Sudenkorennot

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 17. kesäkuuta 2020 kello 11.21 käyttäjän Savir (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Katsottu versio tästä sivusta, joka hyväksyttiin 17. kesäkuuta 2020, perustui tähän versioon.
Sudenkorennot
Merisinikorentonaaras (Orthetrum cancellatum)
Merisinikorentonaaras (Orthetrum cancellatum)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Alaluokka: Siipikantaiset Pterygota
Ylälahko: Odonatoptera
Lahko: Sudenkorennot
Odonata
Fabricius, 1792
Alalahkot
Katso myös

  Sudenkorennot Wikispeciesissä
  Sudenkorennot Commonsissa

Sudenkorennot (Odonata) on hyönteisten lahko ja yksi vanhimmista nykyisin esiintyvistä hyönteislahkoista. Lajeja tunnetaan yli 5 700.

Sudenkorennot ovat hyönteiseksi suurikokoisia petoja, jotka syövät pääosin muita hyönteisiä.[1]

Luokittelu ja lajit

Sudenkorennot jaetaan kahteen alalahkoon, hentosudenkorentoihin (Zygoptera) ja aitosudenkorentoihin (Anisoptera). Aiemmin tunnetun Anisozygoptera-alalahkon kaksi lajia luetaan nykyisin aitosudenkorentoihin. Hentosudenkorennot ovat yleensä pieniä, ja niiden molemmat siipiparit ovat samanlaisia. Aitosudenkorennot ovat suurempia kuin hentosudenkorennot, ja niiden takasiivet ovat tyviosasta etusiipiä leveämmät.[2]

Sudenkorentoja on koko maailmassa runsaat 5 700 lajia. Tropiikista löydetään vuosittain kymmeniä uusia lajeja, ja joidenkin arvioiden mukaan lajeja voi olla kaikkiaan yli 7 000.[2]

Suomessa on tavattu vuoteen 2013 mennessä 60 sudenkorentolajia.[3] Etelä-Suomessa lajimäärä on suurin, mutta 14 lajia elää Suomen käsivarressa saakka. Suomen lajisto on kasvanut 2000-luvulla monella lajilla.[4]

Kehitys ja fossiilit

Sudenkorennon fossiili jurakaudelta.

Sudenkorennot ovat yksi vanhimmista hyönteisryhmistä. Sudenkorentojen kantamuotoja on fossiililöytöjen perusteella esiintynyt jo noin 325 miljoonaa vuotta sitten. Meganeuridae-heimon sudenkoreintojen siipien kärkiväli oli peräti yli 70 senttimetriä, mikä tekee niistä suurimpia koskaan maapallolla todistettavasti eläneitä hyönteisiä.[2]

Sudenkorentojen lahko on hyvin edustettuna fossiiliaineistossa. Nykyiset sudenkorentoryhmät esiintyvät jura- ja liitukautisista kerrostumista eteenpäin. Mutta niitä edeltäneiden, sittemmin sukupuuttoon hävinneiden Protozygoptera-, Archizygoptera-, Protanisoptera- sekä Triadophlebiomorpha-alalahkojen lajistoa tunnetaan aina triaskaudelta saakka. Sudenkorentojen fossiilit ovat lähes aina kiviaineksessa ja eräät löytyneet yksilöt ovat hyönteisjäänteiksi harvinaisen hyvin säilyneitä. Sen sijaan meripihkoista sudenkorentojen jääneitä on löydetty vain harvakseltaan ja silloinkin yleensä siipien kappaleita.[5]

Elinympäristöt

Sudenkorennot elävät erilaisten vesistöjen äärellä, kuten virtaavissa vesissä, soilla, lammissa, järvissä ja merenrannoilla. Ne suosivat runsaskasvustoisia paikkoja. Joitain lajeja tavataan monenlaisten vesien ääriltä. Eniten lajeja Suomessa esiintyy puhtaiden jokien ja metsäpurojen varsilla sekä pienillä lammilla. Muualla Euroopassa sudenkorentoja esiintyy myös seisovissa vesissä.[6]

Sudenkorennon toukka elää vedessä. Se nousee kuoriutumaan kasvistoon lähelle vesirajaa tai veden päällä, mutta joskus se voi kävellä monta metriä maalla ennen kuin se löytää hyvän paikan kuoriutua.[7]

