Wikipedia:Välityslautakunta/Ehdokkaat 2007

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

välityslautakunta


Käytäntö
Välityspyynnöt
Yhteyssivu


Syksyn 2023 vaalien


Lautakunnan vaalit

Ehdokkaat  Äänestykset
I 2007 2007
II 2008 2008
III 2009 2009
IV 2010 2010
V 2011 2011
VI 2012 2012
VII 2013 2013
VIII 2014 2014
IX 2015 2015
X 2016 2016
XI 2017 2017
XII 2018 2018
XIII 2019 2019
XIV 2020 2020
XV 2021 2021
XVI 2022 2022
XVII 2023 2023


Suomenkielisen Wikipedian välityslautakunnan jäsenten vaalit

[muokkaa wikitekstiä]

»Välityslautakunnassa on kymmenen jäsentä. Välityslautakunnan jäsenet valitaan henkilövaaleilla kahden vuoden toimikausiksi siten, että puolet jäsenistä vaihtuu vuosittain. Äänestystä edeltää kahden viikon ehdokasasetteluaika. Kuka tahansa äänivaltainen Wikipedian käyttäjä voi asettua vaaleissa ehdolle. Ehdolle voi asettaa myös toisen käyttäjän tämän suostumuksella. Varsinainen äänestysaika on kaksi viikkoa. Vaaleissa noudatetaan hyväksymisvaalitapaa. Ensimmäisen vaalin viisi eniten ääniä saanutta on toimessa kaksi vuotta, viisi seuraavaa vuoden. Muissa vaaleissa välityslautakuntaan valitaan jäseniksi viisi eniten ääniä saanutta. Seuraavaksi eniten ääniä saaneet toimivat komitean jäsenten varamiehinä suosituimmuusjärjestyksessä. »
(Välityslautakunta: Kokoonpano ja valinta)

Vaalien ehdokasasettelu alkoi 3.9. ja päättyy 17.9. Varsinainen vaali toimitetaan 17.9.–1.10.2007.

Tulevan välityslautakunnan vaalien ehdokkaiden lyhyet esittelyt tulee lisätä tälle sivulle 17.9.2007 klo 13.00 mennessä. Mikäli ehdottajana ei toimi itse tuleva ehdokas, tulee ehdokkaan ilmoittaa suostumuksensa ehdokkuuteen. Sivulla saa esittää myös kysymyksiä tuleville ehdokkaille.

Kysymyksiä ehdokkaille yleisesti

[muokkaa wikitekstiä]
  • Pyytäisin ehdokkaita kertomaan muutamalla lauseella Wiki-historiansa: kauanko ollut ollut Wikipediassa ja mihin olet keskittynyt.
  • Millä asenteella ja periaatteella olisit lähdössä sovittelijaksi? --Aulis Eskola 6. syyskuuta 2007 kello 22.25 (UTC)
  • Missä tapauksissa jääväisitte itsenne päätöksenteosta, eli millaisissa tapauksissa kokisitte olevanne esteellinen tekemään päätöksiä aiheesta.--kalamies 9. syyskuuta 2007 kello 09.37 (UTC)

Kokenut ja kaikkien tuntema käyttäjä. Ollut aktiivinen myös välityslautakuntaa koskeneessa keskustelussa. --Cuprum 3. syyskuuta 2007 kello 10.51 (UTC)

On suostunut ehdokkuuteen [1].

Auliksen kysymyksiin vastauksia:

  • Pyytäisin ehdokkaita kertomaan muutamalla lauseella Wiki-historiansa: kauanko ollut ollut Wikipediassa ja mihin olet keskittynyt.
Olen ollut wikipedisti heinäkuun vuoden 2005 lopulta lähtien ja nauttinut suuresti tekemisesäni, joka on ollut pääsääntöisesti artikkeleiden kirjoittamista, siis sitä ihteään! Olen keskittynyt Ranskaa ja ranskalaisuutta käsitteleviin artikkeleihin ja ääripäätä edustanevat Tour de France ja Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Historia, yhteiskunta, kirjallisuus ja musiikki, sekä kaikenmoinen kulttuuri on kohteinani. Lisäksi Wikipediaan kirjoittaminen on ollut parasta lääkettä vakavasta sairaudesta toipumiseen ja saamani elämän lisäajan aion käyttää Wikipedian hyväksi. Olen tietotekniikan sähläri ja vandaalien torjujana olen kait neuvoton, eli minulle lankeaa luonnostaan tuo artikkeleiden, joita muut korjaavat, tekeminen.--Alexius Manfelt 7. syyskuuta 2007 kello 18.46 (UTC)
  • Millä asenteella ja periaatteella olisit lähdössä sovittelijaksi?
WIkipedia on niin hieno projekti, että me emme saa pilata sitä pienine riitoinemme. Tämän tähden suostuin ehdolle, en elättele kovin ruusuista kuvaa riitojen ratkaisemiseksi, mutta tämä on hieno yritys ja se pitää onnistua, sillä sen tämä yhteinen wiki-projektimme ansaitsee. Olen tottunut kuuntelemaan ihmisten äksyjäkin argumentaatioita, mutta uskon vakaasti, että kukaa täällä ei ole paha, vaan kaikki me kannamme laukussamme tiedon ja sovinnon ratkaisuja. Olen ehdolla kokemuksen ja osapuoleten kuuntelemisen puolesta, ja kaikki tämä on Wikipedian ylösrakentamiseksi.
Wikirakkaudella --Alexius Manfelt 7. syyskuuta 2007 kello 18.46 (UTC)

Kalmiehen kysymykseen vastau

  • Missä tapauksissa jääväisitte itsenne päätöksenteosta, eli millaisissa tapauksissa kokisitte olevanne esteellinen tekemään päätöksiä aiheesta.
Kysymys on mielenkiintoinen ja tavallaan työskentelyn ydin. Yleisten jääviysnormien perustella jos minä itse tai joku läheiseni on osallisena asiassa, niin jääväys on eittämätön. Koska korjailen hyvin vähän muisen tekstejä - ei taida kompetenssini riittää moiseen - niin tämä tulee olemaan harvinaista jäävämistä osaltani. Jos kyse on itse kirjoittamastani artikkelista tai pilkkua enemmän muokkaamastani, niin kyllä katson myös tällöin olevani jäävi tehtävää hoitamaan.
Wikilomalta palaneena --Alexius Manfelt 17. syyskuuta 2007 kello 19.56 (UTC)

