Auvo Niiniketo
Auvo Niiniketo (s. 1954) on suomalainen kamppailulajien opettaja ja turvallisuuskouluttaja. Hänet tunnetaan parhaiten hokutoryu ju-jutsu -tyylisuunnan perustajana.
Niiniketo on harjoitellut kamppailutaitoja pienestä pitäen. Aluksi hän harrasti nyrkkeilyä Helsingin Voimailijoissa. Nyrkkeilyssä hän saavutti nuorten Suomen-mestaruuden 75-kiloisissa vuonna 1972 sekä yleisen sarjan SM-pronssia vuonna 1974. Nyrkkeilyuransa jälkeen Niiniketo ryhtyi harjoittelemaan karatea, missä hän vuonna 1979 voitti raskaassa sarjassa SM-kultaa. Vuonna 1980 Niiniketo toi Suomeen potkunyrkkeilyn ja aloitti lajissa kurssi- sekä maajoukkuetoiminnan. Hän on saavuttanut lajissa 5. asteen mustan vyön.
Jujutsuun Niiniketo tutustui nyrkkeilymatkalla Ruotsissa, missä myös harjoitteli lajia siniseen vyöhön saakka. Vuonna 1977 hän aloitti ensimmäisen jujutsukurssin Helsingissä. Kaksi vuotta myöhemmin hän sai ensimmäisen mustan vyön eli danin Richard Morrisilta ja Robert Clarkilta. 4. marraskuuta 2007 Hokutoryun 30-vuotisjuhlaleirillä Turussa Morris myönsi hänelle 9. danin sekä soke-arvonimen.
Vuonna 2006 Auvo Niiniketo tuomittiin kätkemisrikoksesta 80 päiväsakkoon. Tuomio liittyi Uotin rahanpesujupakkaan. Hovioikeus kumosi myöhemmin tuomion ja vapautti Niinikedon syytteestä ja rangaistuksesta. Sittemmin korkein oikeus palautti asian uudestaan hovioikeuteen käsiteltäväksi, jossa asia odottaa nyt EIT:n kannanottoa juttuun liittyviin keskeisiin juridisiin kysymyksiin.[1]
Teokset
- Ju-jutsu, itsepuolustuksen perusta, ISBN 951-30-6510-3 (Tammi T-kirjat, 1982)
- Hokutoryu ju-jutsu, ISBN 952-5221-00-8 (Dashi, 1997)
Lähteet
- ↑ Uoti katkeroitui tuomiostaan Iltalehti. 16.6.2006.
Aiheesta muualla
- Pete Suhonen: Täällä vartioin minä! Auvo Niiniketo on kiristetyn ihmisen paras ystävä City-lehti. 3/2004.