Nuoret aikuiset sudenkorennot lentelevät ja saalistavat kauempana rannasta metsäaukioilla ja metsäteillä, pihoilla ja muilla aurinkoisilla paikoilla. Etenkin suurikokoiset lajit voivat lentää kilometrienkin päähän kuoriutumispaikaltaan veden ääreltä. Ne palaavat rannoille tullessaan sukukypsäksi.[8]

Yönsä sudenkorennot viettävät piilossa saalistajilta kasvustossa, kuten rannan heinikossa tai puussa.[8]

Anatomia

Merisinikorentokoiras

Suurimmat sudenkorennot elävät Etelä- ja Keski-Amerikassa. Megaloprepus coerulatus -naaraan siipien kärkiväli voi olla jopa 18–19 senttimetriä, ja Mecistogaster lucretia -koiraan ruumis voi olla 16 senttimetriä pitkä. Suomen korennoista suurin siipien kärkiväli on isokorennolla, 12 senttimetriä, ja pisin ruumis purokorennolla, 8,5 senttimetriä. Maailman pienimmillä sudenkorennoilla siipien kärkiväli on vain 1,8 senttimetriä.[9]

Sudenkorennon pää ja verkkosilmät.

Sudenkorennon ruumis koostuu päästä, keskiruumiista ja takaruumiista.[10] Pää on suuri ja liikkuva, ja verkkosilmillään sudenkorento näkee kaikkiin suuntiin, parhaiten kuitenkin eteen ja ylös. Kolmella pistesilmällään sudenkorento havaitsee valon voimakkuuden muutoksia. Sudenkorento näkee liikkuvan saaliin jo kaukaa ja vähäisessä valossa. Myös sudenkorennon värinäkö on hyvä, ja se näkee myös ultraviolettivaloa.[9]

Sudenkorennolla on lyhyet tuntosarvet, joissa on 5–7 jaoketta. Sillä on vahvat leuat saaliinsa pureskeluun. Paritellessaan koiras kiinnittyy naaraan selkäpuolella olevaan kaulukseen. Raajoissa on vahvat kynnet, joilla sudenkorento tarttuu saaliiseensa. Se käyttää jalkojaan myös silmien puhdistamiseen. Sudenkorento ei juurikaan kävele.[11]

Sudenkorennon neljä siipeä ovat kookkaat, ja niissä on vahva siipisuonitus. Etureunojen kärkiosissa on siipitäplät ja keskikohdissa siipisolmut.[11]

Sudenkorennolla on pitkä ja usein värikäs takaruumis, joka koostuu kymmenestä jaokkeesta. Koiraan paritteluelimet ja sukuaukko sijaitsevat takaruumiin vatsapuolella. Naaraan sukuaukko sijaitsee takaruumiin vatsapuolella ja munanasetin lähellä takaruumiin kärkeä. Eri lajeilla on niin erilaiset perälisäkkeet ja kaulus, että ne eivät yleensä kykene parittelemaan keskenään.[11]

Lentäminen

Sudenkorento on taitava lentäjä, minkä ansiosta se kykenee pyydystämään lennosta muita hyönteisiä. Eri lajit lentävät hiukan eri tavoin. Aitosudenkorennot ovat parempia lentäjiä kuin hentosudenkorennot. Suomalaiset aitosudenkorennot voivat lentää 30–40 kilometrin tuntinopeudella ja hentosudenkorennot enintään 10 kilometriä tunnissa. Sudenkorento pystyy liikuttamaan siipiparejaan toisistaan riippumatta. Sudenkorennot pystyvät tekemään silmukoita, pysäyttämään lentonsa äkkinäisesti kovasta vauhdista ja kiihdyttämään nopeasti. Sudenkorento voi myös lentää paikallaan tai taaksepäin. Pystyäkseen lentämään sudenkorennon ruumiinlämmön täytyy olla riittävän korkea. Se pystyy kehittämään lämpöä räpyttelemällä siipiään ennen lentoonlähtöä.[12]

Elinkaari

Elinikä

Hentosudenkorennot elävät usein vain joistakin päivistä jokuseen viikkoon, mutta isot ukonkorennot voivat elää kuukausia, mikäli saalistajat, ravinnonpuute tai huono sää eivät niitä tapa. Monet lämpimien alueiden lajit voivat elää useita kuukausia, mutta niillä on usein aestivaatio eli kesälepo. Suomalaisista lajeista isot ukonkorennot ovat pitkäikäisimpiä, mutta idänkirsikorento on ennätys alallaan: keijukorentoihin kuuluvat kirsikorennot (Sympecma) kuoriutuvat syyskesällä, talvehtivat aikuisina ja lisääntyvät vasta talvehtimisen jälkeisenä keväänä. Toukkakehitys kirsikorennoilla on nopea ja vie vain pari kuukautta, keväällä (huhti-kesäkuussa) munitut munat kuoriutuvat jo saman vuoden heinä-elokuussa.