Olen melkein kaikesta eri mieltä hänen kanssaan. Siis loistava ehdokas. --Cuprum 3. syyskuuta 2007 kello 10.51 (UTC)

Käyttäjä on suostunut ehdokkuuteen [2]. --Joonasl (kerro) 3. syyskuuta 2007 kello 11.01 (UTC)

Pitkäaikainen wikipedisti, joka on osoittanut harkinta- ja sovittelykykyä.--Joonasl (kerro) 3. syyskuuta 2007 kello 11.11 (UTC)

En näe syytä kieltäytyä ehdokkuudesta. --Myrtti <3 3. syyskuuta 2007 kello 11.33 (UTC)
  • Pyytäisin ehdokkaita kertomaan muutamalla lauseella Wiki-historiansa: kauanko ollut ollut Wikipediassa ja mihin olet keskittynyt.
    • Olen ollut Wikipediassa helmikuusta 2005. Olen keskittynyt tällä hetkellä lähinnä oikolukemiseen, mutta aiemmin myös vandalismin estämiseen ja poistamiseen. Parantelen / teen artikkeleja harvakseltaan sen mukaan, miten työni ja muut harvat harrastukseni sen sallivat.
  • Millä asenteella ja periaatteella olisit lähdössä sovittelijaksi? --Aulis Eskola 6. syyskuuta 2007 kello 22.25 (UTC)
    • Sovittelevalla ja puolueettomalla :-P Mielestäni suurin osa Wikipedian "ongelmista" johtuu väärinkäsityksistä. Ongelmien ratkaisuun tarvitaan lähinnä ihmisiä, jotka osaavat tulkita ihmisten välistä viestintää monipuolisesti.
  • Missä tapauksissa jääväisitte itsenne päätöksenteosta, eli millaisissa tapauksissa kokisitte olevanne esteellinen tekemään päätöksiä aiheesta.--kalamies 9. syyskuuta 2007 kello 09.37 (UTC)
    • Vaikea kysymys... Tietysti kaikki ne tapaukset jotka koskevat minua, tai artikkeleita joita olen aktiivisesti muokannut, tai minua muuten läheisesti koskettavia aiheita. Muuten toivoisin, että jääviyteni päättävät muut lautakunnan jäsenet ja asianosaiset.

Pitkäaikainen wikipedisti ja ylläpitäjä, joka on kirjoittanut massiivisen määrän artikkeleita ja jolla on iän mukanaan tuomaa näkemystä.--Joonasl (kerro) 3. syyskuuta 2007 kello 12.31 (UTC)

Käyttäjä on suostunut ehdokkuuteen [3].

*Auliksen kysymyksiin

    • Olen ollut vuoden 2004 lopulta mukana. En ole oikein tainnut keskittyä erityisesti mihinkään (levoton tyyppi). Lähinnä olen tehnyt sitä mitä milloinkin kiinnostaa. Vanhoja toiveita olen tyngitellyt melko paljon, koska se on hauskaa. Olen pyrkinyt seuraamaan tuoreita muutoksia ja siten nähnyt eri muokkaajien asenteita ja kiinnostuksen kohteita sekä työtapoja. Yleensä varoittelen ennen bännejä, koska en halua pelotella pois potentiaalisia projektin kehittäjiä.
    • Sovittelussa pitää yrittää ymmärtää eri osapuolten lähtökohtia. Ihminen kuitenkin väistämättä asettuu jomman kumman puolelle, ja se on etu kun sen itse huomaa, tietää ja tunnustaa. Silloin voi yrittää toimia projektin eduksi objektiivisemmin kuin mutu-periaatteella. --Höyhens 7. syyskuuta 2007 kello 15.06 (UTC)
  • Kalamiehen kysymys
    • Jäävä olen, jos kiista koskee minua tai olen sen osapuolena. Kummassakin tapauksessa minulla on tietenkin oikeus kertoa mielipiteeni muttei lautakunnan jäsenenä.

Yksi suomenkielisen Wikipedian ansioituneimmista artikkelien kirjoittajista, jonka kirjoittama artikkeli valittiin epävirallisessa mielipidetiedustelussa koko Wikipedian parhaimmaksi.--Joonasl (kerro) 3. syyskuuta 2007 kello 12.55 (UTC)

Käyttäjä on suostunut ehdokkuuteen [4].

Vastaukset kysymyksiin:

