2 euron erikoisrahat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Euron symboli

2 euron erikoisrahat ovat erityisiä eurokolikoita, joita euroalueen jäsenvaltiot ovat lyöneet ja julkaisseet vuodesta 2004 lähtien. Erikoisrahoilla juhlistetaan historiallisten tapahtumien vuosipäiviä tai historiallisesti merkittäviä uudempia tapahtumia. Erikoisrahoilla on samat tekniset ominaisuudet ja sama yhteinen puoli kuin tavanomaisilla kahden euron kolikoilla. Erikoisrahojen kansallisella puolella on kuitenkin erityinen kuva-aihe, joka eroaa tavanomaisten eurorahojen kuva-aiheista.

Kaksi euroa on ainoa käyttöraha, josta saa lyödä erikoisrahoja. Kahden euron erikoisrahoja ei pidä sekoittaa juhlarahoihin, joiden nimellisarvo ei saa olla sama kuin käyttörahojen. Erikoisrahat ovat laillisia maksuvälineitä kaikkialla euroalueella.

Ennen vuotta 2007 oli kolikoissa kuva-aiheena vain EU:n jäsenmaita esittävä kartta. 1.5.2004 tapahtuneen EU:n laajentumisen vuoksi kartta-aihe kuitenkin oli jo vanhentunut. Siksi kolikoissa päätettiin korvata vuoden 2007 alusta lähtien pelkkiä EU-maita esittävä kartta koko maantieteellistä Eurooppaa esittävällä kartalla. Uuden kartan käyttöönotto ei tosin ollut pakollista vielä vuoden 2007 alusta, ja osa euromaista on lyönyt kolikoitaan vielä vuonna 2007 vanhalla kartalla.

Liikkeellelasku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kukin maa voi laskea liikkeelle yhden kahden euron erikoisrahan vuodessa. Poikkeustapauksissa maat voivat kuitenkin laskea yhdessä liikkeelle myös toisen erikoisrahan, joka juhlistaa jotakin koko Euroopan kannalta tärkeää tapahtumaa. Kolikoiden ulkoasun suunnittelu ja liikkeellelasku kuuluvat euroalueen maiden omaan toimivaltaan.

Ensimmäisen kahden euron erikoisrahan julkaisi vuonna 2004 Kreikka, ja sillä juhlistettiin Ateenan olympialaisia. Vuonna 2007 euromaat julkaisivat ensimmäisen yhteisen erikoiskolikon, joka juhlistaa 50-vuotiasta Rooman sopimusta.

Erikoisrahoista on tullut hyvin suosittuja keräilykohteita. Kaikkein arvokkaimpana 2 € erikoisrahana on pidetty vuoden 2007 Monacon Grace Kelly -juhlarahaa, jonka keräilyhinta on ollut jopa yli 2300 euroa.[1]

Kuva Maa Aihe Määrä Julkaisupvm
 Kreikka Kesäolympialaiset 2004 Ateenassa. 50 miljoonaa 14.3.2004
Kuvaus: Suoritukseensa valmistautuvan antiikin kiekonheittäjän patsaan kuva. Vasemmalla on olympialaisten tunnus ”ATHENS 2004” ja viisi olympiarengasta ja oikealla allekkain numero ”2” ja sana ”ΕΥΡΩ”.
 
 Suomi Euroopan unionin laajentuminen 10:llä uudella jäsenvaltiolla. 1 miljoona 1.6.2004
Kuvaus: Kolikossa on tyylitelty pylväs, josta kasvaa Euroopan unionin laajentumista kuvaavia versoja, kirjaimet ”EU”, suunnittelijan nimikirjain "M" (Pertti Mäkinen) ja rahapajan tunnus ”M”.
 
 Luxemburg Suurherttua Henri. 2,49 miljoonaa 23.6.2004
Kuvaus: Kolikossa on suurherttua Henrin profiili ja monogrammi (erityinen H-kirjain, jonka yläpuolella on kruunu), vuosi 2004, jota ympäröivät kolikon valmistusleima sekä kaivertajan nimikirjaimet, ja tekstit ”LËTZEBUERG”, ”– HENRI – Grand-Duc de Luxembourg –”.
 
 Italia YK:n Maailman ruokaohjelma WFP:n viides vuosikymmen. 16 miljoonaa 15.12.2004
Kuvaus: Kolikossa on kallellaan oleva maapallo, jossa lukee ”WORLD FOOD PROGRAMME”. Maapallon takana ovat vehnän- ja maissintähkä sekä riisin röyhy. Kirjaimet ”R” ja ”I” (”Repubblica Italiana”), kirjaimet ”U” ja ”P” ovat kaivertajan, Uliana Pernazzan, nimikirjaimet. Maapallon yläpuolella viistosti vasemmalla on rahapajan tunnus ”R”.
 
 San Marino Bartolomeo Borghesi 110 000 15.12.2004
Kuvaus: Kolikon kehälle on sijoitettu 12 Euroopan unionin tähteä ja rahan lyöntivuosi. Keskustassa on Borghesin rintakuva ja sen vasemmalla puolen kirjoitus BARTOLOMEO BORGHESI sekä kirjain R ja kaivertajan nimikirjaimet E. L. F. Rintakuvan oikealla puolen on kirjoitus SAN MARINO.
 
Vatikaani Vatikaanivaltio Vatikaanivaltion perustamisen 75-vuotisjuhla. 85 000 15.12.2004
Kuvaus: Kolikossa kaavakuva Vatikaanivaltiota ympäröivistä muureista, etualalla Pietarinkirkko. Keskiosaan on myös kaiverrettu ”75o ANNO DELLO STATO”, ”1929–2004”, suunnittelijan nimi ”VEROI”, kaivertajan nimikirjaimet ”L.D.S. INC.” ja teksti ”CITTÀ DEL VATICANO”.
Kuva Maa Aihe Määrä Julkaisupvm
 Luxemburg Suurherttua Henrin 50-vuotispäivä, hänen valtaistuimelle nousunsa viisivuotispäivä ja suurherttua Adolphen kuoleman 100-vuotispäivä. 2,8 miljoonaa 15.1.2005
Kuvaus: Kolikossa suurherttua Henrin profiili ja suurherttua Adolphen profiili. Tekstit ”GRANDS-DUCS DE LUXEMBOURG”. Suurherttuoiden nimet ”HENRI” (alla merkintä ”* 1955”) ja ”ADOLPHE” (alla merkintä ”† 1905”), ”LËTZEBUERG” sekä liikkeellelaskuvuosi 2005, jonka vasemmalla puolella on kirjain ”S” ja oikealla rahapajan tunnus.
 
 Belgia Belgian ja Luxemburgin talousliitto. 6 miljoonaa 1.3.2005
Kuvaus: Kolikossa Luxemburgin suurherttua Henrin ja Belgian kuningas Albert II:n profiilit. Kaivertajan nimikirjaimet ”LL” sekä vasemmalla suurherttua Henrin ja oikealla kuningas Albert II:n monogrammi.
 
 Espanja 400 vuotta Miguel de Cervantesin ”Mielevä hidalgo Don Quijote manchalainen” -kirjan ensipainoksesta. 8 miljoonaa 1.4.2005
Kuvaus: Kolikossa on Don Quijote, joka pitelee kädessään peistä. Taustalla on tuulimyllyjä. Vasemmalla on upotettuna sana ”ESPAÑA” ja sen alapuolella rahapajan tunnus ”M”.
 
 Itävalta Itävallan valtiosopimuksen 50-vuotisjuhla. 7 miljoonaa 11.5.2005
Kuvaus: Kolikossa on kuvattu Itävallan valtiosopimuksen allekirjoitukset ja sinetit. Valtiosopimuksen allekirjoittivat toukokuussa 1955 Neuvostoliiton, Ison-Britannian, USA:n ja Ranskan ulkoministerit ja suurlähettiläät sekä Itävallan ulkoministeri Leopold Figl. Sinettien yläpuolella on teksti ”50 JAHRE STAATSVERTRAG”. Taustalla on pystyraitoja, jotka kuvaavat Itävallan lippua.
 
 San Marino Maailmanlaajuinen fysiikan vuosi. 130 000 14.10.2005
Kuvaus: Kolikon keskiosassa on vapaamuotoinen tulkinta allegorisesta ”La fisica antica” -aiheesta, jossa kuvataan planeettojen liikettä Galileo Galilein mukaisesti. Varsinaisessa kuvassa on Galilei työpöytänsä ääressä, jolla on maapallo ja sen alla vuosiluku 2005. Kolikossa on lyöjän tiedot R-kirjaimen muodossa ja kaivertajan nimikirjaimet LDS. Kolikon sisäosassa on kirjoitus SAN MARINO ja ANNO MONDIALE DEL FISICA.
 
 Suomi YK:n 60-vuotispäivän ja Suomen 50-vuotisen YK-jäsenyyden merkiksi. 2 miljoonaa 25.10.2005
Kuvaus: Kolikossa on osa rauhankyyhkyä kuvaavasta palapelistä, sanat ”FINLAND — UN”, suunnittelijan nimikirjain ”K” (Tapio Kettunen) ja rahapajan tunnus ”M”.
 