Lisääntyminen

Sudenkorentojen lisääntyminen on monimutkaista. Kuoriuduttuaan korento lentää neitsytlennon ja poistuu syntymäpaikkansa läheisyydestä muutamiksi päiviksi ruokailemaan ja vahvistumaan. Matka voi olla joistain kymmenistä senteistä aina kilometreissä mitattaviin matkoihin asti. Koiraat palaavat lopulta lisääntymispaikoille odottamaan naaraita. Tällöin useiden lajien koirailla on voimakkaita reviiritaipumuksia ja ne taistelevat aggressiivisesti muiden koiraiden kanssa.[13] Naaraiden palatessa lisääntymisalueille koiraat pyrkivät parittelemaan niiden kanssa. Joillakin lajeilla ja suvuilla esiintyy erilaista kosioriittikäyttäytymistä, mutta usein parittelun alku on suhteellisen yksinkertainen prosessi, jossa koiras yksinkertaisesti ottaa naaraan kiinni.

Parittelevia sudenkorentoja.

Koiraan spermaa tuottavat testikset ovat takaruumiin kärjessä, mutta niitä välittävät sukuelimet ovat takaruumiin tyven alapinnalla. Naaraan sukuelimet ovat takaruumiin kärjessä. Koiraan takaruumiin kärjessä sijaitsevat myös perälisäkkeet, jotka ovat kehittyneet sopimaan naaraan niskakilven tai pään takaosan kanssa yhteen kuin avain ja lukko. Näiden lisäkkeiden muoto on lajityypillinen ja ehkä suurin este lajien väliselle risteytymiselle. Koiras tarttuu parittelussa naarasta niskasta omalla takaruumiin kärjellään. Naaras puolestaan ottaa koiraan sperman - jonka koiras on siirtänyt lennossa takaruumiin kärjestä sen tyvelle - oman takaruumiinsa kärjellä vastaan. Näin syntyy ns. parittelurengas. Hedelmöityttyään naaras irrottaa oman takaruumiinsa kärjen koiraan takaruumiin tyvestä ja syntyy ns. tandem. Parittelu voi kestää parista sekunnista useampaan tuntiin.

Joillakin lajeilla koiras jää nyt ns. tandemiin naaraan kanssa ja vartioi naarasta tämän muniessa, toisilla lajeilla koiras irrottautuu ja lähtee etsimään uusia parittelukumppaneita. Naaras etsiytyy nyt munimaan rauhalliseen ja sopivaan paikkaan suojaan saalistajilta ja muilta koirailta.

Hentosudenkorennot ja ukonkorennot laskevat munansa yksitellen ja naaraille on kehittynyt takaruumiin 9. jaokkeen alapinnalle munanasetinmainen viillin, jolla tehdään sopivaan materiaaliin reikä johon isokokoinen muna munitaan. Materiaali johon muna lasketaan vaihtelee, se voi olla sammal, ruoko tai jopa puu. Jotkut lajit, kuten viherukonkorento ovat hyvin erikoistuneita. Toiset lajit munivat veden alla. Aitosudenkorennot munivat usein suuren määrän vapaita munia. Nämä munitaan useimmiten lennosta suoraan veteen tai veden välittömään läheisyyteen.

Muna kypsyy muutamasta päivästä pariin viikkoon, jonka jälkeen siitä kuoriutuu pieni toukka, protolarva. Tämä hakeutuu veteen. Tästä kuoriutuu ensimmäinen toukka.

Toukkavaihe

Sudenkorennoilla on vaillinainen muodonvaihdos - niillä ei siis ole koteloa, kuten muun muassa perhosilla. Suurin osa sudenkorentojen toukista elää vedessä,[10] mutta joillakin trooppisilla lajeilla toukkavaihe on karikkeessa.

