Ernest Lawson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ernest Lawson
Henkilötiedot
Syntynyt17. elokuuta 1988 (ikä 36)
Oulu, Suomi
Ammatti näyttelijä, opettaja
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Ernest Lawson (s. 17. elokuuta 1988 Oulu[1][2]) on suomalainen näyttelijä, jolla on kokemusta sekä televisio- että elokuvatyöskentelystä. Hän kuuluu muun muassa improvisaatioryhmä Kolinaan. Lawson oli myös vuonna 2015 lopettaneen Lack of Quest -yhtyeen jäsen. Lawson on siviiliammatiltaan opettaja.[2]

Ernest Lawson oli yksi MTV3:n Putous-sketsisarjan tammikuussa 2017 alkaneen 8. tuotantokauden näyttelijöistä.[3] Ennen tätä hän on esiintynyt improvisaatioryhmä Kolinan Sub-kanavan televisiosarjassa Sub Goes Kolina. Lisäksi Lawson oli Putouksen 9. kaudella, ja sijoittui toiseksi hahmolla Ansa Kynttilä. Vastassa finaalissa hänellä oli Kiti Kokkonen hahmolla Tanhupallo.[4] Lawson oli mukana myös 10. tuotantokaudella ja voitti 11. tuotantokauden hahmollaan P. O. Liitikko.

Lawson juonsi MTV3:lla pyörinyttä tiedeohjelmaa Rakettitiedettä.

Lawson nähtiin myös vuonna 2018 kesällä Ruutu Plus -palvelussa (televisiossa sarja alkoi syksyllä 2018 Neloselta) alkaneessa kotimaisessa Kummelin alkuperäistekijöiden poliisiteemaisessa komediasarjassa Kontio & Parmas, jossa hän esittää homoseksuaalia poliisia nimeltä Kostamovaara, jonka lempinimiin kuuluu muun muassa ”Kongo”. Samaisena vuonna hänet myös nähtiin televisiosarjassa Sipoon herttua.

Lawson on toiminut yhtenä Talent Suomi -kykyjenetsintäohjelman tuomareista kuudennesta tuotantokaudesta lähtien.[5]

Syksyllä 2021 Lawson osallistui Tanssii tähtien kanssa-ohjelman 14. tuotantokaudelle parinaan tanssinopettaja Anniina Koivuniemi. He voittivat kilpailun 28. marraskuuta esitetyssä finaalijaksossa.[6] Vuonna 2022 Lawson siirtyi ohjelman toiseksi juontajaksi Vappu Pimiän rinnalle.[7]

Lawsonin ensimmäinen roolityö kankaalla oli elokuvassa Äpärä, jonka Suomen ensi-ilta oli syksyllä 2016. Elokuvassa hän esittää Allua.[8]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lawsonin äiti on suomalainen ja isä togolainen.[9] Hän on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri, ja ennen täysipäiväistä näyttelijän uraansa hän on toiminut opettajana peruskoulussa.[1] Lawson tutustui vaimoonsa Nelliin vuonna 2011 molempien esiintyessä oppilaitoksensa speksissä heidän opiskellessaan opettajiksi[2], naimisiin he menivät vuonna 2015[10]. Pariskunnalla on kaksi tytärtä[11][12], vuonna 2017 syntynyt esikoinen ja vuoden 2020 toukokuussa syntynyt toinen tyttö.[13][14]

  1. a b Taulavuori, Riitta: Ou­lu­lais­läh­töi­nen koo­mik­ko­tu­lo­kas Ernest Lawson on yksi Putouksen uusista kasvoista Kaleva. 21.1.2017. Viitattu 21.1.2017.
  2. a b c Hurmas, Mira: Ernest Lawson täyttää 30 vuotta – pienen lapsen isä päätyi tv-tähdeksi monen mutkan kautta: ”Vaimoni on tehnyt kaiken mahdolliseksi” Ilta-Sanomat. 17.8.2018. Viitattu 2.1.2019.
  3. Tähtivaara, Sarianne: Yllätysnimet julki: Tässä ovat tulevat Putous-tähdet Iltalehti. 29.11.2016. Arkistoitu 30.11.2016. Viitattu 29.11.2016.
  4. Yleisö valitsi suosikkinsa! Tanhupallo voitti Putouksen sketsihahmokisan MTV Uutiset. 10.3.2018. Arkistoitu 10.3.2018. Viitattu 11.3.2018.
  5. Airola, Iiro-Pekka: Suosikkiohjelman uusi tuotantokausi kuvataan Hämeenlinnassa – "Saamme valtakunnallista televisiojulkisuutta" Hämeen Sanomat. 14.8.2020. Viitattu 5.10.2020.
  6. Ernest Lawson ja Anniina Koivuniemi voittivat Tanssii tähtien kanssa -kilpailun! Iltasanomat 28.11.2021 Viitattu 29.11.2021
  7. Ernest Lawson on uusi Tanssii Tähtien Kanssa -juontaja: "Unelmien työ" MTV-Uutiset 07.06.2022 Viitattu 17.09.2022
  8. Äpärä (Bastard): Näyttelijät Elokuvat. FINNA (Kansallinen audiovisuaalinen instituutti). Viitattu 22.3.2019.
  9. Kukkonen, Milla: Putouksen ennakkosuosikki Ernest Lawson: ”Toivottavasti pian unohtuu, että siellä on musta mies näyttelemässä” Me Naiset. 23.1.2017. Viitattu 26.2.2019.
  10. Ida-Annika Niva: Putous-tähti Ernest Lawson juhlii hääpäiväänsä – julkaisi harvinaisen kuvan vaimonsa kanssa mtvuutiset.fi. 31.12.2018. Viitattu 15.5.2020.
  11. Manninen, Tea: Putous-tähti Ernest Lawsonista tuli isä! ”Isyys: 5/5” Ilta-Sanomat. 22.12.2017. Viitattu 22.12.2017.
  12. Putous-tähti Ernest Lawsonista tulee jälleen isä – ilouutinen paljastui hellyttävällä tavalla Ilta Sanomat. 19.1.2020. Viitattu 27.1.2020.
  13. Näyttelijä Ernest Lawsonin perhe kasvoi: ”Hän on vihdoin täällä” www.iltalehti.fi. Viitattu 15.5.2020.
  14. Me Naiset: Ernest Lawson avautuu vaikeasta kokemuksesta – vaimo sai keskenmenon www.iltalehti.fi. Viitattu 15.7.2022.