 Italia Euroopan perustuslakisopimuksen allekirjoittamisen 1. vuosipäivä. 18 miljoonaa 29.10.2005
Kuvaus: Kolikossa on kuvattu Europa ja härkä, ja Europalla on kädessään kynä ja Euroopan perustuslain teksti. Rahapajan tunnus ”R”. Kaivertaja Maria Carmela Colanerin nimikirjaimet ”MCC”. Italian tasavallan monogrammi ”RI”. Sanat ”COSTITUZIONE EUROPEA”
 
Vatikaani Vatikaanivaltio Kölnissä elokuussa 2005 järjestetyt 20. maailman nuortenpäivät. 100 000 6.12.2005
Kuvaus: Kolikossa on Kölnin tuomiokirkko, jonka yli lentää komeetta. Keskiosan yläreunassa ovat sanat ”XX GIORNATA MONDIALE DELLA GIOVENTÙ” sekä niiden välissä komeetan pyrstö ja tuomiokirkon kaksi tornia. Rahapajan tunnus ”R” on ylhäällä tähtien välissä. Sanat ”CITTÀ DEL VATICANO” muodostavat puoliympyrän katedraalin kuvan alle.
Kuva Maa Aihe Määrä Julkaisupvm
 Italia 20. talviolympialaiset 2006 Torinossa. 40 miljoonaa 10.1.2006
Kuvaus: Kolikon keskelle on kuvattu alppihiihtäjä. Sanat ”GIOCHI INVERNALI”, talviolympialaisten järjestäjäkaupungin maamerkkirakennus Mole Antonelliana ja sana ”TORINO”. Italian tasavallan monogrammi ”RI”, rahapajan tunnus ”R” ja kaivertajan nimikirjaimet ”MCC” (Maria Carmela Colaneri).
 
 Luxemburg Suurherttua Guillaumen, kruununperijän, 25-vuotispäivä. 1,1 miljoonaa 11.1.2006
Kuvaus: Kolikossa on suurherttua Henrin ja suurherttua Guillaumen profiilit. Profiilien alla ovat kirjain ”S”, liikkeeseenlaskuvuosi 2006 ja rahapajan tunnus. Profiilien yläpuolella on sana ”LËTZEBUERG”.
 
 Saksa Schleswig-Holstein. 30 miljoonaa 3.2.2006
Kuvaus: Kolikossa on Lyypekin kaupungin maamerkki, Holstentor-portti, ja sen alla sanat ”Schleswig-Holstein”. Kaivertajan nimikirjaimet ”HH” ja rahapajan tunnus, joko ”A”, ”D”, ”F”, ”G” tai ”J” sekä sanat ”Bundesrepublik Deutschland”.
 
 Belgia Atomium 5 miljoonaa 10.4.2006
Kuvaus: Kolikon keskelle on kuvattu Atomium, ja sen oikealla puolella ovat kaivertajan nimikirjaimet, ”LL”.
 
 Suomi Yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden 100-vuotismuistoksi. 2,5 miljoonaa 4.10.2006
Kuvaus: Kolikossa on miehen ja naisen kasvot, tekstit ”1.10.1906”, ”20 FI 06”, suunnittelijan nimikirjain "M" (Pertti Mäkinen) sekä rahapajan tunnus ”M”.
 
 San Marino Kristoffer Kolumbuksen kuoleman 500-vuotispäivä. 120 000 17.10.2006
Kuvaus: Kolikossa on Kristoffer Kolumbuksen muotokuva ja kolmen karaveli-laivan melko symbolinen kuvaus. Keskiosan yläosassa on kirjoitus SAN MARINO ja kompassiruusu. Keskikohdalla on lyöjän tunnus R sekä vuodet 1506–2006. Tänne on merkitty myös kaivertajan nimikirjaimet LDS.
 
Vatikaani Vatikaanivaltio Sveitsiläiskaarti 500 vuotta. 100 000 9.11.2006
Kuvaus: Kolikossa on sveitsiläiskaartilainen vannomassa uskollisuudenvalaa paaville. Tekstit ”GUARDIA SVIZZERA PONTIFICIA” ja sveitsiläiskaartin lipun alla ”CITTÀ DEL VATICANO”. Vuosiluvut ”1506” ja ”2006” sekä kaivertajan nimi ”O. ROSSI” ja rahapajan tunnus ”R”.
Kuva Maa Aihe Määrä Julkaisupvm
 Saksa Mecklenburg-Vorpommern 30 miljoonaa 2.2.2007
Kuvaus: Kolikossa on Schwerinin linna ja sen alla sanat ”Mecklenburg-Vorpommern”. Rahapajan tunnus, kaivertajan nimikirjaimet ”HH” sekä ”Bundesrepublik Deutschland”.
 
 Luxemburg Suurherttuan palatsi. 1,1 miljoonaa 2.2.2007
Kuvaus: Kolikossa on suurherttua Henrin kuva ja sen taustalla kuva suurherttuan palatsista. Vasemmalla on liikkeeseenlaskuvuosi ”2007”. Sen yläpuolella on kaivertajan tunnus ja alapuolella rahapajan tunnus. Kuvan alareunassa on teksti ”LËTZEBUERG”.
 
Vatikaani Vatikaanivaltio Paavi Benedictus XVI:n 80-vuotispäivä. 100 000 16.4.2007
Kuvaus: Kolikossa on paavi Benedictus XVI:n profiilikuva. Teksti ”BENEDICTI XVI P.M. AETATIS ANNO LXXX CITTÀ DEL VATICANO”. Rahapajan tunnus ”R”, kaivertajan nimikirjaimet ”M.C.C. INC.” ja taiteilijan nimi ”LONGO” oikealla
 
 Portugali Portugalin EU-puheenjohtajakausi. 2 miljoonaa 1.6.2007
Kuvaus: Kolikossa on korkkitammi (quercus suber). Portugalin vaakuna ja puun oikealle puolelle on kirjoitettu sana ”PORTUGAL” kolmelle riville, taiteilijan nimikirjoitus ”I. Vilar”, rahapajan tunnus ”INCM” ja sanat ”PRESIDÊNCIA DO CONSELHO DA UE”.
 
 Monaco Ruhtinatar Grace Kellyn kuoleman 25. vuosipäivä 20 001 1.7.2007
Kuvaus: Kolikossa on ruhtinatar Gracen profiilikuva. Suunnittelija R.B.Baron.
 
 San Marino Giuseppe Garibaldin syntymän 200. vuosipäivä. 130 000 9.10.2007
Kuvaus: Kolikon sisäosaan on kaiverrettu Giuseppe Garibaldin muotokuva, rahapajan tunnus ”R” ja taiteilija Ettore Lorenzo Frappicinin nimikirjaimet ”E.L.F.”.
 
 Suomi Suomen itsenäisyyden 90-vuotisraha. 2 miljoonaa 1.12.2007
Kuvaus: Kolikossa on vene, jota soutaa yhdeksän soutajaa. Kuvan yläpuolella on liikkeeseenlaskuvuosi ”2007” ja alapuolella Suomen itsenäistymisvuosi ”1917”. Kolikossa on rahapajan liikemerkki ja Suomen maatunnus ”FI”.
 
 Euroopan unioni Euromaiden yhteinen Rooman sopimuksen 50-vuotisraha. 87,453 miljoonaa 25.3.2007
Kuvaus: Kolikon kuva esittää Rooman sopimusasiakirjaa, jossa on Euroopan talousyhteisön kuuden perustajamaan edustajien allekirjoitukset. Asiakirjan taustalla oleva kuvio jäljittelee kiveystä Piazza del Campidoglio -aukiolta. Kolikoissa on tekstit ”ROOMAN SOPIMUS 50 v”, ”EUROOPPA” sekä julkaisijamaan nimi maan omalla kielellä.
 Alankomaat VERDRAG VAN ROME 50 JAAR, EUROPA, KONINKRIJK DER NEDERLANDEN 6,333 miljoonaa
 Belgia PACTVM ROMANVM QVINQVAGENARIVM, EUROPEA, BELGIQUE–BELGIE–BELGIEN 5 miljoonaa
 Espanja TRATADO DE ROMA 50 AÑOS, EUROPA, ESPAÑA 8 miljoonaa
 Kreikka ΣΥΝΘΗΚΗ ΤΗΣ ΡΩΜΗΣ 50 XPONIA, EYPΩΠΗ, ΕΛΛΗΝΙΚΗ ΔΗΜΟΚΡΑΤΙΑ 4 miljoonaa
 Irlanti CONRADH NA RÓIMHE 50 BLIAIN, AN EORAIP, ÉIRE 4,82 miljoonaa
 Italia TRATTATI DI ROMA 50° ANNIVERSARIO, EUROPA, REPUBBLICA ITALIANA 5 miljoonaa
 Itävalta VERTRAG VON ROM 50 JAHRE, EUROPA, REPUBLIK ÖSTERREICH 9 miljoonaa
 Luxemburg TRAITÉ DE ROME 50 ANS, EUROPE, LËTZEBUERG 2,1 miljoonaa
 Portugali TRATADO DE ROMA 50 ANOS, EUROPA, PORTUGAL 1,5 miljoonaa
 Ranska TRAITÉ DE ROME 50 ANS, EUROPE, RÉPUBLIQUE FRANÇAISE 9,4 miljoonaa
 Saksa RÖMISCHE VERTRÄGE 50 JAHRE, EUROPA, BUNDESREPUBLIK DEUTSCHLAND 30 miljoonaa
 Slovenia RIMSKA POGODBA 50 LET, EVROPA, SLOVENIJA 0,4 miljoonaa
 Suomi ROOMAN SOPIMUS 50 V, EUROOPPA, SUOMI FINLAND 1,4 miljoonaa
Kuva Maa Aihe Määrä Julkaisupvm
 Saksa Hampurin osavaltio. 30 miljoonaa 1.2.2008
Kuvaus: Kolikossa on barokkikirkko St. Michaelis eli ”Michel” se symboloi Hampurin kaupunkia ja osavaltiota. Teksti ”Bundesrepublik Deutschland” sekä rahapajan tunnus.
 
 Luxemburg Suurherttua Henri ja ”Château de Berg”. 1,3 miljoonaa 2.2.2008
Kuvaus: Kolikossa on suurherttua Henri ja hallitsijan virka-asunto ”Château de Berg”. Kolikon yläreunassa ovat liikkeellelaskuvuosi 2008 sekä sen vierellä rahapajan ja kaivertajan tunnukset. Alareunassa on sana ”LËTZEBUERG”.
 