  • ”Pyytäisin ehdokkaita kertomaan muutamalla lauseella Wiki-historiansa: kauanko [olet] ollut Wikipediassa ja mihin olet keskittynyt.”
Olen muokannut Wikipediaa tammikuusta 2005, ja keskittynyt alusta pitäen enimmäkseen filosofian ja historian aihealueisiin. Olen pyrkinyt korjaamaan systemaattista vinoumaa omalta osaltani. Tehtyjä artikkeleita voi olla jo lähemmäs pari tuhatta. Enemmän käyttäjäsivulla. Viime aikoina sydämelle on kasautunut taas kasvavasti aivan merkittävimpienkin artikkelien kunto — joskus kun ehtii vilkaisemaan ”oman projektin” ulkopuolelle ja katsoo sellaisten artikkeleiden kuin tiede tai kulttuuri tilaa, ei tiedä itkeäkö vai nauraa.
  • ”Millä asenteella ja periaatteella olisit lähdössä sovittelijaksi?”
Wikipedian avainkäytännöt tiukasti silmien edessä. Itse sovittelun tulisi tapahtua enimmäkseen ennen välityslautakunnan käsittelyä. Käsittelyyn tulee todennäköisesti lähinnä tapauksia, jotka eivät liity siinä vaiheessa enää mitenkään asiakysymyksiin, vaan enemmän henkilökemiaan tms. Tällöin korostuu helpommin tulkittavien käytäntöjen lisäksi sellaisten Wikipedian henkeen liittyvien periaatteiden kuin ”wikirakkaus”, ”oleta muilta hyvää tahtoa” yms. tutkiskelu.
Olen pysytellyt suurten kiistojen ulkopuolella, ja viileää ulkopuolisempaa tarkasteluasennetta voi yrittää jatkaa. Olen tottunut siihen periaatteeseen, että asiat kiistelevät, eivät ihmiset. Arvioinnissa pitäisi pystyä menemään jotenkin asioiden ”taakse” — tekniikka ja hektiset tilanteet saavat ongelmatilanteissa aikaan töksäyttelyä, joka luo aivan toisia ongelmia, joihin huomio monesti kiinnittyy. Ihmisten taka-ajatuksia on kuitenkin vaikea arvailla ja kuulusteluja hankala järjestää, joten voimme käyttää näyttönä vain sitä mitä on tullut kirjoitettua. Aikamoista hermeneutiikkaa tästäkin voi tulla.
  • ”Missä tapauksissa jääväisitte itsenne päätöksenteosta, eli millaisissa tapauksissa kokisitte olevanne esteellinen tekemään päätöksiä aiheesta”
Jos tapaus koskee itseäni; tai artikkelia, jota olen muokannut merkittävämmin; tai jotain läheistä henkilöä, instituutiota tms. --Tomisti (disputaatiot) 9. syyskuuta 2007 kello 20.53 (UTC)

Järkevä, Wikipedian käytännöt tunteva, yhteistyökykyinen ja asiallinen wikipedisti. -- Piisamson 3. syyskuuta 2007 kello 13.13 (UTC)

Käyttäjä on suostunut ehdokkuuteen [5].

Pyytäisin ehdokkaita kertomaan muutamalla lauseella Wiki-historiansa: kauanko ollut ollut Wikipediassa ja mihin olet keskittynyt. --Aulis Eskola 6. syyskuuta 2007 kello 22.25 (UTC)

Ensimmäiset muokkaukseni olivat kielenhuoltoa helmikuussa 2006; erityisen aktiivinen olen ollut viime joulusta. Aihealueista olen keskittynyt eniten politiikkaan, mutta viime aikoina olen ottanut hieman rennommin ja muokkaillut musiikkiartikkeleita. Enimmäkseen siistin artikkeleita: korjaan typoja, järjestystä jne. --Elena 16. syyskuuta 2007 kello 19.18 (UTC)

Millä asenteella ja periaatteella olisit lähdössä sovittelijaksi? --Aulis Eskola 6. syyskuuta 2007 kello 22.25 (UTC)

Sovittelevalla. :) Jos joku asia tulee välityslautakuntaan saakka, ollaan jo todella kaukana projektin tavoitteista. Meillä on hyviä käytäntöjä, mutta jos niitä ei ole pystytty sovussa noudattamaan, lautakunnan tulee tehdä päätös rohkeasti, mutta oikeudenmukaisesti. --Elena 16. syyskuuta 2007 kello 19.18 (UTC)

Missä tapauksissa jääväisitte itsenne päätöksenteosta, eli millaisissa tapauksissa kokisitte olevanne esteellinen tekemään päätöksiä aiheesta.--kalamies 9. syyskuuta 2007 kello 09.37 (UTC)

Jos kiistan osapuolena on minulle läheinen ihminen (tai minä itse) tai kiistan aihe on minulle erityisen läheinen. --Elena 16. syyskuuta 2007 kello 19.18 (UTC)

Kokenut, Wikipedian käytännöt hanskassa sekä tosi mukava ja ystävällinen wikipedisti. Siliamaav 3. syyskuuta 2007 kello 15.46 (UTC)

Käyttäjä on suostunut ehdokkuuteen. Siliamaav 3. syyskuuta 2007 kello 15.50 (UTC)

Wikipedian käytännöt hyvin hanskassa. Mukava ja ystävällinen wikipedisti. Siliamaav 3. syyskuuta 2007 kello 15.53 (UTC)

Suostun ehdolle. --Velma 3. syyskuuta 2007 kello 15.55 (UTC)

Vastaukset Auliksen kysymyksiin:

  • Olen ollut mukana vuoden verran, vähän yli. Enimmäkseen taidan tehdä sellaista perussiivousta eli korjailla artikkeleita wikipediaan sopivaan muotoon ja tehdä pieniä parannuksia. Välillä iskee kuitenkin inspiraatio tehdä uusia artikkeleita ja laajentaa vanhempia merkittävästi. Aihepiireistä ehkä eniten on ollut käsiteltyä kirjallisuutta, maantiedettä ja viheralaa, painotukset vaan vaihtelee hetkittäin.
  • Sovittelutoiminta on tärkeää, että täältä saataisiin paremmin se kaikki tappelu pois. Sovittelun avulla wikipediasta saataisiin mukavampi paikka ja toivottavasti laatukin paranisi siinä samalla.

--Velma 7. syyskuuta 2007 kello 05.02 (UTC)

Jääviydestä:

  • En sulkisi itseäni pois päätöksenteosta vain siksi että asia (siis vaikka artikkelin aihe) on kiinnostava. Sitten vasta, jos en pysty suhtautumaan asiaan neutraalisti eli pystyisi olemaan käräyttämättä hermojani jos muut on eri mieltä. Samoin jos käsittelyyn joutuu joku käyttäjä jonka kanssa olen (ollut) tekemisissä myös wikipedia ulkopuolella, voisin jäävätä itseni. --Velma 9. syyskuuta 2007 kello 12.31 (UTC)

Kokenut, tunnettu ja ystävällinen käyttäjä. --junafani (pistäydy kupposella) 3. syyskuuta 2007 kello 18.28 (UTC)

Suostunut ehdokkuuteen.

