Einari Ketola
Otto Einari Ketola (synt. Frestadius, 23. huhtikuuta 1904 Impilahti – 11. heinäkuuta 1980[1]) oli suomalainen näyttelijä, joka esitti usein hyvin puheliasta suomalaismiestä. Hän esiintyi kaikkiaan 37 elokuvassa. Ketola tunnetaan erityisesti kehittämästään korpraali Möttösen hahmosta. Sotavuosina hän esiintyi puujalkavitsejä kertovana kansanomaisena korpraali sotasairaaloissa ja rintamalla pidetyissä viihdytystilaisuuksissa ja asemiesilloissa.
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ketola esiintyi muun muassa Pekka Puupää -elokuvissa. Hänen suosituin hahmonsa oli korpraali Möttönen, joka esiintyi elokuvassa Niin se on, poijaat! (1942). Möttösen nimen keksi Reino Palmroth, mutta hahmon kehitti Ketola itse. Möttösen hahmo leimasi kuitenkin Ketolan niin, että hän ei sodan jälkeen enää saanut rooleja laatuteattereista. Tämän takana oli useitakin suomalaisia kommunisteja. He onnistuivat pelottelemaan muun muassa Kansallisteatterin johdon eli Arvi Kivimaan ja Arvi Tuomen niin pahoin, ettei kumpikaan uskaltanut antaa Ketolalle töitä. Hänelle kerrotaan sanontun ”Sinä olet kuulemma Neuvostoliiton mielestä fasisti ja jos sinut otetaan tänne töihin, niin puna-armeija tulee ja miehittää Suomen!”.[2] Iloisen Teatterin johtaja Palmroth ei välittänyt uhkailuista, vaan antoi vanhalle ystävälleen ja yhteistyökumppanilleen töitä teatterissaan sekä sen seuraajaksi perustetussa revyyteatteri Punaisessa Myllyssä. Ketola palveli Punaisen Myllyn perustajaa Ossi Elstelää tämän uran loppuun asti vuoteen 1969 saakka, jolloin myös Ketola itse saavutti kansaneläkeiän.lähde?
Ketola oli pitkään eläkkeelle jäätyään sukulaisten ja ystävien tuen varassa. Ketola oli erotettu sodan jälkeen Suomen Näyttelijäliitosta häntä etupäässä Möttösen hahmon ja yleensäkin toimineen propagandan vuoksi syvästi vihanneen, tuolloin Punaisen Valpon ylimääräisenä osastopäällikkönä toimineen kommunistijohtaja Aimo Aaltosen pelottelujen johdosta tekosyyllä, ettei hänen alansa kuulu näyttämötaiteeseen ja liittoon kuulumattomuus oli tekosyy evätä muutkin eläkkeet. Kansaneläkettä koskevat paperit makasivat unohtuneina jonkun kommunistisen eläkevirkailijan paperipinoissa.lähde?
Lopulta Ketolan vanha ystävä toimituspäällikkö Risto Karlsson kirjoitti vuonna 1976 Ketolan kohtaloista artikkelin Seura-lehteen. Se kulkeutui myös presidentti Urho Kekkosen käsiin, joka julmistui lukiessaan näyttelijää kohdanneista vääryyksistä. Kekkonen otti asioista selvää ja muutama byrokraatti saikin saman tien potkut jouduttuaan ensin vahvistamaan paperit, joilla Ketolalle vahvistettiin taannehtivasti vuodesta 1969 valtion erityistaiteilijaeläke.[3]tarvitaan parempi lähde Koko vainon takana ollut Aimo Aaltonen ei uskaltanut hiiskahtaakaan julkisesti, mutta raivosi päiväkirjalleen kyllä senkin edestä.[4]tarvitaan parempi lähde Presidentin otettua kaltoin kohdellun näyttelijän suojelukseensa Ketolan viimeiset elinvuodet olivat ansaitun huolettomia. Esimerkiksi Haikon kartanoon kuntoutukseen päässeille sotaveteraaneille oli riemun paikka, kun he saivat joukkoonsa muinaisen hauskuuttajansa, jonka taidot olivat jopa parantuneet vuosien varrella.lähde?
Ketola on haudattu Malmin hautausmaalle.[5]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Einari Ketolan isä oli sisällissodan aikana Lappeenrannassa punakaartin esikuntapäällikkönä toiminut asioitsija Kaarlo Ketola (1875–1918), joka teloitettiin sodan loppuvaiheessa.[6]
Valikoitu filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Vihtori ja Klaara (1939)
- Kuollut mies rakastuu (1942)
- Niin se on, poijaat! (1942)
- Niskavuoren Heta (1952)
- Laivan kannella (1954)
- Minä soitan sinulle illalla (1954)
- Pekka ja Pätkä puistotäteinä (1955)
- Pekka ja Pätkä pahassa pulassa (1955)
- Kiinni on ja pysyy (1955)
- Pekka ja Pätkä ketjukolarissa (1957)
- Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä (1959)
- Pekka ja Pätkä mestarimaalareina (1959)
- Pekka ja Pätkä neekereinä (1960)
- Kankkulan kaivolla (1960)
- Pojat (1962)
- Asfalttilampaat (1968)
- Aika hyvä ihmiseksi (1977)
- Päivä ennen (1978)
- Ihmemies (1979)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Elinaikoja Hypermedia. Viitattu 26.12.2006. [vanhentunut linkki]
- ↑ Korpela, Viljo: Niin se on poijaat : viihdetaiteilijat sodissamme 1939–1945. Porvoo; Helsinki; Juva: WSOY, 1991. ISBN 951-01724-6-4.
- ↑ Risto Karlssonin haastattelu keväällä 1997. Viitattu 6.1.2008.
- ↑ Aimo Aaltosen jälkeenjääneet paperit, Kansan Arkisto. Viitattu 6.1.2008.
- ↑ Frestadius, Otto Einar 1904–1980 Hautahaku. Arkistoitu 8.3.2023. Viitattu 23.5.2023.
- ↑ Tikka, Marko; Arponen, Antti O.: Koston kevät : Lappeenrannan teloitukset 1918, s. 316. Porvoo; Helsinki; Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-02345-0-8.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Einari Ketolan esitystuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
- Einari Ketolan sävellystuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
- Einari Ketolan sanoitustuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
- Einari Ketola Elonetissä.
| ||||||||||||||||||