 San Marino Euroopan kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuosi. 130 000 20.5.2008
Kuvaus: Kolikkoon on kuvattu viisi ihmishahmoa, jotka symboloivat Euroopan eri alueiden kulttuureja, sekä eri yhteisöjen pyhiä tekstejä. Kuvan alla on teksti ”ANNO EUROPEO DEL DIALOGO INTERCULTURALE”. Taiteilija Ettore Lorenzo Frapiccinin nimikirjaimet ”E.L.F.” ja rahapajan tunnus ”R”.
 
 Slovenia Primož Trubarin syntymän 500. vuosipäivä. 1 miljoona 26.5.2008
Kuvaus: Kolikossa on Primož Trubarin profiilikuva. Sanat ”PRIMOŽ TRUBAR” ja vuosiluvut ”1508 • 1586” ja teksti ”SLOVENIJA 2008”.
 
 Belgia Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 60. vuosipäivä. 5 miljoonaa 30.5.2008
Kuvaus: Kolikkoon on kuvattu suorakulmion sisällä oleva numero 60, jonka yläpuolella yhdistyvät kaartuvat linjat. Kirjoitus ”UNIVERSAL DECLARATION OF HUMAN RIGHTS”sekä maan nimi sen kolmella virallisella kielellä: ”BELGIE – BELGIQUE – BELGIEN”
 
 Ranska Ranskan EU-puheenjohtajakausi. 20 miljoonaa 1.6.2008
Kuvaus: Kolikossa on teksti ”2008 PRÉSIDENCE FRANÇAISE UNION EUROPÉENNE RF”. Tekstin alla vasemmalla on rahapajan tunnus ja oikealla sen johtajan tunnus.
 
 Portugali Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 60. vuosipäivä. 1,035 miljoonaa 15.9.2008
Kuvaus: Kolikossa on Portugalin vaakuna ja sen alla maan nimi ”PORTUGAL” sekä vuosiluku ”2008”. Alaosassa on geometrinen kuvio ja sisäosan reunassa sanat ”60 ANOS DA DECLARAÇÃO UNIVERSAL DOS DIREITOS HUMANOS” sekä niiden perässä teksti ”Esc. J. Duarte INCM”.
 
Vatikaani Vatikaanivaltio Paavalin juhlavuosi – 2000 vuotta apostoli Paavalin syntymästä. 100 000 5.9.2008
Kuvaus: Kolikon kuva-aiheena on Paavalin kääntymys Damaskoksen tiellä (taustalla). Taivaalta säteilevä kirkas valo sokaisee Paavalin, joka putoaa takajaloilleen kavahtaneen hevosensa selästä. Tekstit ”CITTÀ DEL VATICANO” ja ”ANNO SANCTO PAULO DICATO”, rahapajan tunnus ”R”, taiteilijan nimi ”VEROI” sekä kaivertaja Luciana De Simonin nimikirjaimet ”L.D.S. INC.”
 
 Suomi Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 60. vuosipäivä. 1,5 miljoonaa 20.10.2008
Kuvaus: Kolikossa on sydän, jonka keskellä on ihmishahmo, teksti ”HUMAN RIGHTS”, Suomen maatunnus ”FI”, suunnittelijan nimikirjain ”K” (Tapio Kettunen) sekä rahapajan liikemerkki.
 
 Italia Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 60. vuosipäivä. 5 miljoonaa 10.12.2008
Kuvaus: Kolikkoon on kuvattu mies ja nainen sekä oliivipuun oksa, viljantähkä, hammasratas ja piikkilankaa. Italian tasavallan monogrammi ”RI”, teksti ”DIRITTI UMANI” (ihmisoikeudet) ja ketjun renkaista muodostuva numero ”60”. Taiteilija Maria Carmela Colanerin nimikirjaimet ”MCC” ja rahapajan tunnus ”R”.
Kuva Maa Aihe Määrä Julkaisupvm
 Luxemburg Suurherttua Henri ja suurherttuatar Charlotte. 1,4 miljoonaa 15.1.2009
Kuvaus: Kolikossa on kuvattu suurherttua Henri ja suurherttuatar Charlotte. Teksti ”LËTZEBUERG”, vuosiluku 2009 sekä rahapajan ja sen johtajan tunnukset.
 
 Saksa Saarlandin osavaltio. 30 miljoonaa 6.2.2009
Kuvaus: Kolikossa on kuvattu Pyhän Ludwigin kirkko, joka tunnetaan Saarlandin pääkaupungin Saarbrückenin symbolina. Tekstit ”SAARLAND”, ”BUNDESREPUBLIK DEUTSCHLAND”, suunnittelija Friedrich Brennerin nimikirjaimet sekä rahapajan tunnus.
 
 Portugali Portugalinkielisten maiden urheilukisat 1,25 miljoonaa 9.6.2009
Kuvaus: Kolikossa voimistelija pyörittää pitkää nauhaa, yläreunassa on Portugalin vaakuna ja liikkeeseenlaskijamaan nimi ”PORTUGAL”. Vasemmalla reunalla ovat nimikirjaimet ”INCM”, oikealla reunalla on taiteilijan nimi ”J. AURÉLIO”, ja niiden välissä alareunassa on teksti ”2.os JOGOS DA LUSOFONIA LISBOA”.
 
 San Marino Euroopan luovuuden ja innovoinnin teemavuosi 130 000 5.9.2009
Kuvaus: Kolikkoon on kuvattu tieteellisen tutkimustyön symboleja: kirja, kompassi, koeputki ja laboratoriopullo. Vasemmalla ovat San Marinon tasavallan kolme sulkaa. Oikealla ovat vuosiluku 2009 ja rahapajan tunnus ”R”. Yläreunassa on teksti ”CREATIVITÀ INNOVAZIONE”. Alareunassa ovat liikkeeseenlaskijamaan nimi ”SAN MARINO” ja taiteilijan nimikirjaimet ”A.M.”.
 
 Belgia Louis Braillen syntymän 200. vuosipäivä. 5 miljoonaa 25.9.2009
Kuvaus: Kolikon keskellä, nimikirjainten L ja B välissä, on Louis Braillen muotokuva. Nimikirjaimet on kirjoitettu hänen kehittämällään pistekirjoituksella. Muotokuvan yläpuolella on teksti "LOUIS BRAILLE". Sen alapuolella maatunnus "BE" sekä vuosiluvut 1809 ja 2009. Vasemmalla puolella on rahapajan leima ja oikealla rahapajan johtajan tunnus.
 
 Suomi Suomen autonomian ja suomalaisen keskushallinnon 200-vuotisraha. 1,6 miljoonaa 23.10.2009
Kuvaus: Kolikkoon on kuvattu Porvoon tuomiokirkko jonka yläpuolella on vuosiluku 1809. Oikealla on vuosiluku 2009 ja vasemmalla näkyvät maatunnus "FI" sekä rahapajan liikemerkki.
 
 Slovakia 20 vuotta taistelusta vapauden ja demokratian puolesta 1 miljoona 17.11.2009
Kuvaus: Kolikon sisäosa kuvaa avaimista muodostuvaa kelloa 17.11.1989 järjestetyn mielenosoituksen muistoksi, jolloin kansalaiset marssivat avainnippujaan helisyttäen merkkinä "samettivallankumouksen" alkamisesta. Kuvan alapuolella ovat taiteilijan sekä Slovakian rahapajan merkit. Kuvan ympärillä tekstit "17 NOVEMBER SLOBODA-DEMOKRACIA"(vapaus ja demokratia), "1989-2009" sekä maan nimi "SLOVENSKO".
 
 Italia Louis Braillen syntymän 200. vuosipäivä. 2 miljoonaa 15.10.2009
Kuvaus: Kolikkoon on kuvattu käsi, joka lukee pistekirjoituskirjaa. Etusormi osoittaa sivuttain olevaa tekstiä ”LOUIS BRAILLE 1809-2009”, ja kaksi lintua käden yläpuolella symboloivat tiedon vapautta. Italian tasavallan monogrammi ”RI” on sijoitettu yläoikealle, ja alaoikealla on rahapajan tunnus ”R”. Braillen nimi on myös hänen itse kehittämällään pistekirjoituksella kirjan alla. Alareunassa ovat taiteilija Maria Carmela Colanerin nimikirjaimet ”MCC”.
 
Vatikaani Vatikaanivaltio Kansainvälinen tähtitieteen vuosi 106 084 18.11.2009
Kuvaus: Kolikon sisäosassa on allegoria tähtien ja planeettojen synnystä sekä tähtitieteen välineitä. Inspiraationa on käytetty Michelangelon freskoja Sikstiiniläiskappelissa.
 
 Euroopan unioni Euromaiden yhteinen talous- ja rahaliiton 10-vuotisraha. 80,085 miljoonaa 1.1.2009
Kuvaus: Kolikossa on yksinkertaisin viivoin piirretty ihmishahmo yhdessä eurosymbolin € kanssa, julkaisijamaan nimi omalla kielellä, ”EMU 1999–2009”, suunnittelijan nimikirjaimet "ΓΣ" (George Stamatopoulos Kreikan keskuspankista).
 Alankomaat KONINKRIJK DER NEDERLANDEN, EMU 1999-2009 5 miljoonaa
 Belgia BELGIQUE – BELGIE – BELGIEN, EMU 1999-2009 5 miljoonaa
 Espanja ESPAÑA, UME 1999-2009 8 miljoonaa
 Kreikka ΕΛΛΗΝΙΚΗ ΔΗΜΟΚΡΑΤΙΑ, ΟΝΕ 1999-2009 4 miljoonaa
 Kypros ΚΥΠΡΟΣ KIBRIS, ΟΝΕ 1999-2009 1 miljoona
 Irlanti ÉIRE, AEA 1999-2009 EMU 5 miljoonaa
 Italia REPUBBLICA ITALIANA, UEM 1999-2009 2,5 miljoonaa
 Itävalta REPUBLIK ÖSTERREICH, WWU 1999-2009 5 miljoonaa
 Luxemburg LËTZEBUERG, UEM 1999-2009 0,842 miljoonaa
 Malta MALTA, UEM 1999-2009 0,7 miljoonaa
 Portugali PORTUGAL, UEM 1999-2009 1,285 miljoonaa
 Ranska RÉPUBLIQUE FRANÇAISE, UEM 1999-2009 10 miljoonaa
 Saksa BUNDESREPUBLIK DEUTSCHLAND, WWU 1999-2009 31 miljoonaa
 Slovakia SLOVENSKO, HMÚ 1999-2009 2,5 miljoonaa
 Slovenia SLOVENIJA, EMU 1999-2009 1 miljoona
 Suomi SUOMI FINLAND, EMU 1999-2009 1,4 miljoonaa
Kuva Maa Aihe Määrä Julkaisupvm
 Luxemburg Suurherttuan vaakuna. 1 miljoona 14.1.2010
Kuvaus: Kolikossa suurherttua Henri katsoo oikealle, ja vieressä on suurherttuan vaakuna. Vaakunan yläpuolella on rahapajantunnusten välissä liikkeeseenlaskuvuosi 2010. Suurherttuan kuvan alapuolella on liikkeeseenlaskijamaan nimi ”LËTZEBUERG”.
 
