Lehtikulta
Lehtikulta on kultalevy, joka on taottu tai valssattu ohueksi, noin 0,0001 mm paksuiseksi. Lehti voi olla myös kullan, hopean ja tinan seosta.[1]
Lehtikullalla kultaaminen oli edullisin tapa kullata veistoksia ja arkkitehtuurielementtejä ennen elektrolyysin keksimistä. Keskiajalla lehtimetalleja käytettiin puuveistosten ja maalausten pintavärinä. Lehtikultaa on käytetty myös arkkitehtuurissa ja sisustuksessa,[1] pronssiveistosten ja kirkkojen kupolien kultaamisessa. Veistosten, patsaiden ja koristeiden kultaamisen ohella kultausta on käytetty keskiaikaisten kirjojen kuvituksissa. Keskiaikaisten maalausten pyhimyskehät tai koko tausta olivat usein lehtikultaa etenkin uskonnollisissa maalauksissa. Ikonit ovat jatkaneet tätä perinnettä.
Lehtikulllalla on kullattu yleisesti myös kehyksiä. Samoin muusta metallista kuin kullasta tehtyjä koruja kullataan kultadubleekoruiksi, mutta sitä ei tehdä lehtikullalla. Lehtikultaa on käytetty jopa jälkiruokien ja makeisten koristeluun. Esimerkiksi Intiassa lehtikultaa ja lehtihopeaa käytetään häissä pääruokien juhlistamiseen. Myös Japanissa on saatavilla lehtikultaa sisältävää vihreää teetä ja makeisia, myös Gdansk on tunnettu kullatuista makeisista.
Lähteet
- ↑ a b Taiteen pikkujättiläinen, s. 375. WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X
