Suomen dekkariseura

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomen dekkariseura ry on Orivedellä vuonna 1984 perustettu yhdistys, joka toimii rikoskirjallisuuden ja dekkarikulttuurin harrastajien yhdyssiteenä.[1][2]

Seura järjestää dekkareihin liittyviä tapahtumia ja toimintaa sekä yksin että kumppaneiden kanssa. Dekkariseura osallistuu säännöllisesti muun muassa Kouvolan dekkaripäiville ja Helsingin kirjamessuille. Yhdessä Helsingin kaupunginkirjaston kanssa seura ylläpitää dekkarikirjastoa Kallion kirjaston tiloissa. Toimintansa rahoittamiseksi seura myy erilaisia dekkariaiheisia tuotteita.

Seura julkaisee neljä kertaa vuodessa Ruumiin kulttuuri -jäsenlehteä, jonka päätoimittaja on Päivi Remes.[3] Dekkariseura myöntää vuosittain Vuoden johtolanka -palkinnon edellisvuoden parhaasta suomalaisesta fiktiivisestä jännityskirjasta.[4] Lisäksi se myöntää Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjan[5] ja ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjan.[6] Seuralla on myös Hornanlinna-kunniakirja, joka on harkinnanvaraisesti jaettava erikoispalkinto.[7]

Yhdistyksen puheenjohtaja on Sini Paloheimo.[8]

Palkinnot ja palkitut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden johtolanka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde[19]

Ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde[6]

Vuoden esikoisdekkari -kunniakirja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde[5]

Hornanlinna-kunniakirja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde[7]

  1. Dekkariseura Suomen dekkariseura. Viitattu 19.12.2021.
  2. Historia Suomen dekkariseura. Arkistoitu 19.12.2021. Viitattu 19.12.2021.
  3. Ruumiin kulttuurin mediakortti 2023 Suomen dekkariseura. Viitattu 5.7.2023.
  4. Vuoden johtolanka Suomen dekkariseura. Viitattu 18.12.2021.
  5. a b Esikoisdekkari-kunniakirjat Suomen dekkariseura. Viitattu 18.12.2021.
  6. a b Ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirja Suomen dekkariseura. Viitattu 13.2.2023.
  7. a b Hornanlinna-kunniakirjat Suomen dekkariseura. Viitattu 13.2.2023.
  8. Hallitus Suomen dekkariseura. Viitattu 18.12.2021.
  9. Nurmio, Satu: Vuoden johtolanka -palkinto Kati Hiekkapellolle Yle Uutiset. 11.2.2015. Viitattu 18.12.2021.
  10. a b Pesonen, Mikko: Pauliina Susi sai dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon Yle Uutiset. 8.2.2016. Viitattu 18.12.2021.
  11. Seppälä, Antti: Johtolanka-palkinto jyväskyläläiselle Mikko Porvalille. Yle Uutiset 1.2.2017.
  12. a b c Vedenpää, Ville: Vuoden paras kotimainen dekkari sukeltaa aikaan ennen Suomen sisällissotaa Yle Uutiset. 27.2.2018. Viitattu 27.2.2018.
  13. Jussi Mankkinen, Vuoden johtolanka -palkinto Eva Frantzin romaanille Kahdeksas neito, Yle.fi, uutiset 5.3.2019
  14. Korpelainen, Lore: Arttu Tuominen sai dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon yle.fi, uutiset. 11.2.2020. Viitattu 11.2.2020.
  15. Jyrki Erran Lyijyvalkoinen sai Vuoden johtolanka -palkinnon, Savon Sanomat 16.2.2021, viitattu 17.2.2021
  16. Vuoden johtolanka -palkinto poliisiromaanin kirjoittaneelle rikosylikonstaapeli Niko Rantsille Helsingin Sanomat. 1.2.2022. Viitattu 2.2.2022.
  17. Virpi Hämeen-Anttila sai Vuoden johtolanka -palkinnon 1920-luvun Helsinkiin sijoittuvasta romaanista HS.fi. 7.2.2023. Viitattu 11.2.2023.
  18. a b c Kale Puonti voitti Vuoden johtolanka -palkinnon Helsingin Sanomat. 6.2.2024. Viitattu 7.3.2024.
  19. Johtolanka-palkitut kautta aikojen Suomen Dekkariseura. Viitattu 11.2.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]