 Saksa Bremen. 30 miljoonaa 29.1.2010
Kuvaus: Kolikossa on kuvattu Bremenin kaupungintalo. Etualalla seisoo Rolandin patsas. Kaupungintalon alapuolelle on sijoitettu kaupungin nimi ”BREMEN” ja vasemmalla puolella on rahapajan tunnus. Taiteilija Bodo Broschatin nimikirjaimet ovat alalaidassa patsaan alla.
 
 Espanja Córdoban historiallinen keskusta. 8 miljoonaa .2.2010
Kuvaus: Kolikon kuva-aiheena on Córdoban suuren moskeija-katedraalin pylväikkö, joka on yksi islamilaisen rakennustaiteen varhaisimpia ja hienoimpia edustajia Euroopassa. Córdoban historiallisen keskusta on ensimmäisenä espanjalaisena kohteena otettu UNESCOn maailmanperintöluetteloon.
 
 Slovenia Ljubljanan kasvitieteellinen puutarha 200 vuotta. 1 miljoona 10.5.2010
Kuvaus: Kolikon kasvi on nimeltään ”Rebrinčevolistna Hladnikija”. Latinankielinen nimi ”HLADNIKIA PASTINACIFOLIA” on kirjoitettu kaarevasti kasvin viereen alas vasemmalle. Kuvaa ympäröivät tekstit ”200 LET • BOTANIČNI VRT • LJUBLJANA” ja ”SLOVENIJA 2010”.
 
 Italia Camillo Benso di Cavourin syntymästä 200 vuotta 4 miljoonaa .3.2010
Kuvaus: Kolikossa on Camillo Benso di Cavourin muotokuva, jonka vasemmalla puolella on teksti CAVOUR. Muotokuvan oikealla puolella taas ovat vuosiluvut 1810 ja 2010.
 
 Belgia Belgian EU-puheenjohtajakausi. 5 miljoonaa .6.2010
Kuvaus: Kolikon sisäosan logo muodostuu lyhenteistä ”EU” ja ”trio.be”. Logoa reunustavat sanat ”BELGIAN PRESIDENCY OF THE COUNCIL OF THE EU 2010” ja maan nimi sen kaikilla kolmella kielellä ”BELGIE BELGIQUE BELGIEN”. Logon alla on vuosiluku 2010 jonka vieressä ovat rahapajan sekä rahapajan johtajan tunnus.
 
 Ranska Kesäkuun 18. päivän vetoomuspuhe 20 miljoonaa .6.2010
Kuvaus: Kolikon aiheena on kenraali Charles de Gaullen Lontoossa 70 vuotta sitten 18.6.1940 pitämä radiopuhe (Appel du 18 juin).
 
 Portugali Portugalin tasavalta 100 vuotta 2,035 miljoonaa .9.2010
Kuvaus: Kolikossa lukee teksti REPÚBLICA PORTUGUESA — 1910–2010.
 
 San Marino Sandro Botticellin kuolemasta 500 vuotta 130 000 7.9.2010
Kuvaus: Kolikossa on kuva Botticellin La Primavera-taulusta ja teksti SAN MARINO.
 
Vatikaani Vatikaanivaltio Pappien vuosi 115 000 12.10.2010
Kuvaus: Kolikolla juhlistetaan paavin julistamaa pappien vuotta. Kolikossa ovat tekstit CITTÀ DEL VATICANO ja ANNO SACERDOTALE ja kuvassa paimen pelastaa lampaan leijonan kidasta.
 
 Kreikka 2500 vuotta Marathonin taistelusta 2,5 miljoonaa ?
Kuvaus: Kolikon kuvassa on kilpi ja juokseva sotilas.
 
 Suomi Suomelle oma raha vuoden 1860 päätöksellä (Suomalainen raha 150 vuotta) 1,6 miljoonaa .11.2010
Kuvaus: Kolikossa on sen sisäosassa vasemmalla tyylitelty Suomen leijona ja liikkeeseenlaskuvuosi 2010. Niiden oikealla puolella on rahapajan tunnus ja joukko numeroita, jotka kuvastavat eri kolikkoarvoja. Sisäosan alareunassa on liikkeeseenlaskijamaan tunnus FI. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.

Lähde[2]

Kuva Maa Aihe Määrä Julkaisupvm
 Saksa Nordrhein-Westfalenin osavaltio 30 miljoonaa .1.2011
Kuvaus: Kolikon sisäosaan on kuvattu Kölnin tuomiokirkko. Kirkon alla on sen sijaintiosavaltion nimi ”Nordrhein-Westfalen”. Alareunaan on merkitty liikkeeseenlaskuvuosi 2011.
 
 Alankomaat 500 vuotta hollantilaisen filosofin, humanistin ja teologin Erasmus Rotterdamilaisen kirjoittaman Tyhmyyden ylistyksen julkaisemisesta 4 miljoonaa .1.2011
Kuvaus: Kolikon sisäosassa on oikealla Erasmus kirjoittamassa teostaan ja vasemmalla kuningatar Beatrix. Kuvien välissä on sivuttain teksti ”Beatrix Koningin der Nederlanden”. Kolikon keskellä ovat rahapajan ja sen johtajan tunnukset sekä vuosiluku 2011.
 
 Luxemburg 50 vuotta siitä, kun suurherttuatar Charlotte nimitti poikansa Jeanin edustajakseen 1,4 miljoonaa .1.2011
Kuvaus: Kolikon sisäosassa oikealla on etummaisena suurherttua Henri sekä taustalla hänen rinnallaan suurherttua Jean ja suurherttuatar Charlotte. Kasvokuvien alla on kunkin henkilön nimi. Kuvien yläpuolella on sana ”LËTZEBUERG” ja sen yläpuolella vuosiluku 2011 rahapajan ja sen johtajan tunnusten ympäröimänä.
 
 Slovakia Visegrad-ryhmän perustamisesta 20 vuotta 1 miljoona .1.2011
Kuvaus: Kolikon sisäosassa on Visegrad-ryhmän muodostavien neljän Keski-Euroopan maan eli Puolan, Slovakian, Tšekin ja Unkarin ääriviivat. Päällimmäisenä on ryhmää edustava kerrosteinen V-kirjain.
 
 Belgia Kansainvälinen naistenpäivä 100 vuotta 5 miljoonaa .3.2011
Kuvaus: Kolikon sisäosassa ovat Belgian ensimmäisen naislääkärin Isala Van Diestin ja maan ensimmäisen naisasianajajan Marie Popelinin kasvokuvat. Kuvien alla ovat puolikaaressa heidän nimensä ja heidän ammattiensa tunnukset ja niiden keskellä vuosiluku 2011. Kuvien yläpuolella on Belgian kirjaintunnus ”BE”. Kirjaimien vasemmalla puolella on rahapajan johtajan tunnus ja oikealla rahapajan tunnus.
 
 Slovenia 100 vuotta Franc Rozman-Stanen syntymästä 1 miljoona .3.2011
Kuvaus: Kolikon sisäosassa on Slovenian partisaaniarmeijan ylimpään sotilasjohtoon kuuluneen kenraalin Franc Rozman-Stanen tyylitelty kuva.
 
 Espanja UNESCOn maailmanperintökohteita – Leijonapiha (Patio de los Leones) Granadassa 8 miljoonaa .3.2011
Kuvaus: Kolikon sisäosassa on kuvattuna Alhambran linnoituksessa Granadan kaupungissa sijaitseva Leijonapiha. Alhambra on ollut UNESCOn maailmanperintökohde vuodesta 1984 alkaen.
 
 Italia 150 vuotta Italian yhdistymisestä 10 miljoonaa .3.2011
Kuvaus: Kolikon sisäosassa keskellä on Italian yhdistymisen 150. vuosipäivän tunnus eli kolme tuulessa liehuvaa Italian lippua. Sisäosan yläreunassa lippuja kiertää puolikaaressa teksti ”150° DELL’UNITÀ D’ITALIA”, ja niiden oikealla puolella ovat päällekkäin kirjaimet ”RI”. Lippujen alla on ajan ilmaus ”1861 › 2011 › ›”. Sen alla keskellä on rahapajan tunnus ”R”, jonka oikealla puolella sisäosan reunassa ovat kirjaimet ”ELF INC.”.
 
 San Marino 500 vuotta Giorgio Vasarin syntymästä 130 000 .6.2011
Kuvaus: Kolikossa on yksityiskohta Giorgio Vasarin maalauksesta ”Judith katkaisee Holofernesin kaulan”. Kuvan alapuolella ovat vuosiluvut 1511–2011 ja kolikon sisäreunassa vasemmalla taiteilijan nimi ”G. VASARI” ja oikealla maan nimi ”SAN MARINO”. Kuvan vasemmalla puolella on rahapajan tunnus ja oikealla puolella kolikon suunnittelija Claudia Momonin nimikirjaimet.
 