Kokenut pitkän linjan wikipedisti. Maltillinen ja harkintakykyinen käyttäjä, joka asiamuokkauksissaankin painottaa määrän sijasta laatua. --Watsamies 4. syyskuuta 2007 kello 06.50 (UTC)

Suostunut ehdokkaaksi.

Vastaukset kysymyksiin:

  • Olen ollut Wikipediassa mukana kesästä 2005 lähtien. Alussa käänsin enemmän artikkeleita toisista wikipedioista (erityisesti saksankielisestä), mutta tarkistettavuuden vuoksi kirjoitan nyt mieluummin omaa tekstiä luotettavien lähteiden pohjalta. Lisäksi olen tehnyt kielenhuoltoa ja osallistunut aktiivisesti nimikäytännöistä käytyihin keskusteluihin. Erikoisalaani ovat taidemusiikki ja Keski-Euroopan kielet ja kulttuurit. Olen toimissani pyrkinyt kohtelemaan kaikkia käyttäjiä kohteliaasti ja kunnioittavasti enkä mielestäni ole vielä koskaan ajautunut riitatilanteisiin.
  • Päätöksentekoperiaatteena tulee olla projektin etu, ja päätöksen tulee perustua olemassaoleviin käytäntöihin, joita lautakunnan päätös ehkä myös tarkentaa. Toivottavaa olisi tietysti, että välityslautakuntaa työllistäviä riitoja olisi mahdollisimman vähän. Itse asiassa jo lautakunnan perustaminen saattaa vähentää riitelyhalukkuutta, mutta ennen kaikkea se yksinkertaistaa riitatilanteiden ratkaisua. Sanktioita langetettaessa tulee ottaa huomioon käyttäjän wikihistoria: jos hän on muutoin toiminut projektin hyväksi ja käytäntöjen mukaisesti, tulisi mahdollinen pitempiaikainen esto antaa vain ehdollisena, jotta emme menettäisi käyttäjää yhden riidan takia. Kannatan wikirakkauden huomioon ottavia lieviä toimenpiteitä, mikäli ne lautakunnan mielestä riittävät riidan lopettamiseen ja ratkaisemiseen. --Tero Vilkesalo 8. syyskuuta 2007 kello 09.24 (UTC)
  • Kokisin olevani esteellinen, jos kiistan osapuolena on minulle läheinen henkilö tai jos kiistan aihe on minulle erityisesti sydäntä lähellä, jolloin toisilla voisi olla aihetta epäillä puolueettomuuttani. --Tero Vilkesalo 9. syyskuuta 2007 kello 13.56 (UTC)

Pitkäaikainen sekä erittäin kokenut käyttäjä, jonka harkitseva ja rauhallinen tyyli soveltuu tehtävään erinomaisesti. --Jannex 4. syyskuuta 2007 kello 11.38 (UTC)

Jep. --Harriv 4. syyskuuta 2007 kello 15.32 (UTC)

Vastauksia kysymyksiin:

  • Pyytäisin ehdokkaita kertomaan muutamalla lauseella Wiki-historiansa: kauanko ollut ollut Wikipediassa ja mihin olet keskittynyt.
Ensimmäinen muokkaus on loppuvuodesta 2004. Enimmäkseen olen keskittynyt pieniin korjauksiin ja ns. "järjestyksenpitoon". Joissain kiistoissa olen yrittänyt sovitella ja joitakin artikkeleita jopa aloittanut. Myös joitakin käytännöksi päätyneitä tekstejä olen alunperin kääntänyt ja muokannut englanninkielisestä Wikipediasta.
  • Millä asenteella ja periaatteella olisit lähdössä sovittelijaksi? --Aulis Eskola 6. syyskuuta 2007 kello 22.25 (UTC)
Avoimin mielin ja sillä ajatuksella että vaikka asioista voi olla eri mieltä, ihmisten pitää silti osata käyttäytyä toisiaan kohtaan.
  • Missä tapauksissa jääväisitte itsenne päätöksenteosta, eli millaisissa tapauksissa kokisitte olevanne esteellinen tekemään päätöksiä aiheesta.--kalamies 9. syyskuuta 2007 kello 09.37 (UTC)
Vaikea kysymys, varmasti pitää tapauskohtaisesti harkita. Asioiden kanssa joissa uskottavuus ja puolueettomuus voidaan kyseenalaistaa pitää olla varovainen. En katso että kiistojen rauhoittaminen ja selvitysyritys vielä tekevät jääviksi, mutta jos alkaa ottamaan voimaakkaasti kantaa puoleen tai toiseen niin silloin täytyy jäävätä.

Pitkäaikainen sekä erittäin kokenut käyttäjä, jonka harkitseva ja rauhallinen tyyli soveltuu tehtävään erinomaisesti. Anchjoa en ole nähnyt koskaan toimivan harkitsemattomasti. Taitaa armeija nyt haitata wikinöintiä, mutta loppuuhan sekin joskus. //John Locke 4. syyskuuta 2007 kello 14.23 (UTC)

suostumusilmoitus tähän

Pitkäaikainen käyttäjä jonka uskon soveltuvan tähän hommaan. -- Jniemenmaa 5. syyskuuta 2007 kello 18.32 (UTC)

Suostunut ehdokkaaksi
Siirsin tämän ehdokkaan keskusteluun (pidetään keskustelu yhdessä paikassa). -tKahkonen 22. syyskuuta 2007 kello 15.38 (UTC)

Ehdotan Kallernaa mukaan, että saadaan ehdolle myös uudempia ja nuorempia käyttäjiä. --Velma 7. syyskuuta 2007 kello 05.02 (UTC)

Suostunut ehdokkaaksi

Vastaukset Auliksen kysymyksiin.

