Julma-Henri
Julma-Henri | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Muusikko | |
Taiteilijanimi |
Julma-Henri Henri Jääkarhu Make Money |
Laulukielet | suomi, englanti |
Tyylilajit | rap |
Yhtyeet |
Julma-Henri & Syrjäytyneet K.G.B. Forever |
Levy-yhtiöt | Ähky Records |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Julma-Henri on oululainen punk-henkistä hip hop-musiikkia tekevä artisti. Hän on myös Julma-Henri & Syrjäytyneet yhtyeen keulahahmo. Julma-Henri piilottaa henkilöllisyytensä pitämällä esiintyessään päällään kommando-pipoa.
Ura
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Julma-Henri aloitti uransa 1998 nimellä Money oululaisessa yhtyeessä nimeltä Forever. Yhtye julkaisi yhden "Mobmusic" nimisen EP:n. Englanninkielisen nelihenkisen yhtyeen muita jäseniä olivat mm. Leijona. Sittemmin yhtye hajosi. Vuonna 2003 Money julkaisi Soundtrack 2 My Life -omakustannealbumin, jonka tuotti kokonaisuudessaan Panama Rayo. Hän vieraili myös Leijonan Herra MC -albumilla kappaleessa "Mitä sä tiedät", ja Viinaa, huumeita ja väkivaltaa -albumilla kappaleessa "Vaan sil on väliä".
Julma-Henri & Syrjäytyneiden esikoisalbumin Al-Qaida Finlandin nauhoitukset aloitettiin 2005 joulukuussa. 2005-2006 Julma-Henri veti Steen1:sen kanssa Julma-Henri & Ystävät -nimistä radio-ohjelmaa Free Your Mindissa ja kiersi Suomea keikoilla Asan ja Steen1:n kanssa. Vuonna 2006 Julma-Henri räppäsi Jääkarhu-Make -nimellä K.G.B.:n Ksanors -mixtapella. Samana vuonna Henri vieraili Steen1:sen Nottinghamin paskasheriffi -mixtapen Teille kaikille -kappaleella. Vuoden 2007 alussa Julma-Henri vieraili Asan Foetida-Pro Promo -mixtapen Pohjalla -kappaleella. Toukokuussa 2007 Al-Qaida Finland julkaistiin Ähky Recordsin kautta. Levynjulkaisutapahtuma pidettiin Alppipuistossa Helsingissä. Albumi menestyi erittäin hyvin ja se myytiin miltei heti loppuun. Albumin 240306 (RikRek) -kappaleesta julkaistiin myös musiikkivideo. Kappaleella vieraili Asa. Tammi-helmikuussa 2008 järjestettiin "Support Al-Qaida Finland"-kiertue, joka kiersi kaikki Suomen suurimmat kaupungit. Kiertueella olivat mukana Julma-Henri & Syrjäytyneet, ranskalainen Miss Helium, Petos, Pikkupiru, Rauhantekijä ja Kuuro Koira.
Joulukuussa 2008 julkaistiin Julma-Henri & Syrjäytyneiden SRJTNT vol. 1 -mixtape. Mixtapea edelsi Redrum-187-sivustolla julkaistu Hoida homma kappale, jossa arvosteltiin artistien vehkeilyä kaupallisen median kanssa. Kappaleella vieraili myös Al-qaida finland levyn tuottanut Kemikaali-Keijo. SRJTNT vol. 1 mixtape oli koottu muun muassa netissä pyörineistä ja muista vanhoista ylijääneistä kappaleista.
Vuoden 2009 keväällä Julma-Henri vieraili Asan Via Karelia -albumin Rauhan murhaajat -kappaleella. Henri vieraili myös kesäkuun alussa julkaistulla Aistin & Emeton Exitus -albumin nimikko kappaleella. Henri on vieraillut myös syksyllä julkaistavilla Konnan Sei7semän-albumilla, kappaleessa Rippituoli ja Leijonan Vauhtia ja vaarallisia tilanteita-albumilla, kappalella Tervetuloa kylmään Pohjolaan.
Kesällä 2009 julkaistiin Meitsi on matafaka kappale, johon musiikkivideon ohjasi Timo Turunen. Kappaleen on säveltänyt Julma-Henri & Syrjäytyneet -orkesteri. Kappale eroaa aikaisemmasta tuotannosta orgaanisella soitannallaan. Kappaletta seuraa toinen lokakuussa 2009 julkaistava studioalbumi Outo nauha, joka on Henrin ja Laineen Kasperin "splitti-levy". Levyn julkaisI Ähky Records ja jakelI suomalainen Supersounds.
Diskografia
Julma-Henri & Syrjäytyneet
- Al-Qaida Finland (Ähky Records, 2007)
- SRJTNT vol. 1 (mixtape) (2008)
- Outo nauha (Laineen Kasperin kanssa) (2009)
Jääkarhu-Make
- Ksanors (omakustanne, 2006)
Money
- Soundtrack 2 My Life (omakustanne, 2003)
Lähteet
- Saari, Taneli: Julma-Henri & Syrjäytyneet: Sivuun lakaistujen äänitorvi Rokkizine. 14.2.2008.
- Hietaneva, Panu: Julma Henrin maailma HS Nyt-liite. 22.2.2008.
- Mikkonen, Ilkka: Kasvoton soturi Kaleva. 30.5.2008.
Aiheesta muualla
- Julma-Henri Myspacessa (englanniksi)
- Ähky Records
- Julma-Henri & Syrjäytyneet