Toukka on peto, joka syö muita vesieläimiä.[1] Toukan pään alapinnalle on kehittynyt monimutkainen nestepaineella toimivat pyyntinaamari, joka sinkoutuu toukan havaitessa saaliin eteenpäin. Naamari palaa sitten pään alle ja toukka syö saaliinsa. Toukka hengittää kiduksilla: hentosudenkorennoilla on ulkoiset kidukset takaruumiin kärjessä, aitosudenkorentojen kidukset ovat peräsuolen sisällä.

Toukka eli larva kasvaa vaiheittain luoden nahkaansa. Nahanvaihdon aikaan toukka on hyvin haavoittuvainen. Sudenkorennon toukka voi vaipua lepotilaan eli diapaussiin, mikäli sääolot niin määräävät. Erityisesti valaistus vaikuttaa diapaussin todennäköisyyteen. Tällöin kasvu lakkaa ja toukka ei ole aktiivinen. Kasvu jatkuu diapaussin loputtua, esimerkiksi kun päivät alkavat syksyllä lyhentyä.

Sudenkorentojen toukat eivät yleisesti ottaen liiku kovinkaan paljon mikäli tilanne sen sallii. Toukkia uhkaavat monet saalistajat, kuten toiset sudenkorentotoukat ja kalat. Tätä välttääkseen monet toukat pysyttelevät enimmäkseen paikallaan tai kaivautuvat liejuun. Toukat eivät myöskään ui hyvin, mutta aitosudenkorentojen toukat voivat tarvittaessa puhaltaa suolestaan vesisuihkun ja liikkua näin nopeasti suhteellisen pitkiä matkoja.

Toukkavaihe kestää vain muutamasta viikosta (monet lämpimien alueiden korennot) useisiin vuosiin (pohjoiset ja vuoristoissa elävät korentolajit). Useimmilla suomalaisilla lajeilla toukkavaihe kestää 2-3 vuotta, tänä aikana toukka luo useaan kertaan nahkansa. Toukan nahka voi olla keltainen tai vihreänkeltainen Kuoriutumisvalmis toukka lopettaa syömisen, etsiytyy pois vedestä sopivalle alustalle kuten ruo'onpätkälle, ja kuoriutuu. Kuoriutuminen on riski ja hyvin suuri osa korennoista kuoleekin juuri tässä vaiheessa, sillä ne ovat pitkän aikaa esillä ja lentokyvyttömiä. Toukkanahka halkeaa ja esiin ryömii nuori, kostea, pehmeä ja ryppyinen korento. Nuori sudenkorento pumppaa siipiinsä nestettä ja tyhjentää ylimääräiset nesteet ruumiistaan ja lentää lopulta matkoihinsa kasvamaan aikuiseksi.

Reviirikäyttäytyminen

Monen sudenkorentolajin koiraat pitävät reviiriä. Ne kohtaavat silloin eniten naaraita, ja naaraat myös suosivat niitä koiraita, joilla on reviiri. Reviiri voi olla veden päällä kelluva mätäs tai pitkähkö rantakaistale. Koiras päivystää asemapaikallaan ja ajaa muut koiraat pois reviiriltään. Ukonkorennot hallitsevat reviiriään kiertämällä samaa lentoreittiä. Neidonkorennoilla kahden koiraan välinen reviiritaistelu voi kestää jopa tunnin.[14]

Ravinto ja saalistaminen

Saalista kantava sudenkorento.

Sudenkorennot syövät monipuolisesti erilaisia hyönteisiä, kuten kärpäsiä, paarmoja, hyttysiä, kirvoja ja perhosia, joskus myös itseään pienempiä sudenkorentoja. Ne voivat pyydystää myös sammakoita, hämähäkkejä ja kolibreja. Sudenkorento syö yhdessä päivässä ravintoa vähintään viidesosan omasta ruumiinpainostaan. Sateisella ja kylmällä säällä sudenkorento ei pysty lähtemään saalistuslennolle.[15]

Sudenkorento voi havaita saaliin suurilla verkkosilmillään jopa 20 metrin päästä.[11] Löydettyään sopivan saaliin korento lentää saalista kohti ja nappaa sen raajojensa muodostamaan koriin.[13]