  • "Kauanko ollut ollut Wikipediassa ja mihin olet keskittynyt."
Tein käyttäjätunnuksen tämän vuoden maaliskuussa ja olen siitä lähtien muokannut melko aktiivisesti. Tosin olen jo paljon aikaisemmin tutustunut wikipediaan (tiedonlähteenä muistan käyttäneeni jo vuonna 2003). Wikipediassa olen nykyään keskittynyt melko vahvasti parantelemaan populaarimusiikkia käsitteleviin artikkeleihin ja niiden tekemiseen. Teen paljon myös pieniä muokkauksia kuten luokitteluja, mallineita ja kuvia. Lisäksi torjun vandalismia, joka tosin on hieman tehotonta ilman ylläpitäjäoikeuksia, mutta eiköhän nekin joskus ilmesty. Yleisesti ottaen teen siis lähes kaikkea mitä täällä nyt voi yleensä tehdä. Jos minulla sattuu olemaan materiaalia, saatan tehdä muokkauksia myös maantiedettä, fysiikkaa ja muita luonnontieteitä käsitteleviin artikkeleihin.
  • "Millä asenteella ja periaatteella olisit lähdössä sovittelijaksi?"
Sovittajan asenteella, eli yritän ottaa huomioon kiistan molemmat osapuolet. Periaatteena olisi sellainen, että tämä tekisi lopulta itsensä tarpeettomaksi, eli kiistat loppuisivat wikipediasta.

--kallerna 7. syyskuuta 2007 kello 16.37 (UTC)

Vastaus Kalamiehen kysymykseen.

  • "Missä tapauksissa jääväisitte itsenne päätöksenteosta, eli millaisissa tapauksissa kokisitte olevanne esteellinen tekemään päätöksiä aiheesta."
Mikäli kiista koskisi itseäni (!), tai mikäli asia koskee sellaista josta minulla on vahva mielipide, joka on vastaan muun lautakunnan mielipidettä, kyllä näiden päätösten täytyy olla lähestulkoon yksimielisiä. --kallerna 14. syyskuuta 2007 kello 19.11 (UTC)

Voisinpa itsekkin tulla ehdokkaaksi, ainahan kannattaa yrittää kävi miten tahansa. Siliamaav 7. syyskuuta 2007 kello 12.49 (UTC)

Suostunut.

Auliksen kysymyksiin vastauksia:

  • Pyytäisin ehdokkaita kertomaan muutamalla lauseella Wiki-historiansa: kauanko ollut ollut Wikipediassa ja mihin olet keskittynyt.
Tunnukseni rekisteröin heinäkuussa 2006, sitä ennen oli tehnyt muutoksia / artikkeleja pelkällä ip-osoitteella. Keväästä 2007 ehkä ollut enemmän aktiivisempi, kuin ennen jolloin tein vain silloin tällöin tai suoraan sanottuna harvoin muokkauksia. Olen keskittynyt kyllä niin moheen aihepiiriin, että mitäs niistä voi mainita ainakin televisio-ohjelmiin, Pohjois-Pohjanmaahan & Koillismaahan sekä 1990-luvun musiikkiin (eritoten eurodanceyhtyeet) jne. Mutta tosiaan aihepiirejä on kyllä paljon.
  • Millä asenteella ja periaatteella olisit lähdössä sovittelijaksi? --Aulis Eskola 6. syyskuuta 2007 kello 22.25 (UTC)
Ihan positiivisella asenteella. Minusta on tärkeää että kiistat saadaan sovittua. Siliamaav 7. syyskuuta 2007 kello 12.56 (UTC)
  • Missä tapauksissa jääväisitte itsenne päätöksenteosta, eli millaisissa tapauksissa kokisitte olevanne esteellinen tekemään päätöksiä aiheesta.
Riippuu tilanteesta, eli suoraan sanoen tilannekohtaisesti- Jatkovastaus Siliamaav 16. syyskuuta 2007 kello 10.00 (UTC)

Turhia hötkyilemätön aikuinen insinööri, joka oletettavasti tasapainottaisi lautakuntaa huomattavasti. --Höyhens 7. syyskuuta 2007 kello 13.10 (UTC)

On suostunut.

Vastauksia Auliksen kysymyksiin:

  • Tein käyttäjätunnuksen elokuussa 2005 ja siitä lähtien muokannut aktiivisesti pieniä taukoja lukuun ottamatta. Muokkaan kaikenlaisia artikkeleja, jos huomaan niissä virheitä tai puutteita, joita pystyn korjaamaan. Artikkeleita olen aloittanut pääasiassa historiasta, henkilöistä, maantieteestä ja jonkun verran eliöistä.
  • Välityslautakunnan toiminnan tulee pohjautua käytäntöihin ja esitettyihin tosiasioihin. Hyötynä näen käytäntöjen vahvistamisen ja mahdollisten puutteiden sekä ristiriitaisuuksien löytämisen käytännöistä.

--Ekeb 7. syyskuuta 2007 kello 15.14 (UTC)

Vastaus Kalamiehen kysymykseen löytyy artikkelista esteellisyys. --Ekeb 9. syyskuuta 2007 kello 12.22 (UTC)

Suostun kokeilemaan onneani. Samulili 7. syyskuuta 2007 kello 17.54 (UTC)

Kauanko ollut ollut Wikipediassa ja mihin olet keskittynyt?

Olen ollut Wikipediassa syksystä 2004 lähtien, joten yhtä sun toista on tullut nähtyä, koettua ja tehtyä. Kiinnostuksen kohteet ovat vaihdelleet paaveista purkkapoppiin ja tekijänoikeuksiin. Tällä hetkellä minulla on vähemmän aikaa Wikipedialle kuin ennen – jos jotain positiivista siitä sanoo, niin ainakin ehtii riidellä vähemmän (ja olla harvemmin jäävi).Samulili

Millä asenteella ja periaatteella olisit lähdössä sovittelijaksi?