 Kreikka Special Olympics Kesämaailmankisat Ateenassa vuonna 2011 1 miljoona .6.2011
Kuvaus: Kolikon sisäosassa on kisojen tunnus ja sisäosan ulkoreunaa kiertävät oikealla teksti ”XIII SPECIAL OLYMPICS W.S.G. ATHENS 2011” ja maan nimi ”ΕΛΛΗΝΙΚΗ ΔΗΜΟΚΡΑΤΙΑ”, joiden välissä on rahapajan leima.
 
 Ranska Fête de la Musique -tapahtuma 30 vuotta 10 miljoonaa .6.2011
Kuvaus: Kolikon sisäosassa on iloitseva ihmisjoukko, tyylitelty musiikki-instrumentti ja nuotteja. Kuvan yläpuolella ovat sanat ”Fête de la MUSIQUE” sekä päivämäärä ”21 JUIN 2011”. Sisäosan yläreunassa ovat sanat ”30e ANNIVERSAIRE” ja alareunassa maatunnus ”RF”.
 
 Monaco Ruhtinas Albertin ja Charlene Wittstockin häät 148 000 .7.2011
Kuvaus: Kolikon sisäosassa ovat ruhtinaan ja ruhtinattaren profiilikuvat. Kuvien alapuolella ovat maan nimi ”MONACO” ja liikkeeseenlaskuvuosi 2011. Tekstin ”MONACO 2011” vasemmalla puolella on rahapajan tunnus ja oikealla puolella kaivertajan tunnus.
 
 Portugali 500 vuotta Fernão Mendes Pinton syntymästä 520 000 .9.2011
Kuvaus: Kolikon sisäosassa on laiva, joka purjehtii Portugalista, Lissabonista, Pinton kirjasta ja matkoista muistuttavilla aalloilla. Aaltojen alla keskellä on teksti ”Portugal”. Sisäosan yläreunassa on Fernão Mendes Pinton nimi vuosilukujen 1511 ja 2011 välissä.
 
 Suomi Suomen Pankki 200 vuotta 1,5 miljoonaa .10.2011
Kuvaus: Kolikon sisäosassa on vuosiluvut 2011 ja 1811. Venäjän keisari Aleksanteri I antoi vuonna 1811 määräyksen perustaa Waihetus-, Laina- ja Depositioni-Contorin Turkuun. Kolikon on suunnitellut taiteilija Hannu Veijalainen.
 
Vatikaani Vatikaanivaltio 26. maailman nuortenpäivät 115 000 .10.2011
Kuvaus: Kolikon sisäosassa on lippua kantavia nuoria, rahapajan tunnus ”R” sekä vuosiluku 2011. Niitä ympäröivät yläreunassa roomalainen numero XXVI ja teksti ”G.M.G.” sekä alareunassa liikkeeseenlaskijamaan nimi ”CITTA’ DEL VATICANO”.
 
 Malta Maltan ensimmäiset edustajien vaalit vuonna 1849 430 000 .11.2011
Kuvaus: Kolikon sisäosassa on käsi pudottamassa äänestyslipuketta vaaliuurnaan ja sisäosan oikeassa yläreunassa teksti ”MALTA – First elected representatives 1849”.

Lähde[3]

Kuva Maa Aihe Määrä Julkaisupvm
 Saksa Baijerin osavaltio 30 miljoonaa .1.2012
Kuvaus: Kolikon sisäosaan on kuvattu Neuschwansteinin linna. Kuvan alla on Baierin saksankielinen nimi ”Bayern”. Alareunaan on merkitty liikkeeseenlaskuvuosi 2012.
 
 Luxemburg Suurherttuoiden suku – suurherttua Henri ja suurherttua Guillaume IV 1,4 miljoonaa .1.2012
Kuvaus: Kolikon sisäosassa on etummaisena suurherttua Henri ja taustalla hänen isoisoisäinsä Guillaume IV. Kuvien yläpuolella ovat sanat ”Grands-Ducs De Luxembourg” sekä vuosiluku 2012 rahapajan tunnuksen ja sen johtajan tunnuksen välissä. Suurherttuoiden takana näkyy Luxemburgin kaupunki.
 
 Euroopan unioni Kymmenen vuotta euroseteleitä ja ‑kolikoita vaihtelee maittain .1-6.2012
Kuvaus: Kolikon keskiosassa oleva euron tunnus kuvaa euron saavuttamaa roolia kansainvälisenä valuuttana. Euron merkin ympärillä on elementtejä, jotka kertovat euron merkityksestä, ja merkin yllä kolikon levittäjämaan nimi. Kaikki euroalueen maat levittivät näitä kolikkoja.
 
 Espanja UNESCOn maailmanperintökohteita – Burgosin katedraali 8 miljoonaa .3.2012
Kuvaus: Kolikon sisäosassa on Burgosin katedraali. Kuvan vasemmalla puolella on liikkeellelaskijamaan nimi ja oikealla julkaisuvuosi.
 
 Italia 100 vuotta runoilija Giovanni Pascolin kuolemasta 15 miljoonaa .4.2012
Kuvaus: Kolikon sisäosassa on runoilija Giovanni Pascoli. Kuvan vasemmalla puolella ovat runoilijan kuolinvuosi 1912, rahapajan tunnus ja suunnittelija Maria Carmela Colanerin nimikirjaimet. Oikealla puolella ovat liikkeeseenlaskuvuosi ja sen alla Italian tasavallan monogrammi.
 
 Belgia Kuningatar Elisabeth ‑musiikkikilpailu 75 vuotta 5 miljoonaa .5.2012
Kuvaus: Kolikon sisäosassa on Kuningatar Elisabeth ‑musiikkikilpailun logo ja sen taustalla profiilikuva kuningatar Elisabethista. Kuvan oikealla puolella on liikkeellelaskijamaan lyhenne.
 
 Espanja Guimarães (Pohjois-Portugali), Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2012 520 000 .6.2012
Kuvaus: Kolikon sisäosan tyylitellyssä kuvassa ovat Portugalin ensimmäinen kuningas Afonso Henriques, hänen miekkansa ja Guimarãesin linna, jossa itsenäisen Portugalin valtion katsotaan syntyneen.
 
 Italia 150 vuotta Italian yhdistymisestä 10 miljoonaa .3.2011
Kuvaus: Kolikon sisäosassa keskellä on Italian yhdistymisen 150. vuosipäivän tunnus eli kolme tuulessa liehuvaa Italian lippua. Sisäosan yläreunassa lippuja kiertää puolikaaressa teksti ”150° DELL’UNITÀ D’ITALIA”, ja niiden oikealla puolella ovat päällekkäin kirjaimet ”RI”. Lippujen alla on ajan ilmaus ”1861 › 2011 › ›”. Sen alla keskellä on rahapajan tunnus ”R”, jonka oikealla puolella sisäosan reunassa ovat kirjaimet ”ELF INC.”.
 
 Ranska 100 vuotta köyhien auttajan Abbé Pierren syntymästä 1 miljoona .7.2012
Kuvaus: Kolikon sisäosassa vasemmalla on kuva baskeripäisestä Abbé Pierrestä ja kuvan oikealla puolella hänen mukaansa nimetyn asunnottomien säätiön tunnus, jonka taustalla toistuvat sanat ”Et les autres?”.
 
 Monaco Monacon 500-vuotinen riippumattomuus 100 000 .7.2012
Kuvaus: Kolikon sisäosan profiilikuvassa on Lucien I Grimaldi, jonka aikana Monacon riippumattomuus vahvistettiin. Kuvan sivuilla ja yläpuolella sisäosan reunaa kiertää teksti ”1512 SOUVERAINETE DE MONACO 2012”, jonka alussa ovat rahapajan tunnus sekä vinoneliö, ja lopussa vinoneliö sekä kaiverruspajan tunnus.
 
 Malta Maltalaisten enemmistöedustus perustuslakiin vuonna 1887 430 000 .8.2012
Kuvaus: Kolikon sisäosassa kansanjoukko juhlii Vallettassa kuvernöörin palatsin edessä. Yläosassa lukee "MALTA – Majority representation 1887", ja alaosassa julkaisuvuosi 2012.
 
 Suomi 150 vuotta taiteilija Helene Schjerfbeckin syntymästä 2 miljoonaa .8.2012
Kuvaus: Kolikon sisäosassa on Schjerfbeckin tyylitelty omakuva, jonka vasemmalla puolella kulkee kolikon alareunasta yläreunaan teksti ”HELENE SCHJERFBECK”. Oikeassa reunassa ovat samoin pystysuunnassa vuosiluvut 1862–1946, ja niiden vieressä alareunassa on rahapajan tunnus.
 
 Vatikaanivaltio Seitsemäs maailman perhetapaaminen 115 000 .9.2012
Kuvaus: Kolikon kuvassa on perhe taustallaan Milanon tuomiokirkko. Kuvaa ympäröivässä tekstissä ovat tapahtuman ja Vatikaanivaltion italiankieliset nimet sekä vuosiluku 2012. Rahapajan tunnus on äidin ja pojan välissä.
 
 Luxemburg Kruununprinssi Guillaumen ja kreivitär Stéphanie de Lannoyn häät 1,4 miljoonaa .12.2012
Kuvaus: Kolikon sisäosassa vasemmalla on suurherttua Henri ja hänen vierellään keskellä on kreivitär Stéphanie. Etummaisena oikealla on kruununprinssi Guillaume. Sisäosan alareunassa ovat allekkain sanat ”PRËNZENHOCHZAÏT” ja ”LËTZEBUERG” ja vuosiluku 2012.
Kuva Maa Aihe Määrä Julkaisupvm
 Saksa,  Ranska 50 vuotta Élysée-sopimuksen allekirjoittamisesta 21 miljoonaa .1.2013
Kuvaus: Kolikossa on sopimuksen allekirjoittajien tyylitellyt kasvokuvat, ja niiden alla allekirjoittajien allekirjoitukset. Sisäosan oikeassa reunassa kuvan alapuolella ovat rahapajan tunnus sekä liikkeeseenlaskijamaan tunnus.
 
