Kahlil Gibran
Gibran Khalil Gibran (arab. جبران خليل جبران, 6. tammikuuta 1883 Besharri – 10. huhtikuuta 1931 New York) oli libanonilainen runoilija ja taiteilija. Hänen tunnetuin teoksensa on Profeetta (1923).[1] Gibran aloitti Profeetan kirjoittamisen vuonna 1912 ja valmisteli sitä toistakymmentä vuotta.
Kahlil Gibran syntyi vuonna 1883 nykyisen Libanonin alueella Besharrin kylässä, Valkean vuoren juurella. Gibranin perhe oli vanhaa maroniittikristillistä sukua ja Libanon kuului tuohon aikaan Ottomaanien valtakunnan Syyrian maakuntaan. Vuonna 1895 Gibranin perhe hajosi: äiti muutti lapsineen Bostoniin ja isä jäi turkkilaiseen vankilaan. Yhdysvalloissa Kahlil Gibran näytti kuvataiteelliset ja kirjalliset lahjansa ja pääsi taiteellisiin piireihin jo 13-vuotiaana, ja häntä alettiin yleisesti kutsua Profeetaksi. Gibranin ystävät lähettivät hänet 15-vuotiaana libanonilaiseen yliopistoon ja neljän vuoden opiskelun jälkeen Gibran palasi Yhdysvaltoihin.
Tärkein tapahtuma nuoren Gibranin elämässä oli tutustuminen Mary Haskelliin, kuuluisaan mesenaattiin. Mary Haskell otti Kahlil Gibranin stipendiaattiensa lukuisaan joukkoon ja tuki Gibrania henkisesti ja taloudellisesti koko hänen loppuelämänsä ajan. Haskel toimitti Gibranin englannin kieliset kirjat.[1]
Kirjailijana Gibran mainitsee tärkeimmiksi inspiraation lähteikseen William Blaken ja Nietzschen, joita molempia hän pitää itsensä kaltaisina hulluina. Hän kirjoittaa: ”Hulluus jumalan kaipauksessa on korkein ylistyksen muoto.”
Gibran kirjoitti ensimmäiset kirjansa arabiaksi, mutta vuodesta 1918 alkaen hän kirjoitti englanniksi.[1]
Teoksia
- Jumalan tuli
- Kapinalliset henget
- Profeetta (1923, uusi suomennos 2006 Risto Ahti)[2]
- Maan jumalat
- Merta ja hiekkaa
- Mestarin ääni
- Särkyneet siivet
- Temppelin portilla
- Vaeltaja