Päätösten tulee luonnollisesti perustua suomenkielisen Wikipedian sääntöihin ja de facto käytäntöihin, joiden tulkitsemisessa voidaan käyttää apuna englanninkielisen Wikipedian sääntöjä. Kaikkien sääntöjen unohtamisesta, olen tätä mieltä.
Ratkaisun tulee perustua selvään näyttöön. Näytön keräämisessä välityslautakunnan tulee huolehtia siitä, että kukaan ei ole asiansa kanssa huonommassa asemassa siksi, että tuntee Wikipedian käytäntöjä ja teknistä toimintaa heikommin kuin toinen osapuoli. Ratkaisuissa tulee ottaa sekä lieventävinä että raskauttavina asianhaaroina huomioon asianomaisen käytöksen motiivi, tietämys, ikä, sovinnonhaluisuus ynnä muita seikkoja. Tavoitteena tulee olla Wikipedian sujuvan toiminnan takaaminen ja tehtyjen päätösten tulee olla niin rankkoja (tai lieviä) kuin on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi.
Esteellisyyden kanssa tulee tiukka, mutta esteellisyyden pitää perustua ainoastaan a) siihen, että lautakunnan jäsen tuntee kiistan toisen osapuolen läheisesti IRL b) kiista koskee aihetta (esimerkiksi yhteisöä tai aatetta) joka on lautakunnan jäsenelle hyvin läheinen c) muihin vastaaviin asioihin. Sen, että lautakunnan jäsen on ottanut kantaa kiistan ratkaisuun ennen kuin kiista tulee välityslautakuntaan, ei pidä olla esteellisyyden peruste.
Lopuksi olen sitä mieltä, että välityslautakunnan tulee yksinkertaistaa, helpottaa ja nopeuttaa ongelmatilanteiden käsittelyä Wikipediassa. Yhtäältä tämä onnistuu joidenkin ikuisuustapauksien ratkomisella ja toisaalta ennakkopäätöksillä, jotka ohjaavat sekä ylläpitäjien että muiden käyttäjien toimintaa. "Oikeusturvaa" vaarantamatta välityslautakunnan tulee tehdä päätöksiä ripeästi. Samulili

Missä tapauksissa jääväisitte itsenne päätöksenteosta, eli millaisissa tapauksissa kokisitte olevanne esteellinen tekemään päätöksiä aiheesta?

Kysymys esitettiin oman vastaukseni jälkeen, joten lainaan nyt vain itseäni: Esteellisyyden kanssa tulee tiukka, mutta esteellisyyden pitää perustua ainoastaan a) siihen, että lautakunnan jäsen tuntee kiistan toisen osapuolen läheisesti IRL b) kiista koskee aihetta (esimerkiksi yhteisöä tai aatetta) joka on lautakunnan jäsenelle hyvin läheinen c) muihin vastaaviin asioihin. Sen, että lautakunnan jäsen on ottanut kantaa kiistan ratkaisuun ennen kuin kiista tulee välityslautakuntaan, ei pidä olla esteellisyyden peruste. Samulili
Lisäys: Tietenkin silloin, jos välityslautakunnalle tuleva asia koskee välityslautakunnan jäsentä, tulee jäsenen jäävätä itsensä. (Tämä kategoriasta c), muut vastaavat asiat.) Samulili 13. syyskuuta 2007 kello 06.33 (UTC)

Asiallinen, keskusteleva ja paljon hyvää työtä tehnyt pitkäaikainen wikipedisti. -- Piisamson 9. syyskuuta 2007 kello 09.12 (UTC)

Suostunut ehdokkuuteen.
  • Kauanko olet ollut Wikipediassa ja mihin olet keskittynyt?
Tein ensimmäiset muokkaukseni syksyllä 2005. Olen keskittynyt kirjoittamaan aiheista, joista olen ollut kiinnostunut koko aikuisikäni ja enemmänkin, kuten kielistä, maantiedosta ja tutkimusmatkoista, historiasta, arkkitehtuurista ja taiteesta, sekä moottoripyöristä ja skoottereista. Erityisesti olen kirjoittanut egyptologiasta, Thaimaasta, Venäjästä, Kuuban vallankumouksellisista ja antiikin muistomerkeistä.
  • Millä asenteella ja periaatteella olisit lähdössä sovittelijaksi?
Välityslautakunta on toivottavasti tarpeeton instanssi siinä mielessä, että se tulee viimeisenä, kun kaikki muut keinot on käytetty, eikä näin pitkälle tarvitse mennä kovin usein. Luulenpa, että lautakunnan ratkaisuista tulee sitten sitä vaikeampia, koska kiistan täytyy olla vakavaa laatua, jotta lautakunta tulee kuvaan mukaan. Lautakuntahan ei ota kantaa artikkelien sisältöön, vain muokkaajien keskinäisiin erimielisyyksiin, joita on tähänkin mennessä pystytty ratkomaan ilmankin hyvässä hengessä. Mieleeni tulisivat pakkoruotsin, evoluution ja älykkään suunnittelun, sekä luovutetun alueen paikannimistön kaltaiset kiistat, joissa on ollut nähtävissä tiettyjä Wikipedialle haitallisia pyrkimyksiä. Periaatteenamme pitää olla, että Wikipedia ei ole kansallismielinen, länsi-orientoitunut tai poliittinen, eikä sitä voi käyttää minkään yhden asian liikkeen tavoitteiden edistämiseen. En kuitenkaan tyrmää käytännöissä joustamista, kunhan selvästi asetetaan etusijalle hankkeemme etu ja lopulliset tavoitteet - tulla ihmiskunnan historian laajimmaksi ja tarkimmaksi hakuteokseksi.
  • Missä tapauksissa jääväisit itsesi päätöksenteosta, eli millaisissa tapauksissa kokisit olevasi esteellinen tekemään päätöksiä aiheesta?
Jos kävisi niin, että olisin periaatteellisesti eri mieltä välityslautakunnan muiden jäsenten kanssa jostakin kiistasta, jolla olisi kauaskantoisia vaikutuksia Wikipedian olemukseen ja tulevaisuuteen. Siis jos en voisi yhtyä lautakunnan ratkaisuun. Ymmärtääkseni välityslautakunnan päätösten tulisi olla lähestulkoon yksimielisiä. Muokkaamiani aihepiirejä koskevissa kiistoissa en näe syytä jääviyteen. --Khaosaming 9. syyskuuta 2007 kello 12.07 (UTC)

Ystävällinen wikipedisti, joka tuntee käytännöt ja osaa perustella kantansa. --Elena 10. syyskuuta 2007 kello 20.43 (UTC)

Minä suostun. --Dogah 11. syyskuuta 2007 kello 19.15 (UTC)
  • Pyytäisin ehdokkaita kertomaan muutamalla lauseella Wiki-historiansa: kauanko ollut ollut Wikipediassa ja mihin olet keskittynyt?