 Espanja UNESCOn maailmanperintökohteita – San Lorenzo de El Escorialin luostari 8 miljoonaa .2.2013
Kuvaus: Kolikon sisäosassa on San Lorenzo de El Escorialin luostari. Sisäosan yläreunassa on liikkeeseenlaskijamaan nimi, ja kuvan oikealla puolella ovat liikkeeseenlaskuvuosi 2013 ja sen alla rahapajan tunnus.
 
 Slovenia 800 vuotta historiaa Postojnan luolissa 1 miljoona .2.2013
Kuvaus: Kolikossa on tyylitelty spiraali, joka alkaa sisäosan vasemmalta puolelta tekstillä ”Postojnska jama • 1213 - 2013 • Slovenija” ja päättyy kahteen tyyliteltyyn stalagmiittiin.
 
 Saksa Baden-Württenbergin osavaltio 30 miljoonaa .2.2013
Kuvaus: Kolikon kuvassa on Maulbronnin luostari. Yläreunassa on liikkeeseenlaskuvuosi 2013. Alaosassa oikealla on teksti ”BADEN-WÜRTTEMBERG” ja sen alla liikkeeseenlaskijamaan tunnus.
 
 Alankomaat Kuningatar Beatrixin ilmoitus luopua kruunusta 20 miljoonaa .2.2013
Kuvaus: Etualalla on kuningatar Beatrixin profiilikuva ja sen taustalla Oranian prinssin profiilikuva. Sisäosan vasenta reunaa kiertää teksti ”WILLEM-ALEXANDER PRINS VAN ORANJE” ja oikeaa reunaa ”BEATRIX KONINGIN DER NEDERLANDEN”. Ylhäällä tekstien välissä on kruunu ja alhaalla rahapajan johtajan tunnus, päiväys ja rahapajan tunnus.
 
 Italia 200 vuotta Giuseppe Verdin syntymästä 10 miljoonaa .3.2013
Kuvaus: Kolikon sisäosassa on Giuseppe Verdin vasemmalle etuviistoon katsova rintakuva. Kuvan vasemmalla puolella ovat Italian tasavallan monogrammi ja vuosiluku 1813. Oikealla puolella ovat Rooman rahapajan tunnus ”R” ja vuosiluku 2013.
 
 Vatikaanivaltio Sede Vacante (tyhjä istuin) 2013 125 000 .5.2013
Kuvaus: Kolikkoon on kuvattu kardinaalivaltiosihteerin vaakuna, jonka yläpuolella on varainhoitoelimen symboli, kaksi pientä ristiä, vasemmalla sanat ”CITTÀ DEL VATICANO” ja oikealla sanat ”SEDE VACANTE MMXIII”.
 
 Ranska 150 vuotta nykyaikaisten olympialaisten perustajan ja Kansainvälisen olympiakomitean ensimmäisen puheenjohtajan Pierre de Coubertinin syntymästä 1 miljoona .6.2013
Kuvaus: Kolikon sisäosassa oikealla on Pierre de Coubertinin kuva. Kuvan taustalla olevissa tyylitellyissä olympiarenkaissa on eri olympialajeja esittäviä hahmoja. Kuvan vasemmalla puolella on liikkeeseenlaskijamaan tunnus ja sen alapuolella liikkeeseenlaskuvuosi. Kolikon sisäosan yläreunaa myötäilee teksti ”PIERRE DE COUBERTIN”.
 
 Portugali Torre dos Clérigos -torni 250 vuotta 525 000 .6.2013
Kuvaus: Torni on kuvattu sen edessä seisovan henkilön näkökulmasta. Taustalla on Oporton kaupungin siluetti Douro-joen etelärannalta katsottuna. Sisäosan yläreunassa kulkee teksti ”250 ANOS TORRE DOS CLÉRIGOS — 2013”. Oikealla alhaalla on Portugalin vaakuna, jonka alla on liikkeeseenlaskijamaan nimi. Vasemmalla ovat rahapajan tunnus ja taiteilijan nimi.
 
 Italia 700 vuotta Giovanni Boccacion syntymästä 10 miljoonaa .7.2013
Kuvaus: Kolikon sisäosassa on kirjailija Boccaccion oikealle etuviistoon katsova kasvokuva. Oikealla ovat Rooman rahapajan tunnus, Italian tasavallan monogrammi ja suunnittelijan nimikirjain.
 
 Monaco YK-jäsenyys 20 vuotta 1,2 miljoonaa .7.2013
Kuvaus: Kolikko kuvaa oliivinoksaa kantavaa kyyhkyä. Sisäosan vasemmassa reunassa on runsaudensarvi ja oikeassa punssi Pariisin rahapajan tunnuksena. Yläreunaa kiertää liikkeeseenlaskijamaan nimi ja alareunaa teksti ”1993 - ADMISSION À L'ONU - 2013”.
 
 Slovakia 1 150 vuotta siitä, kun Konstantinos ja Metodios aloittivat lähetystyön Suur-Määrissä. 1 miljoona .7.2013
Kuvaus: Kolikon sisäosassa ovat kaksoisristiä kantavat Thessalonikilaiset veljekset Konstantinos ja Metodios. Kolikon sisäosan alareunassa ovat viivoilla erotettuina liikkeeseenlaskijamaan nimi, sekä vuosiluvut 863 ja 2013. Sisäosan yläreunassa ovat nimet ”KONŠTANTÍN” ja ”METOD”.
 
 Luxemburg Luxemburgin suurherttuakunnan kansallishymni 1,4 miljoonaa .9.2013
Kuvaus: Kolikon sisäosan oikeassa laidassa on suurherttua Henrin vasemmalle katsova profiilikuva ja vasemmassa laidassa kansallishymnin nuotit ja sanat. Sisäosan alalaidassa on liikkeeseenlaskijamaan nimi ja sen alla vuosiluku 2013. Vuosiluvun oikealla puolella on rahapajan tunnus ja vasemmalla rahapajan johtajan tunnus.
 
 Suomi Säännöllisen valtiopäivätoiminnan alkaminen Suomessa 150 vuotta sitten 1 miljoona .9.2013
Kuvaus: Sisäosassa on vuosiluku 1863, josta kasvaa verso. Sisäosan alareunaa kiertävät liikkeeseenlaskijamaan nimi ja vuosiluku 2013. Sanojen välissä on rahapajan tunnus.
 
 Belgia Kuninkaallinen meteorologian laitos 100 vuotta 2 miljoonaa .9.2013
Kuvaus: Sisäosan keskellä on numero 100, jossa ensimmäisen nollan sisällä ovat lyhenteet ”KMI”, sekä ”IRM” ja toinen nolla esittää aurinkoa. Ykkösen alapuolella ovat Brysselin rahapajan johtajan tunnus ja rahapajan tunnus. Auringon yläpuolella auringonsäteiden välissä on vuosiluku 2013 ja alapuolella Belgian kansallistunnus.
 
 San Marino 500 vuotta taidemaalari Pinturicchion kuolemasta 115 000 .9.2013
Kuvaus: Etualalla on fresko, jossa Jeesus väittelee kirjanoppineiden kanssa. Sisäosan yläreunassa kulkee teksti ”PINTURICCHIO”, ja sen alla ovat vuosiluvut 1513 ja 2013. Alareunassa kulkee teksti ”SAN MARINO”, ja kuvan alla on suunnittelijan nimi. Kuvan vasemmalla puolella on Italian rahapajan tunnus.
 
 Kreikka 2 400 vuotta Platonin akatemian perustamisesta 750 000 .10.2013
Kuvaus: Kolikon sisäosassa on filosofi Platonin profiilikuva. Vasemmassa reunassa kulkee muinaiskreikkalainen teksti ”2 400 χρόνια από την ίδρυση της Ακαδημίας Πλάτωνος” (2 400 vuotta Platonin akatemian perustamisesta) ja sen ja kuvan välissä on liikkeeseenlaskijamaan nimi. Oikeassa reunassa ovat Kreikan rahapajan tunnus ja vuosiluku 2013
 
 Vatikaanivaltio 28. maailman nuortenpäivät 115 000 .10.2013
Kuvaus: Kolikkoon on kuvattu Kristus-patsas nuorten ympäröimänä. Maailman nuortenpäivät järjestettiin Riossa heinäkuussa 2013. Kolikon sisäosan yläreunaa kiertää teksti ”XXVIII G.M.G. CITTÀ DEL VATICANO RIO 2013”. Oikealla ovat rahapajan tunnus ja taiteilijan nimi.
 
 Kreikka Kreetan ja Kreikan liiton 100-vuotisjuhla 750 000 .10.2013
Kuvaus: Kolikon sisäosassa on kreetalaisia kapinallisia heiluttamassa Kreikan lippua, mikä kuvaa Kreetan ponnisteluja Kreikkaan liittymiseksi. Yläreunassa kulkee teksti ”ΕΛΛΗΝΙΚΗ ΔΗΜΟΚΡΑΤΙΑ” (Helleenien tasavalta) ja alareunassa teksti ”100 χρόνια από την ένωση της Κρήτης με την Ελλάδα” (100 vuotta Kreetan ja Kreikan liitosta). Oikeassa reunassa ovat Kreikan rahapajan tunnus ja vuosiluvut 1913–2013.
 
 Malta Maltan itsehallinto 500 000 .10.2013
Kuvaus: Sisäosaan on kuvattu Maltan saaret ja Maltan kansalaisten hahmoja. Kuvan alapuolella on vuosiluku 2013. Yläoikealla sisäosan reunassa kulkee teksti ”MALTA — Self-government 1921”.
 
