Oiva Kallio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pohjois-Pohjanmaan museo
Luoman talo, yksityisasunto 1932, Lohja. Alun perin Luoman Kivenhakkaamon omistajan asunto.

Oiva Sakari Kallio (23. heinäkuuta 1884 Alaveteli13. elokuuta 1964 Helsinki) oli suomalainen arkkitehti.[1]

Oiva Kallio pääsi ylioppilaaksi 1904 ja valmistui arkkitehdiksi Polyteknillisestä opistosta vuonna 1904. Valmistumisensa jälkeen hän teki opintomatkoja muihin Pohjoismaihin sekä Keski-Eurooppaan.[1]

Ennen oman toimistonsa perustamista vuonna 1912 Kallio oli jo suunnitellut Karkun kirkon (kirkko valmistui kuitenkin vasta 1913). Kallio työskenteli myös yhdessä veljensä arkkitehti Kauno Kallion kanssa. Yhdessä he osallistuivat moniin arkkitehtikilpailuihin ja suunnittelivat muun muassa Suomen osuuskauppojen keskuskunnan pääkonttorin Helsingissä ja Imatran voimalaitoksen julkisivun. Kallio laati vuonna 1927 valmistuneen Etu-Töölön asemakaavan, saatuaan ensimmäisen palkinnon kaksi vuotta aiemmin järjestetyssä kilpailussa. Muita Kallion merkittäviä suunnittelutöitä olivat Karkun ja Aurejärven kirkot, Hämeenlinnan ja Jyväskylän Säästöpankkien talot, Henkivakuutusyhtiö Pohjan toimitalo Helsingissä, Oulun museo- ja arkistotalo sekä Merenkävijäin Särkänlinnan sisustuksen suunnittelu Helsingissä.[2][1]

Kallio oli Suomen Arkkitehtiliiton puheenjohtajana 1927–1928 ja toimi valtion asettaman rakennustaiteen asiantuntijalautakunnan puheenjohtajana vuodesta 1929 lähtien.[1]

Oiva Kallion töitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. a b c d Arkkitehti Oiva Kallio 50-vuotias, Aamulehti, 23.07.1934, nro 194, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 22.07.2024
  2. Oiva Kallio Suomen Rakennustaiteen museo. Arkistoitu 12.2.2007. Viitattu 28.12.2006.
  3. https://www.savonsanomat.fi/savo/Kangaslammin-Manttu-on-maakunnan-mahtavin-kivilinna/544083
  4. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1811962?page=11

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä arkkitehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.