Sudenkorento voi seurata ihmistä ja pyydystää ihmisen pään ympärillä lentäviä hyönteisiä. Sudenkorennot eivät ole myrkyllisiä, mutta niiden purema tuntuu nipistyksenä.[15] Sudenkorennot ovat ihmiselle hyödyllisiä, koska ne saalistavat ravinnokseen tuholaisiksi katsottuja hyönteisiä, kuten hyttysiä ja paarmoja.[1]

Aitosudenkorennoilla on karkeasti ottaen kaksi erilaista saalistustekniikkaa: partiointi ja väijyminen. Ukonkorennot, kiiltokorennot ja purokorento ovat tyypillisiä partioijia, jotka lentävät pitkään ja usein tiettyä reittiä, pyydystäen tältä hyönteisiä ja etsien saalista. Varsinaiset sudenkorennot ovat väijyjiä: ne istuvat jollain hyvällä tähystysalustalla ja sinkaisevat sieltä saaliinsa perään, palaten sitten takaisin. Usein korentojen keskinäinen "kisailu" onkin juuri tappelua reviiristä tai hyvästä tähystyspaikasta. Hentosudenkorennot saalistavat pikkuhyönteisiä ja muita selkärangattomia niin lennosta kuin kasveiltakin; ne ovat aitosudenkorentoja huonompia lentäjiä ja liikkuvat usein vain lyhyitä matkoja.

Uhkat

Kalat, vesilinnut ja sammakot syövät sudenkorennon munia ja toukkia. Muniessaan veden pinnan alla sudenkorento voi joutua kalojen ja muiden saalistajien ravinnoksi. Lentäessään sudenkorentoja saalistavat linnut. Myös sammakot saalistavat sudenkorentoja. Sudenkorentoja tarttuu myös hämähäkkien seitteihin ja kihokkeihin.[16]

Uhanalaisuus ja suojelu

Maailman sudenkorentolajeista kymmenesosaa pidetään uhanalaisena, Euroopan lajeista jopa joka toista.[17]

Vuoden 2000 luokituksen mukaan Suomen lajeista neljä on uhanalaisia. Sudenkorentoja uhkaavat Suomessa erityisesti vesistöjen rakentaminen, likaantuminen ja rehevöityminen. Sudenkorentoja suojellaan suojelemalla niiden elinympäristöjä, kuten kirkasvetisiä puroja ja jokia, suolampia ja soita sekä jarvien ja meren runsaskasvustoisia lahtia.[17]

Osa lajeista on rauhoitettu EU-direktiivillä ja niiden kiinni ottaminen sekä lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä. Rauhoitetut lajit Suomessa ovat viherukonkorento, kirjojokikorento, lummelampikorento, sirolampikorento ja täplälampikorento.[18]

Suomessa tavatut sudenkorentojen alalahkot ja heimot

[19]

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ a b c What Do Dragonflies Eat? Dragonly Site
  2. ↑ a b c Karjalainen 2010, s. 15.
  3. ↑ Yle, 22.7.2013, Suomesta löytyi uusi sudenkorentolaji, viitattu 22.7.2013
  4. ↑ Karjalainen 2010, s. 15–17.
  5. ↑ Penney D. & Jepson J. E.: Fossil Insects: An introduction to palaeoentomology. Siri Scientific Press, 2014. ISBN 978-0957453067. s. 97–101
  6. ↑ Karjalainen 2010, s. 48–51.
  7. ↑ Karjalainen 2010, s. 38, 44.
  8. ↑ a b Karjalainen 2010, s. 47.
  9. ↑ a b Karjalainen 2010, s. 20.
  10. ↑ a b Jason Sabet-Peyman: Introduction to the Odonata 2000. University of Berkeley. Viitattu 23.1.2012.
  11. ↑ a b c d Karjalainen 2010, s. 21.
  12. ↑ Karjalainen 2010, s. 22–23.
  13. ↑ a b Judi Manning: Dragonfly (Order Odonata) 1997 Owashtanong Islands Audubon Society.
  14. ↑ Karjalainen 2010, s. 29.
  15. ↑ a b Karjalainen 2010, s. 25.
  16. ↑ Karjalainen 2010, s. 26–27.
  17. ↑ a b Karjalainen 2010, s. 19.
  18. ↑ Rauhoitetut lajit Finlex
  19. ↑ Suomessa esiintyvät sudenkorentolajit

Aiheesta muualla

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sudenkorennot&oldid=18993268”