Tutustuin Wikipediaan vuoden 2005 puolella. Muokkaajaksi aloin vuoden 2006 alussa, ja rekisteröidyin saman vuoden huhtikuussa. Olen keskittynyt kielenhuoltamiseen, järjestelyyn ja uusien artikkelien kirjoittamiseen (artikkelini käsittelevät yleensä matematiikkaa, elokuvia ja näyttelijöitä). Lisäksi täydennän artikkeleita, korjaan asiavirheitä ja wiki-linkkejä sekä lisäilen kieltenvälisiä linkkejä. Jos vastaani sattuu tulemaan vandalismia, hoidan sen pois tieltä.

  • Millä asenteella ja periaatteella olisit lähdössä sovittelijaksi?

Välityslautakuntaa tarvitaan tosiaan vain äärimmäisissä tapauksissa, ja onneksi sellaisia Wikipediassa harvoin näkee. Pyrin, kuten me muutkin, saamaan Wikipediasta niin ihmisille kuin tiedollekin sopivan verkottuneen ympäristön. Tähän meille on jo erittäin hyvä pohja valmiina, emmekä saa antaa sen rikkoutua.

  • Missä tapauksissa jääväisitte itsenne päätöksenteosta eli millaisissa tapauksissa kokisitte olevanne esteellinen tekemään päätöksiä aiheesta?

Varmaankin tapauksissa, jotka koskevat minua erityisesti jollain tavalla ja jolloin en pystyisi arvioimaan tilanteen neutraaliutta yhtä helposti kuin muut. --Dogah 17. syyskuuta 2007 kello 14.07 (UTC)

Suorasanainen ja tervejärkinen, tajunnut Wikipedian olemuksen. --Höyhens 11. syyskuuta 2007 kello 11.52 (UTC)

Suostunut

Pitkäaikainen ja asiallinen Wikipedian muokkaaja. -- Piisamson 11. syyskuuta 2007 kello 12.48 (UTC)

Suostunut ehdokkaaksi.
  • Wiki-historia: Ollut reilut kolme vuotta suomenkielisessä Wikipediassa kirjoittajana, kohta kolme vuotta ylläpitäjänä. Kirjoittanut etenkin luonnontieteellisistä aiheista. Tehnyt paljon oikolukua ja kielioppivirheiden korjailua. Siivonnut usein satunnaisia kokeiluja ja selvää sotkentaa, mutta ei ole paljoa osallistunut minkään vaikeiden kiistojen rajaamiseen ja aktiivikirjoittajien rajoitustoimenpiteisiin. Osallistunut artikkelirakenteiden virittelyyn ja keskusteluun siitä (mistä ja mihin tyyliin pitäisi kirjoittaa, miten artikkelit tulisi järjestellä). Aina toisinaan partioi tarkkaillen muutosten virtaa. Kirjoittaja ja ylläpitäjä myös sanakirjan puolella sen aloittamisvaiheesta asti. Jonkin verran toiminut myös englanninkielisellä puolella.
  • Asenteet ja periaatteet sovittelijaksi: Pidin aluksi tällaista lautakuntaa suomenkielisellä puolella jopa tarpeettomana, mutta näen tälle voivan tulla joitakin potentiaalisia tarpeita tulevaisuudessa toiminnan laajetessa. Käytäntöjen erikoisasiantuntija ja siinä mielessä "juristityyppi" en ole. Toki haluan pohjata lautakunnan päätökset tarkasti sääntöihin ja niiden kohtuulliseksi ajateltavaan tulkintaan tapauksissa, joissa ei mitään neuvottelutulosta ole enää löydettävissä. Yrittäisin kuitenkin päästä suoraan kontaktiin osapuolten kanssa ja vielä asian lautakuntakäsittelyyn tullessakin tarjota sovittelulinjaa ilman minkään tarkan "tuomion" muotoilua, jos sovittelunhalua löytyy. Suoran kontaktin kiistelijät voisivat ottaa lautakuntaan kenen vain sen jäsenen kautta - miten missäkin tapauksessa luontevimmalta ja toimivimmalta tuntuisi. Jos perustetaan erillinen sovitteluelin, tehtävä siirtyy tietysti painottuneesti sillä. Melkoisessa määrin kuvittelen pystyväni katsomaan asioita eri kannoilta erilaisten ihmisten ja erilaisten maailmankatsomusten lähtökohdista. Jos en tarkkoja tuomioita osaisikaan lähteä muotoilemaan, pystyisin toisinaan varmastikin tuomaan lautakunnan pohdintaan erilaisia näkökulmia ja näin auttamaan lautakuntaa näkemään asiaa eri ihmisten kannalta.
  • Itsensä jäävääminen päätöksenteosta: Jäävään itseni, jos olen joutunut osalliseksi vastakkainasetteluun kirjoittajana tai kritiikki asiassa kohdistuu lähtökohtaisesti suoraan itseeni. Ajattelen toistaiseksi vain näiden vaativan selvästi täyttä jääväämistä. (Lautakunnalle voi antaa selvityksen omasta osuudestaan soppaan käsittelyn alkaessa ja täydentää sitä pyydettäessä, mutta muuten lautakunnan pitää antaa keskustella asiasta ilman asianosaista.)
Itselle merkittävien teemojen käsittelyssä ajattelisin toisinaan jättäväni vain yksittäisen kommentin lautakunnalle aiheesta (eri kantilta nähtäviä perusteita analysoivia) ja vetäytyväni sitten varsinaisesta päätöksen muodostamisesta. Samoin tekisin, jos käsiteltäväksi tulee jonkun (Wikipedian ulkopuolellakin) kovin tutun ihmisen edesottamukset. Näitä pidän kuitenkin rajatapauksina, eli tapauskohtaisesti ajattelisin harkitsevani sanonko asiasta jotakin vai vetäydynkö täysin. Näen jääviyden lähinnä siis henkilön enkä minkään "ryhmien etujen" kautta - tämä ei ole mikään "puoluejärjestelmä". --Aulis Eskola 12. syyskuuta 2007 kello 22.45 (UTC)

