahdin Maxin, joka pakottaa Miken ottamaan Abbyn seuraavaan yövuoronsa mukaan.
Vuoron aikana Mike nukahtaa jälleen ja yrittää kysyä yhdeltä lapselta uudelleen, että kuka sieppasi tämän pikkuveljen mutta ainoa vastaus jonka hän saa on "keltainen jänis." Nukkueessaan Abby herää unestaan jonka jälkeen kaikki neljä maskottia ystävystyvät tämän kanssa. Mike herää unestaan ja huomaa, että Abby ei ole enää toimistossaan. Kuullessaan hänen huutavan todistaa tämä, että hahmot tosiaan heräävät eloon vaikka nämä ovat Mikea kohtaan vihamielisiä. Mike saa tietää, että murhatut lapset riivaavat maskotteja. Vanessa alkaa huolestua Abbyn ja maskottien ystävyydestä ja uhkaa ampua Miken, jos hän tuo vielä kerrankin Abbyn mukanaan ravintolaan.
Seuraavana päivänä Mike pyytää Jade tätiä vahtimaan Abbya voidakseen mennä takaisin päivällä. Hän ottaa yliannostuksen unilääkkeitä. Unessaan kaikki viisi lastaa kertoo hänelle, että hän voi jäädä Garretin luokse ikuisesti, jos tämä antaa vastineeksi heille Abbyn. Samalla niin kutsuttu Golden Freddy saapuu Miken kodille ja murhaa Jade tädin jonka jälkeen hän ottaa Abbyn mukaansa viedäkseen tämän takaisin ravintolaan. Mike herää siihen, että hänet on kiinnitetty kidutuslaitteeseen, joka voi repiä tältä kasvot pois. Mike onnistuu pakenemaan laitteesta, mutta Foxy onnistuu haavoittamaan tämän pahasti.
Vanessa löytää hänet ja hoitaa tämän haavat. Vanessa kertoo Mikelle, että on ravintolan omistajan sekä sarjamurhaaja William Aftonin tytär ja että murhattujen lapsien sielut sekä maskotit ovat Aftonin halussa. Tajutessaan, että Afton yrittää tappaa Abbyn ja ryntää samantien ravintolalle Vanessan antamien varusteiden kanssa. Mike onnistuu vaurioittamaan maskotteja ja pelastamaan Abbyn Chicalta. Paetessaan Chican kuppikakku hyökkää Miken kimppuun ja käskee paeta joutuen näiden eroon tosistaan. Abby onnistuu piiloutumaan pallomereen Foxylta ja Vanessa päihittää sen lamauttimella myös Mike onnistuu päihittämään kuppikakun.
Steve Raglan saapuu paikalle keltaisessa jäniksen puvussa ja uudelleen aktivoi maskotit samalla paljastaen, että hän on William Afton ja lyö Miken tajuttomaksi. Tajuttuaan, että hänen pitää kertoa totuus niin piirtää Abbyn kuvan siitä kuinka Afton olisi se, joka murhasivat heidät. Maskotit kääntyvät Williamia vastaan ja jonka aikana Chican kuppikakku puree osan irti Aftonin puvusta. Purema laukaisee puvun sisäiset jousilukitusmekanismit, mitkä haavoittavat Aftonia erittäin pahasti. Maskotit raahaavat ja lukitsevat hänet ravintolan takahuoneeseen.
Mike ja Abby raahaavat Vanessan ulos ravintolasta sen jälkeen, kun Afton oli puukottanut häntä pahasti haavoittaen tämän. Vanessa vaipuu sairaalassa koomaan. Mike jatkaa Abbyn kasvattamista ja yhdessä eloa hänen kanssaan.
Rooleissa
Josh Hutcherson | … | Mike Schmidt |
Elizabeth Lail | … | Vanessa Shelly |
Piper Rubio | … | Abby Schmidt |
Matthew Lillard | … | Steve Raglan / William Afton |
Mary Stuart Masterson | … | Jane-täti |
Kat Conner Sterling | … | Max |
David Lind | … | Jeff |
Christian Stokes | … | Hank |
Joseph Poliquin | … | Carl |
Wyatt M. Parker | … | nuori Mike Schmidt |
Emma Jo Tassin | … | nuori Vanessa Shelly |
Lucas Grant | … | Garrett Schmidt |
Theodus Crane | … | Jeremiah |
CoryxKenshin | … | taksinkuljettaja |
MatPat | … | tarjoilija |
Kevin Foster | … | Freddy Fazbear (ääni) |
Jade Kindar-Martin | … | Bonnie (ääni) |
Jessica Weiss | … | Chica (ääni) |
Roger Joseph Manning Jr. | … | Foxy (ääni) |
Vastaanotto
Kriitikoiden vastaanotto
Elokuva sai kriitikoiden osalta negatiivisen vastaan oton. Rotten Tomatoes -kerääjäsivustolta 26 prosenttia kriitikoista on antanut sille negatiivisen arvostelun keskimääräisellä arvosanalla 4,4/10.[5] Keräys perustuu 128 arvosteluun. Pertti Avola antamassa arvostelussa Helsingin sanomassa kirjoitettiin, että elokuva "Rämpii kauhun ja fantasian puolivälissä ja solahtaa lopussa vielä eräänlaiseksi sarjamurhaajatrilleriksi."[6]
Helsingin Sanomat
Pertti Avola |
[6] |
Lähteet
- ↑ Muropaketin toimitus: Amerikansuomalainen Emma Tammi ohjaa Five Nights at Freddy's -videopelielokuvan Muropaketti.com. 6.10.2022. Viitattu 8.2.2023.
- ↑ Five Nights At Freddy's Movie Finally Starts Filming GameSpot. Viitattu 8.2.2023. (englanniksi)
- ↑ Five Nights at Freddy's (Film) Five Nights at Freddy's Wiki. Viitattu 8.2.2023. (englanniksi)
- ↑ Amy Beth: 'Five Nights at Freddy's' Movie: Release Date, Cast, Plot, and Everything We Know So Far Collider. 10.4.2023. Viitattu 15.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Five Nights at Freddy's - Rotten Tomatoes Rotten Tomatoes. 27.10.2023. Fandango Media. Viitattu 28.10.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Elokuva-arvio | Videopeleihin perustuva Five Nights at Freddy’s tarjoaa haaleaa kauhua hylätyssä pizzapaikassa Helsingin Sanomat. 27.10.2023. Viitattu 28.10.2023.