Desucon

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Desucon
Tapahtumapaikka Sibeliustalo
Paikkakunta Lahti
Aktiivisuus aktiivinen
Järjestäjä Kehittyvien conien Suomi ry
Kotisivut

Desucon on suomalainen Lahden Sibeliustalossa järjestettävä animetapahtuma, joka on suunnattu japanilaisen populaarikulttuurin harrastajille. Nimikkotapahtumaa on järjestetty jo vuodesta 2009, mutta vuosien varrella Desuconille on syntynyt myös kolme oheistapahtumaa: DesuTalks, DesuCruise ja Desucon Frostbite.

Tapahtumaa järjestää tarkoitusta varten perustettu yhdistys Kehittyvien conien Suomi ry, jota alkuvaiheessa avustivat Lahden Otakuliitto Bakanat ja helsinkiläisseura Yliopiston Anime ja Manga YAMA.[1] Myös Norjassa on Desucon-niminen tapahtuma, mutta tapahtumat ovat toisiinsa liittymättömiä.

Desucon muutettiin vuonna 2016 ikärajalliseksi (K-18) tapahtumaksi.lähde?

Tapahtuman sisältö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yleiskuva Desucon-tapahtumasta vuonna 2012.

Desucon on ympärivuorokautinen, pääsymaksullinen harrastajatapahtuma. Tapahtuma oli ikärajaton, mutta joissain sen ohjelmanumeroissa oli sisällön laadun vuoksi ikäraja tai -suositus.

Tapahtuman ohjelmatarjonnan rungon muodostavat erilaiset luennot, esitelmät ja paneelikeskustelut, mukana on myös showmaisempaa ja interaktiivista ohjelmaa, kuten näytöksiä ja työpajoja. Tapahtuma on alusta alkaen pyrkinyt erottumaan muista suomalaisista animetapahtumista ohjelmatarjontansa laadulla ja määrällä. Tästä syystä tapahtumaan on etsitty mahdollisimman paljon sellaisia ohjelmanjärjestäjiä, jotka eivät ole vielä kaikista muista tapahtumista tunnettuja. Ensimmäisessä Desuconissa ei myöskään järjestetty tyypillistä cosplaykilpailua, vaan cosplaynäytös.

Ohjelmatarjontansa lisäksi Desucon on pyrkinyt erottumaan muista tapahtumista suuntautumisellaan keskimääräistä vanhemmille (noin 18–30-vuotiaille) harrastajille ja avoimuutta korostavalla ulkoisella viestinnällään.

Ensimmäinen Desucon pidettiin 6.–7. kesäkuuta 2009. Alun perin tarkoitus oli pitää pienehkö kokeellinen tapahtuma eräällä lahtelaisella koululla, mutta järjestäjien suunnitelmat muuttuivat ja loppujen lopuksi tapahtumapaikaksi valikoitui Sibeliustalo.[2]

Tapahtuman kunniavieraita olivat veteraaniääninäyttelijä Tōru Furuya, Hanazonon yliopiston professori ja animaatiotutkija Ryūsuke Imai sekä projektiosaston päällikkö Kiyokazu Fujimoto managerointiyhtiö Pyrotechnististä.[3][4][5] Kaikki kolme osallistuivat tapahtuman puheohjelmatarjonnan pitämiseen, lisäksi Furuya yllätti yleisön esittämällä paneelinsa lopuksi kaksi kappaletta uudelta albumiltaan.

Tapahtumassa vieraili viikonlopun aikana 1 643 pääsymaksun maksanutta kävijää.[6] Tapahtuman saama palaute oli lähes yksinomaan positiivista.[7]

Toinen Desucon pidettiin 12.–13. kesäkuuta 2010. Tapahtuman kunniavieraita olivat ääninäyttelijä ja laulaja Haruko Momoi sekä mangapiirtäjä Nobuyuki Fukumoto. Tapahtumassa pidettiin Euro Cosplay 2010 -kisojen Suomen-karsinta. Karsinnan voitti Maiju Härkönen, joka edusti Suomea Lontoossa pidettävässä Euroopan mestaruuskilpailussa.

Tapahtumassa vieraili viikonlopun aikana 3 184 pääsymaksun maksanutta kävijää.[6] Lauantain osalta tapahtuma oli jopa loppuunmyyty tapahtumapaikan paloturvarajojen tultua vastaan.