 Suomi 125 vuotta Nobel-kirjailija F. E. Sillanpään syntymästä 1,5 miljoonaa .11.2013
Kuvaus: Kolikon sisäosassa on Sillanpään muotokuva. Yläreunassa kulkee teksti ”F. E. SILLANPÄÄ”. Muotokuvan vasemmalla puolella ovat vuosiluku 1888 ja rahapajan tunnus ja oikealla vuosiluku 1964 ja liikkeeseenlaskijamaan tunnus sekä liikkeeseenlaskuvuosi 2013.
 
 Alankomaat Alankomaiden kuningaskunta 200 vuotta 3,5 miljoonaa .11.2013
Kuvaus: Kolikon sisäosassa on ulkokehältä lähtevä nauha, joka muodostaa siluetit kuningas Willem-Alexanderista ja hänen kuudesta edeltäjästään. Sisäosan yläreunassa kulkee teksti ”WILLEM-ALEXANDER KONING DER NEDERLANDEN”, ja alareunassa ovat Alankomaiden rahapajan ja sen johtajan tunnukset, vuosiluku 2013 sekä suunnittelijan nimikirjaimet.
Kuva Maa Aihe Määrä Julkaisupvm
 Saksa Ala-Saksin osavaltio 30 miljoonaa .1.2014
Kuvaus: Kolikon kuvassa on Michaeliskirche (Pyhän Mikaelin kirkko) Hildesheimin kaupungissa, Ala-Saksin osavaltiossa (UNESCOn maailmanperintökohde vuodesta 1985 lähtien). Kuvan yläpuolella on liikkeeseenlaskuvuosi 2014 ja vasemmalla rahapajan tunnus (A, D, F, G tai J). Kuvan alla on teksti ”NIEDERSACHSEN”, ja sen alapuolella on liikkeeseenlaskijamaan tunnus ”D”. Kaivertaja Ott Erichin nimikirjaimet ”OE” ovat kolikon sisäosassa yläoikealla. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.
 
 Luxemburg Luxemburgin suurherttuakunnan 175. itsenäisyyspäivä 1,4 miljoonaa .1.2014
Kuvaus: Kolikon sisäosassa oikealla on suurherttua Henrin oikealle katsova profiilikuva ja vasemmalla pystysuunnassa vuosiluvut 1839 ja 2014 sekä liikkeeseenlaskijamaan nimi ”LËTZEBUERG”. Kolikon sisäosan alareunassa on teksti ”ONOFHÄNGEGKEET” ja sen alapuolella ”175 Joër”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.
 
 Andorra Andorra 20 vuotta Euroopan neuvoston jäsenenä 100 000 .2.2014
Kuvaus: Kolikon sisäosassa vasemmalla on Andorran vaakuna ja oikealla luku ”20”, jossa nollan ulkoasu mukailee Euroopan neuvoston lippua. Sisäosan yläosassa on liikkeeseenlaskijamaan nimi ”ANDORRA” ja sen alapuolella teksti ”AL CONSELL D'EUROPA”. Kolikon vasemmassa alaosassa on vuosiluku 2014 ja oikealla viistosti kulkeva viiva. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.
 
 Espanja UNESCOn maailmanperintökohteita: Güellin puisto 8 miljoonaa .3.2014
Kuvaus: Etualalla on arkkitehti Antoni Gaudín suunnittelema liskoveistos (Güellin puiston tunnus). Taustalla näkyy yksityiskohta toisesta Güellin puiston sisäänkäyntiä reunustavasta paviljongista. Sisäosan yläreunassa kulkevat tekstit ”ESPAÑA” ja ”PARK GÜELL — GAUDÍ”. Kuvan vasemmalla puolella on liikkeeseenlaskuvuosi 2014 ja oikealla rahapajan tunnus. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.
 
 Belgia 100 vuotta ensimmäisen maailmansodan alkamisesta 1,75 miljoonaa .4.2014
Kuvaus: Kolikon sisäosassa on unikko, jonka alapuolelle on merkitty vuosiluvut ”2014–18”. Vuosilukujen alapuolella on teksti ”The Great War Centenary” ja sen alapuolella rahapajan leima ja rahapajan johtajan tunnus, profiilikuva arkkienkeli Mikaelista päähineineen. Sisäosan yläreunassa kulkee kolmikielinen teksti ”BELGIË – BELGIQUE – BELGIEN”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.
 
 Portugali Neilikkavallankumouksen 40-vuotisjuhla 500 000 .4.2014
Kuvaus: Kolikon kaksi kaarta kuvaavat vapaasti vallankumousta symboloivan neilikan muotoa. Kukan yläpuolelle on kaiverrettu liikkeeseenlaskijamaan nimi ”PORTUGAL” ja vaakuna. Keskellä on vallankumouspäivä ”25 DE ABRIL” (25.4.) ja sen alapuolella vallankumouksesta kulunut aika ”40 ANOS” (40 vuotta) ja kolikon liikkeeseenlaskuvuosi 2014. 40 Vuoden takainen julisteiden ja muiden poliittisten viestien kirjasintyyppi symboloi kolikon kirjaimia ja numeroita sekä vallankumouksen jälkeistä euforista tunnelmaa. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.
 
 Slovakia Slovakian tasavallan Euroopan unioniin liittymisen 10-vuotispäivä 1 miljoona .4.2014
Kuvaus: Sisäosan keskellä on Euroopan unionin lyhenne ”EU” tyylitellyin kirjaimin sekä etualalla Slovakian tasavallan vaakuna. Kirjainten oikealla puolella on Slovakian tasavallan Euroopan unioniin liittymispäivä ”1.5.2004” ja sen alla vuosiluku 2014. Sisäosan alareunassa on liikkeeseenlaskijamaan nimi ”SLOVENSKO”. Yläreunassa kulkee teksti ”10. VÝROČIE VSTUPU DO EURÓPSKEJ ÚNIE”. Alhaalla vasemmalla on Kremnican rahapajan tunnus (kirjaimet ”MK” kahden leimasimen välissä) ja alhaalla oikealla kolikon suunnittelijan Mária Poldaufován tyylitellyt nimikirjaimet ”MP”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.
 
 Alankomaat Kuningatar Beatrixin hallintokauden päättyminen 1 miljoona .5.2014
Kuvaus: Kuningas Willem-Alexanderin ja kruunusta luopuneen kuningatar Beatrixin oikealle katsovat profiilikuvat kolikon sisäosassa. Sisäosan vasenta reunaa kulkee teksti ”WILLEM-ALEXANDER KONING DER NEDERLANDEN” ja oikeaa reunaa teksti ”BEATRIX PRINSES DER NEDERLANDEN”. Kahden kaiverruksen välissä on yläreunassa kruunu ja alareunassa rahapajan johtajan ja rahapajan tunnukset, joiden välissä on liikkeeseenlaskuvuosi 2014. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.
 
 Ranska Normandian maihinnousun 70. vuosipäivä 3 miljoonaa .6.2014
Kuvaus: Tekstin ”D-DAY” muoto viittaa sekä maihinnousualukseen että panssarivaunun kanuunaan. Tekstin yläpuolella ovat vuosiluvut 1944–2014 ja alapuolella sanat ”70e ANNIVERSAIRE DU DÉBARQUEMENT” (70 vuotta maihinnoususta). Alaosassa amerikkalais-, britti- ja kanadalaissotilaiden maihinnousukenkien jäljet hiekassa häviävät vähitellen aallon pyyhkiessä ne pois. Aaltoon on kaiverrettu Verlainen säe – koodi, joka käynnisti maihinnousun 6.6.1944: ”Les sanglots longs des violons de l’automne blessent mon coeur d’une langueur monotone” (”Syysviulujen verkkainen nyyhke riipii sydäntäni, ja epätoivo on minulle työ”, suom. Einari Aaltonen, 2002). Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.
 
 Italia 450 vuotta Galileo Galilein syntymästä 6,5 miljoonaa .6.2014
Kuvaus: Galileo Galilein kasvot Julius Sustermansin maalauksesta vuodelta 1636 (Uffizin galleriassa Firenzessä) ovat kolikon sisäosassa. Yläreunassa kulkee teksti ”GALILEO GALILEI”. Tähtikaukoputki ja Rooman rahapajan tunnus ”R” ovat kuvan oikealla puolella ja alapuolelle on merkitty vuosiluvut 1564 ja 2014 sekä kolikon suunnittelijan Claudia Momonin nimikirjaimet C.M. Kuvan vasemmalla puolella on Italian tasavallan monogrammi RI. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.
 
 Italia 200 vuotta karabinieerien luomisesta 6,5 miljoonaa .6.2014
Kuvaus: Tulkinta Antonio Bertin teoksesta Pattuglia di Carabinieri nella tormenta vuodelta 1973. Kuvan oikealla puolella ovat Italian tasavallan monogrammi RI ja vuosiluku 2014 sekä alempana kolikon suunnittelijan Luciana de Simonin nimikirjaimet ”LDS”, vasemmalla vuosiluku 1814 ja yläpuolella Rooman rahapajan tunnuksena päällekkäiset R-kirjaimet. Teksti ”CARABINIERI” kiertää alareunaa. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.
 
 Suomi 100 vuotta kirjailija Tove Janssonin syntymästä 1,5 miljoonaa .6.2014
Kuvaus: Kirjailija ja taiteilija Tove Janssonin muotokuva on sisäosassa. Muotokuvan alla ovat Tove Janssonin nimikirjoitus ja vuosiluvut 1914–2001. Vasemmalla on liikkeeseenlaskijamaan tunnus ”FI”. Oikealla ovat liikkeeseenlaskuvuosi 2014 ja rahapajan tunnus. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.
 