Innokas ja asiallinen, sanansa mittainen käyttäjä. Järkevät mielipiteet. Minun valintani lautakuntaan. --81.197.125.77 15. syyskuuta 2007 kello 19.15 (UTC)

Suostunut ehdokkaaksi

Yllämainitut kysymykset ja vastaukset niihin:

  • kauanko ollut ollut Wikipediassa ja mihin olet keskittynyt?
Rekisteröidyin Wikipedian heinäkuun neljäs päivä vuonna 2006. Olen kirjoitellut Aku Ankan taskukirjoista, historiasta ja vähäsen politiikasta. Viimeaikoina olen enimmäkseen keskustellut pakkoruotsi-artikkeliin liittyvistä asioista.--Vilkkuu (Kommentteja) 15. syyskuuta 2007 kello 19.26 (UTC)
  • Millä asenteella ja periaatteella olisit lähdössä sovittelijaksi?
Sillä asenteella että riidat pitää ratkaista mahdollisimman tehokkaasti, oikeudenmukaisesti ja nopeasti niin että ei tapahdu mitään epäoikeudenmukaisuusksia.--Vilkkuu (Kommentteja) 15. syyskuuta 2007 kello 19.26 (UTC)
  • Missä tapauksissa jääväisitte itsenne päätöksenteosta, eli millaisissa tapauksissa kokisitte olevanne esteellinen tekemään päätöksiä aiheesta.
Riippuu tilanteesta, eli katson tilannekohtaisesti.--Vilkkuu (Kommentteja) 15. syyskuuta 2007 kello 19.26 (UTC)

Lisäkysymyksiä: Tiedustelisin minulle epäselväksi jäänyttä kantaasi ao. kysymyksiin. Kysymykset ovat oleellisia käyttäjien yhdenvertaisuuden kannalta, joten ne liittyvät kiinteästi myös välityslautakunnan työhön ja ehdokkuuteen. Terveisin --Riisipuuro 16. syyskuuta 2007 kello 22.10 (UTC)--

  • Kannatatko sitä, että käyttäjät saavat mielipidetiedusteluissa muodostaa vapaasti oman mielipiteensä oman arviointinsa perusteella, vai pitäisikö asiaa rajoittaa?

Mielestäni jokaisella pitää olla oikeus ilmaista oma mielipiteensä, mutta kellätahansa pitäisi olla oikeus halutessaan sanoa jotain siitä esitetystä mielipiteestä sille käyttäjälle joka sen esitti.--Vilkkuu (Kommentteja) 17. syyskuuta 2007 kello 12.30 (UTC)

  • Onko kaikkien käyttäjien mielipide ja ääni mielestäsi yhtä arvokas?
On yhtä arvokas, sisällöstä rippumatta.--Vilkkuu (Kommentteja) 17. syyskuuta 2007 kello 12.30 (UTC)
  • Sallisitko joissain tilanteissa henkilökohtaisen hyökkäyksen wiki-keskusteluissa?
En salli henkilökohtaista hyökkäystä siksi koska suomenkielisen Wikipedian käytännöt kieltää sen.--Vilkkuu (Kommentteja) 17. syyskuuta 2007 kello 12.30 (UTC)

Wikipedian tunnetuimpia käyttäjiä, osaava ja aikaansaava. --ML 15. syyskuuta 2007 kello 19.37 (UTC)

Noh, suostutaan sitten. --Joonasl (kerro) 17. syyskuuta 2007 kello 11.52 (UTC)
  • Pyytäisin ehdokkaita kertomaan muutamalla lauseella Wiki-historiansa: kauanko ollut ollut Wikipediassa ja mihin olet keskittynyt.
Aloitin Wikipedian tekemisen 23. maaliskuuta 2005 ja tällä hetkellä muokkauksia on kertynyt runsaat 30 000. Wikipediassa mielenkiinnon kohteitani ovat olleet taidemusiikki, historia, Etelä-Afrikka ja yleinen höpsismin vastainen kamppailu. Näiden tiimoilta olen tähän mennessä kirjoittanut 18 suositeltua sivua.
  • Millä asenteella ja periaatteella olisit lähdössä sovittelijaksi?
Lautakunnalta on löydyttävä näkemystä Wikipedian käytäntöjen tulkitsemiseksi ja ylläpitämiseksi. Uskon lautakunnan käsittelyyn todella vain tulevan sellaisia tapauksia, jotka ovat tavallisen sovittelun tavoittamattomissa ja lautakunnan tehtävä on pikemminkin vahinkojen minimoiminen
  • Missä tapauksissa jääväisitte itsenne päätöksenteosta, eli millaisissa tapauksissa kokisitte olevanne esteellinen tekemään päätöksiä aiheesta.
Tapauksissa joissa olen itse osapuolena tai selkeästi tilanteesssa mukana. --Joonasl (kerro) 17. syyskuuta 2007 kello 20.25 (UTC)


Muistaisin että on kieltäytynyt ehdokkuudesta - lainaus käyttäjäsivulta "hmm.. periaatteessa olen jo käytäntöä muotoiltaessa lupautunut olemaan asettumatta ehdolle ja lisäksi nykyiset ylläpitäjän ja tiedottajan tehtävät ovat varmaankin tarpeeksi yhdelle ihmiselle. Muutoin kyllä.. ja kiitos luottamuksesta. --Joonasl (kerro) 3. syyskuuta 2007 kello 11.21 (UTC)", mutta voihan hän muuttaa mielensä. --kallerna 15. syyskuuta 2007 kello 19.42 (UTC)

Ja onneksi muutti :)--kalamies 11. syyskuuta 2008 kello 21.17 (EEST)[vastaa]