Kolmas Desucon pidettiin 18.–19. kesäkuuta 2011. Tapahtumaan kunniavieraiksi saapuivat säveltäjä ja laulaja Kōhei Tanaka, ääninäyttelijä Yūko Gotō sekä animaattorit Kazuko Tadano ja Hiromi Matsushita. Avajaisissa vieraili myös tapahtuman suojelijana toiminut Japanin Suomen-suurlähettiläs Hiroshi Maruyama.

Tapahtumaan ei myyty enää yhden päivän rannekkeita. Desucon myytiin ensimmäistä kertaa ennakkoon loppuun, lippumäärällä 2 800.[6]

Talven Desucon Frostbite -tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa 14.–15. tammikuuta 2012. Kunniavieraana oli veteraaniääninäyttelijä Toshio Furukawa. Tapahtumaan myytiin 2 600 lippua.[6]

Neljäs Desucon järjestettiin 8.–10. kesäkuuta, ensimmäistä kertaa kolmipäiväisenä. Kunniavieraina nähtiin ääninäyttelijä Noriaki Sugiyama sekä sanoittaja Aki Hata. Tapahtumaan myytiin 2 900 lippua.[6]

Desucon Frostbite järjestettiin toista kertaa 16.–17. helmikuuta 2013, kunniavieraana veteraaninäyttelijä Norio Wakamoto. Tapahtumaan myytiin 2 700 lippua.[6]

Viides Desucon järjestettiin 14.–16. kesäkuuta 2013, kunniavieraina ääninäyttelijä Akemi Okamura ja ohjaaja Seiji Mizushima. Lisäksi yllätysvieraana nähtiin vuoden 2012 kunniavieras Aki Hata, joka esitti avajaisissa tapahtumalle omistetun laulunsa, "Desucon Desu!" (ですコンです!).[8] Tapahtumaan myytiin 2 900 lippua.[6]

Desucon Frostbite 2014

Desucon Frostbite järjestettiin kolmatta kertaa 14.–16. helmikuuta 2014, kunniavieraina ääninäyttelijät Kappei Yamaguchi ja Megumi Ogata. Tapahtuman ilmoitettiin olevan aiemmista poiketen vain täysi-ikäisille, minkä vastareaktiona syntyi 18.–19. tammikuuta 2014 pidetty tapahtuma Yukicon.[9][10] Tapahtumaan myytiin ennakkoon noin 75 prosenttia sen lipuista, merkiten ensimmäistä Desucon Frostbite -tapahtumaa, mikä ei myynyt kaikkia lippujaan ennakkoon.[11] Loppujen lopuksi tapahtumaan myytiin 2300 lippua.[6]

Desucon 2014 järjestettiin 6.-8. kesäkuuta 2014, kunniavieraana ohjaaja-käsikirjoittaja Tomoki Kyooda.[12] Tapahtuma myytiin loppuun muutaman päivän sisällä lipunmyynnin aukeamisesta.

  1. Desucon lyhyesti Desucon.fi. Arkistoitu 6.6.2012. Viitattu 12.9.2009.
  2. Failien kautta voittoon Desucon.fi. 15.8.2008. Viitattu 22.1.2014.
  3. Tooru Furuya Desuconiin Desucon.fi. 2.2.2009. Viitattu 22.1.2014.
  4. Tiedettä Desuconissa Desucon.fi. 24.3.2009. Viitattu 22.1.2014.
  5. Mies CLAMPin takana – vieraana sinun Desuconissasi Desucon.fi. 27.4.2009. Viitattu 22.1.2014.
  6. a b c d e f g h Medialle Desucon.fi. Arkistoitu 4.2.2014. Viitattu 29.4.2014.
  7. Kokous ja palautteen purkua Desucon.fi. 6.7.2009. Viitattu 18.8.2009.
  8. METROFORTE Records: 【FREE DL】ですコンです!(フィンランド『ですコン』のテーマ)/ DESUCONDESU! (Theme of DESUCON in Finland) metroforterecords.bandcamp.com. Arkistoitu 3.11.2013. Viitattu 25.1.2014.
  9. Frostbiten tulevaisuus Desucon.fi. 5.8.2013. Viitattu 13.1.2014.
  10. Yukicon Espoossa tammikuussa Animelehti.fi. 11.9.2013. Arkistoitu 3.12.2013. Viitattu 27.11.2013.
  11. Ennakkolipunmyynti päättynyt – lippuja saa ovelta Desucon.fi. 8.2.2014. Arkistoitu 22.2.2014. Viitattu 8.2.2014.
  12. Eureka Sevenin ohjaaja Desuconin kunniavieraaksi! Desucon.fi. 10.4.2014. Viitattu 29.4.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]