 San Marino 500 vuotta Bramante Lazzari delle Penne di San Marinon kuolemasta 110 000 .6.2014
Kuvaus: Bramanten muotokuva ja osa Tempiettosta (”pieni temppeli”). Tempietto on hautamuistomerkki, jonka Donato Bramante rakensi San Pietro di Montorion piha-alueelle tiettävästi jo vuonna 1502. Sitä pidetään italialaisen renessanssiarkkitehtuurin mestariteoksena. Kirjoitus ”BRAMANTE LAZZARI DELLE PENNE DI SAN MARINO” ympäröi lähes koko kuvan. Vasemmalla on vuosiluku 1514 ja oikealla vuosiluku 2014. Kolikon suunnittelijan Maria Carmela Colanerin nimikirjaimet ”MCC” ja rahapajan tunnus ovat alaosassa. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.
 
 Malta Maltan poliisivoimat 200 vuotta 300 000 .7.2014
Kuvaus: Maltan poliisivoimien perustamiseen johtanut julistus vuodelta 1814. Maltan poliisivoimat kuuluvat Euroopan vanhimpiin. Kolikon kansallisella puolella ovat Maltan poliisivoimien tunnus, teksti ”200 YEARS MALTA POLICE FORCE” sekä vuosiluvut 1814–2014. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.
 
 Latvia Riika – Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2014 1 miljoona .9.2014
Kuvaus: Kaupunkikuva Riiasta ja sen historiallisesta keskustasta (yksi UNESCOn maailmanperintökohteista) ovat kolikon sisäosassa. Yläreunassa kulkee teksti ”EIROPAS KULTURAS GALVASPILSETA” (Euroopan kulttuuripääkaupunki), ja kuvan alapuolella ovat kaupungin nimi ja liikkeeseenlaskuvuosi ”RIGA – 2014” sekä niiden alla liikkeeseenlaskijamaan tunnus ”LV”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.
 
 Kreikka 400 vuotta taiteilija Domenikos Theotokopoulosin kuolemasta 2 miljoonaa .9.2014
Kuvaus: Domenikos Theotokopoulosin muotokuva on kolikon sisäosassa. Taustahahmo edustaa Theotokopoulosin maalaustyyliä. Kuvan vasemmalla puolella ovat vuosiluku 2014 ja taiteilijan nimikirjoitus ”Domenikos Theotokopou los Epoiei”. Oikealla puolella on Kreikan valtion rahapajan tunnus. Kuva-aihetta ympäröivät teksti ”ΔΟΜΗΝΙΚΟΣ ΘΕΟΤΟΚΟΠΟΥΛΟΣ 1541-1614” ja liikkeeseenlaskijamaan nimi ”ΕΛΛΗΝΙΚΗ ΔΗΜΟΚΡΑΤΙΑ”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.
 
 Kreikka 150 vuotta Joonian saarten liittämisestä Kreikkaan 750 000 .9.2014
Kuvaus: Kolikon sisäosassa on Joonian saarten Kreikkaan liittämistä (1864) juhlistava seitsensakarainen tähti, jossa on teksti ”150 ΧΡΟΝΙΑ ΑΠΟ ΤΗΝ ΕΝΩΣΗ ΤΩΝ ΕΠΤΑΝΗΣΩΝ ΜΕ ΤΗΝ ΕΛΛΑΔΑ 1864-2014”, liikkeeseenlaskijamaan nimi ”ΕΛΛΗΝΙΚΗ ΔΗΜΟΚΡΑΤΙΑ” ja Kreikan valtion rahapajan tunnus. Tähden sakaroiden välissä ovat Joonian saarten tunnukset. Koko kuva-aihetta ympäröi tyylitelty aaltokuvio. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.
 
 Belgia Belgian Punainen Risti 150 vuotta 260 000 .9.2014
Kuvaus: Kolikon sisäosan ristin keskellä on numero 150, ja ristiin on kirjoitettu pystysuuntaan ”RODE KRUIS” ja vaakasuuntaan ”CROIX ROUGE”. Ristiä ympäröivät Brysselin rahapajan johtajan tunnus (kissa), rahapajan tunnus (profiilikuva arkkienkeli Mikaelista päähineineen), vuosiluku 2014 ja kansallistunnus ”BE”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.
 
 San Marino 90 vuotta Giacomo Puccinin kuolemasta 100 000 .9.2014
Kuvaus: Italialaisen säveltäjän Giacomo Puccinin muotokuva on keskellä. Oikealla on liikkeeseenlaskijamaan nimi ”SAN MARINO” puolikaaren muodossa, ja vasemmalla teksti ”G. PUCCINI” ja rahapajan tunnus. Alaosassa on vuosiluku 2014. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.
 
 Malta Maltan itsenäistyminen 400 000 .10.2014
Kuvaus: Maltan itsenäistymisen perustuslaki vuodelta 1964. Se on neljäs viiden kolikon sarjassa, jossa kuvataan perustuslakiin liittyviä vaiheita Maltan historiassa. Vuoden 1964 perustuslailla Maltasta tuli itsenäinen valtio satojen vieraan vallan alaisuudessa vietettyjen vuosien jälkeen. Kolikon sisäosassa on yksityiskohta taiteilija Gianni Bonnicin suunnittelemasta pronssipatsaasta vuodelta 1989. Patsas symboloi Maltaa nuorena naisena, joka kantaa Maltan lippua. Oikeassa reunassa kulkee teksti ”MALTA – Independence 1964”, ja alhaalla keskellä on liikkeeseenlaskuvuosi 2014. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.
 
 Portugali Kansainvälinen perheviljelmien teemavuosi 500 000 .10.2014
Kuvaus: Perinteisiä maataloustyökaluja ja maataloustuotteita. Kolikon keskellä on kana ja sen ympärillä perunoita, kurpitsoja ja muita vihanneksia sekä kukkia. Vasemmassa reunassa kulkee teksti ”AGRICULTURA FAMILIAR” (perheviljely) ja oikeassa reunassa liikkeeseenlaskijamaan nimi ”PORTUGAL” (Portugali), jonka perässä on liikkeeseenlaskuvuosi 2014. Alhaalla vasemmalla näkyy rahapajan tunnus ”INCM”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.
 
 Luxemburg Suurherttua Jeanin valtaistuimelle nousun 50-vuotisjuhla 1,4 miljoonaa .10.2014
Kuvaus: Suurherttua Henrin ja suurherttua Jeanin vasemmalle katsovat profiilikuvat ovat kolikon sisäosassa. Ylhäällä keskellä on kruunu, jonka vasemmalla puolella on suurherttua Jeanin profiilikuvan yläpuolella vuosiluku 1964. Profiilikuvien alapuolelle on kaiverrettu nimet ”Jean” ja ”Henri” sekä vuosiluku 2014. Kolikon sisäosan yläreunaa kiertää kirjoitus ”50e ANNIVERSAIRE DE L’ACCESSION AU TRÔNE DU GRAND-DUC JEAN”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.
 
 Slovenia Barbara Celjeläisen kruunajaisten 600-vuotispäivä 1 miljoona .10.2014
Kuvaus: Kolikon keskiosassa on uurrettu muotokuva valtikkakätisestä kuningatar Barbara Celjeläisestä. Kuvan päällä on kolme Celjen kreiveille tyypillistä kuusisakaraista tähteä. Muotokuvan vasemmalla puolella on teksti ”SLOVENIJA” ja oikealla puolella teksti ”BARBARA CELJSKA” ja vuodet ”1414–2014”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.
 Vatikaanivaltio 25 vuotta Berliinin muurin murtumisesta 103 000 .10.2014
Kuvaus: Etualalla on murtuneen muurinosan tiilikasa, jossa on myös teksti ”XXV ANNIVERSARIO DEL CROLLO DEL MURO DI BERLINO 1989 2014”. Keskellä tiilien välisessä aukossa on pätkä piikkilankaa ja oliivipuun oksa sekä taustalla Brandenburgin portti. Ylhäällä on teksti ”CITTÀ DEL VATICANO”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.
 Suomi 100 vuotta muotoilija, sisustusarkkitehti Ilmari Tapiovaaran syntymästä 1 miljoona .11.2014
Kuvaus: Ilmari Tapiovaaran nimi sekä syntymä- ja kuolinvuosi ovat kolikon sisäosassa vasemmalla. Tapiovaaran suunnittelemien huonekalujen tyypillisen liitoksen lähikuva on sisäosassa oikealla. Lähikuvan oikealla puolella ovat liikkeeseenlaskijamaan tunnus ”FI”, rahapajan tunnus ja liikkeeseenlaskuvuosi 2014. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.
 Ranska Maailman aids-päivä 3 miljoonaa .11.2014
Kuvaus: Keskellä Aidsin vastaista taistelua osoittavan punaisen nauhan symboli (suunnitellut Visual AIDS), jolla on tarkoitus osoittaa solidaarisuutta sairastuneita kohtaan. Nauha on taitettu ylösalaisin olevan V-kirjaimen muotoon (tavoitteena kääntäminen ylösalaisin, kun tauti on voitettu). Kolikon sisäosassa nauhoja on kolme, joista kaksi on jo käännetty V-muotoon. Unescon maailman aids-päivän päiväys 1. joulukuuta on sisäosan yläreunassa tekstinä ”1ER DECEMBRE”. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.
 Espanja Uusi valtionpäämies 12 miljoonaa .12.2014
Kuvaus: Kuningas Felipe VI:n ja kuningas Juan Carlos I:n profiilikuvat kolikon sisäosassa. Liikkeeseenlaskijamaan nimi ja -laskuvuosi ”ESPAÑA — 2014” kolikon alapuolella. Rahapajan tunnus oikealla puolella. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.
  1. Tämä 2 euron kolikko maksaa yli 2300 euroa!
  2. EKP: 2 euron erikoisrahat – 2011 ecb.europa.eu. Viitattu 15.8.2016.
  3. Euroopan keskuspankki: EKP: 2 euron erikoisrahat - 2012 Euroopan keskuspankki. Viitattu 7.3.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]