Marsin kanavat

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 28. elokuuta 2013 kello 19.41 käyttäjän 78.27.123.139 (keskustelu) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Epäselvä, linkit henkilöihin, ei yleisiä lähteitä
Schiaparellin piirtämä kartta Marsin kanavista

Marsin kanavat tarkoittaa eräiden tähtitieteilijöiden 1800-luvun lopulla kaukoputkella havaitsemia Marsissa näkyneitä tummia viivamaisia kuvioita. Kanavien olemassaolosta ja luonteesta kiisteltiin kovasti. Jotkut tähtitietelijät uskoivat niiden olleen älyllisten olentojen rakentamia. Myöhemmin todennttin kanavien olevan optinen harha ja silmien taipumus yhdistellä pisteitä ketjuksi.

Kanavat havaitsi ensimmäisenä italialainen tähtitieteilijä Giovanni Schiaparelli. Vuonna 1877 hän uskoi löytäneensä Marsin pinnalta pitkiä suoria muotoja, joita hän kutsui italiaksi nimellä canali. Kanavat johtivat kuvitelmiin Marsissa vaikuttavasta sivilisaatiosta. Tunnetuin kanavien puolestapuhuja oli yhdysvaltalainen Percival Lowell. Kaikki eivät kanavia kuitenkaan nähneet ja niistä sukeutui pian tähtitieteilijöiden välille ankara kiista. Sen ratkaisi italialaisen Eugène Michel Antoniadin tekemät tarkat havainnot Marsista vuonna 1909, jotka osoittivat ettei Marsissa ole kanavia.

Nykyään Marsin kanaviksi on toisinaan nimitetty avaruusluotainten planeetalta löytämiä jokiuomia[1][2], jotka ovat yleensä eri paikassa kuin aiemmin kaukoputkilla nähdyt kanavat.

Marsin kanavien historia

Amerikkalaisen tähtitieteilijä Percival Lowellin tekemä kartta Marsista, jossa näkyy kanavia.
Perrotinin Marsin kartta.

Jo Angelo Secchi kutsui vuonna 1858 esimerkiksi suurta tummaa Syrtis Majoria kanavaksi, mutta havainto ei vielä aloittanut varsinaista kanavainnostusta.

Syksyllä 1877 Mars oli harvinaisen lähellä Maata niin sanotussa perihelioppositiossa. Tällöin Marsia havannoi suotuisina öinä myös italialainen tähtitieteilijä Giovanni Schiaparelli. Hän käytti 22 cm peilikaukoputkea[3]. Schiaperelli nimesi näiden havaintojensa pohjalta monia Marsin piirteitä[4]. Hän väitti nähneensä vuonna 1877 Marsin pinnalla suoria alueita, joita hän kutsui sanalla canali, joka kääntyi monille kielille "kanaviksi" tai "joiksi"[4]. Kun tieto tästä levisi, monet harrastelijat ja ammattilaiset väittivät nähneensä kanavia. E. E. Barnard ja monet muut eivät sen sijaan havainneet kanavia.

Ranskalainen Camille Flammarion ajatteli kanavien olevan marsilaisten tekemiä[5]. Ajan kuluessa kanavien havaitsijoitten määrä kasvoi, ja tähtitieteilijät haukkuivat toisiaan lehdissä. Kanavien puolustajat uskoivat kanaviin vankasti. 1882 William Hayward Pickering huomasi kanavien risteyskohdissa tummia läiskiä. Tunnetuin kanavien havaitsija oli amerikkalainen miljonääri ja amatööritähtitietelijä Percival Lowell, joka rakennutti itselleen Flagstaffin observatorion[6] ja vaati ammattilaisobservaattoreiltaan työsopimuksen ehtona, että he näkevät Marsissa kanavialähde?. Jotkut näkivät kaksoiskanavia. Ilmiö ilmestyi jonkin ajan kuluttua ja kanavat myös siirtyilivät. Tämä sai monet epäilemään kanavia. Epäilyttävää oli myös että kanavat näkyivät paremmin hieman pienemmällä kuin suuremmalla kaukoputkella.lähde?

Kanavien suosio alkoi hiipua nopeasti 1900-luvun alkuvuosina. 1903 J. E. Evans ja Edward Maunder järjestivät koulupojilla kokeen, jossa he näkivät "kanavia" pistekuvioissa. Lowellin sitkein vastustaja, englantilainen Simon Newcomb laski, että näkyäkseen Maahan Marsin kanavien tulisi peittää 60% planeetan pinta-alasta[7]. Jos kanavia olisi noin 400, niiden leveys 40 mailia ja heijastuskyky puolet pinnan heijastuskyvystä, sekä pituus 2000 mailialähde?. Italialainen Eugène Antoniadi väitti 1890-luvulla nähneensä 40 kanavaa, mutta ei myöhemmin uskonut niihin vaan piti niitä optisena harhana ja silmien taipumuksena yhdistellä pisteitä ketjuun. Vuonna 1901 hän laati ensimmäisen kartan 25 vuoteen, joissa kanavia ei ollut.[8]

Antoniadin tekemät havainnot Marsin perihelioppositiossa vuonna 1909 murskasivat kanavapuheet.[9][10]. Jälkikäteen kanavien on väitetty liittyneen siihen, että Schiaparelli oli värisokea, ja että silmän verkkokalvon verisuonet voivat heijastua vaaleata Marsia vasten.

Oikeat Marsin kanavat

Kasei valles, muinoin virranneen veden uurtama uoma Marsissa.

Nykyään avaruusluotaimilla Marsissa on havaittu kuivuneita jokiuomia, jotka syntyivät silloin, kun planeetalla oli luultavasti tulivuorista purkautunut tiheä kaasukehä, joka lämmitti kasvihuone-ilmiöllään planeettaa. Tuliperäisesti syntyneitä laavavirtojen jälkiä[11] ja tektonisesti syntyneitä repeämälaaksoja on havaittu monilta muilta Aurinkokunn an taivaankappaleilta. Marsin kanavien lisäksi nykyajan aravuusluotainten kuvista on löydetty joitain muodostumia, joita on väitetty keinotekoisiksi.

Lähteet

  • Mars – myytistä maisemaksi, Markus Hotakainen, WSOY 2005, ISBN 951-0-29932-4
  • Mars, Markus Hotakainen, Kustannusosakeyhtiö Paasilinna 2013, Painopaikka Bookwell OY, Porvoo 2013, ISBN-13: 9789525856842 s 42-52
  1. ↑ Marsin muinainen vesi Silva Hokkanen & Arto J�rvinen
  2. ↑ The Martian Canals: A Saga of Martians and Mistakes
  3. ↑ Sullivan & Baros 2007, planets and Life, s 19
  4. ↑ a b Hotakainen 2013, s 44
  5. ↑ Hotakainen 2013, s 45
  6. ↑ Hotakainen 2013, s 46
  7. ↑ Hotakainen 2013, s 51
  8. ↑ http://www.ursa.fi/yhd/komeetta/hota.htm
  9. ↑ Hotakainen 2005, s. 39
  10. ↑ Hotakainen 2013, s 52
  11. ↑ Outflow Channels of the Inner Solar System David Leverington, Associate Professor

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Marsin_kanavat&oldid=13490789”