Visage

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Visage
Visagen laulaja Steve Strange esiintymässä.
Visagen laulaja Steve Strange esiintymässä.
Tiedot
Toiminnassa 1978–1985
2004–2010
2012–2015
Tyylilaji synthpop, uusi aalto
Kotipaikka Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Levy-yhtiö

Polydor
Radar
Blitz Club / Control Room

Aiheesta muualla
Kotisivut

Visage oli brittiläinen synthpop-yhtye, joka perustettiin Lontoossa vuonna 1978.[1] Yhtye yhdistettiin läheisesti 1980-luvun alun New Romantic -tyyliin. Visage on tunnetuin hittikappaleestaan ”Fade to Grey”, joka julkaistiin vuoden 1980 loppupuolella. Britanniassa kaksi yhtyeen albumia, Visage ja The Anvil, sijoittui Britannian albumilistan kahdenkymmenen parhaimman joukkoon ja viisi yhtyeen singleä sijoittui Britannian singlelistan kolmenkymmenen parhaimman joukkoon. Yhtye hajosi vuonna 1985 heidän kolmannen albuminsa Beat Boy epäonnistuessa kaupallisesti.

Laulusolisti Steve Strange lämmitteli Visagea erilaisissa nostalgiabileet Britanniassa ja muualla Euroopassa. Vuonna 2013 ilmestyi kokonaan uutta musiikkia sisältänyt albumi ”Hearts and knives”. Vuonna 2014 julkaistiin vanhoja hittikappaleita lämmittelevä ”Orchestral” -albumi, jolla musiikin soittaa sinfoniaorkesteri. Visagen viides ja viimeinen studioalbumi ”Demons to diamonds” julkaistiin marraskuussa 2015 postuumisti, sillä Steve Strange kuoli 55-vuotiaana sydänkohtaukseen saman vuoden helmikuussa. [2]

Studioalbumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Ankeny, Jason: Visage Biography AllMusic. Viitattu 8.12.2017. (englanniksi)
  2. J. Q. sanoo: Visage – Visage (1980) RETROPOP. 31.7.2022. Viitattu 17.11.2022.