Siirry sisältöön

aino

Wikisanakirjasta
Katso myös: Aino

Suomi

[muokkaa]

Substantiivi

[muokkaa]

aino (1)

  1. (rinnakkainen kirjoitusasu sanasta ainu) ainun kieli
  2. (rinnakkainen kirjoitusasu sanasta ainu), ainut, kansa Pohjois-Japanissa

Ääntäminen

[muokkaa]
  • IPA: [ˈɑ̝i̯.no̞]
  • tavutus: ai‧no

Taivutus

[muokkaa]
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi aino ainot
genetiivi ainon ainojen
partitiivi ainoa ainoja
akkusatiivi aino;
ainon
ainot
sisäpaikallissijat
inessiivi ainossa ainoissa
elatiivi ainosta ainoista
illatiivi ainoon ainoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi ainolla ainoilla
ablatiivi ainolta ainoilta
allatiivi ainolle ainoille
muut sijamuodot
essiivi ainona ainoina
translatiivi ainoksi ainoiksi
abessiivi ainotta ainoitta
instruktiivi ainoin
komitatiivi ainoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo aino-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset

[muokkaa]

Aiheesta muualla

[muokkaa]
  • aino Kielitoimiston sanakirjassa