Hae kuvattomia artikkeleita.

2

Luokasta 'Vaasan_vaalipiiri' löytyi yhteensä 67 kuvatonta artikkelia.

Aapo Saari
Alavuden kaupunginvaltuutetut, Kansanedustajat, Suomen Keskustan poliitikot, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1944 syntyneet
Aaro Lintilä
Kansanedustajat, Suomen Keskustan poliitikot, Toholammin kunnanvaltuutetut, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1928 syntyneet, Vuonna 1986 kuolleet
Akseli Rodén
Kansanedustajat, Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen poliitikot, Vaasan kaupunginvaltuutetut, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1910 syntyneet, Vuonna 1998 kuolleet
Albin Wickman
Amerikansuomalaiset henkilöt, Kansanedustajat, Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen poliitikot, Teerijärven kunnanvaltuutetut, Vaasan läänin pohjoinen vaalipiiri, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1896 syntyneet, Vuonna 1971 kuolleet
Aleksi Kiviaho
Evijärven kunnanvaltuutetut, Kansanedustajat, SKDL:ssä vaikuttaneet henkilöt, Suomalaiset maanviljelijät, Vaasan läänin itäinen vaalipiiri, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1913 syntyneet, Vuonna 1986 kuolleet
Alwar Sundell
Baptismi Suomessa, Kansanedustajat, Suomalaiset päätoimittajat, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papit, Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen poliitikot, Vaasan kaupunginvaltuutetut, Vaasan läänin eteläinen vaalipiiri, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1906 syntyneet, Vuonna 1990 kuolleet
Anne Rintamäki
Kauhavan kaupunginvaltuutetut, Nykyiset kansanedustajat, Perussuomalaiset poliitikot, Pohjanmaan aluevaltuutetut, Suomalaiset poliisit, Suomalaiset yrittäjät, Suomen Keskustan poliitikot, Vaasan kaupunginvaltuutetut, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1963 syntyneet
Antti Pesonen
Alajärven kaupunginvaltuutetut, Itsenäisyyspuolueen poliitikot, Suomen puolueiden puheenjohtajat, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1963 syntyneet, Vuonna 2017 kuolleet
Antti Pohjonen
Kansanedustajat, Kokkolan kaupunginvaltuutetut, Lento-onnettomuudessa kuolleet, Suomalaiset urheiluvaikuttajat, Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen poliitikot, Vaasan läänin maaherrat, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1926 syntyneet, Vuonna 1978 kuolleet
Aulis Ranta-Muotio
Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1946 syntyneet, Kansanedustajat, Suomen Keskustan poliitikot, Teuvan kunnanvaltuutetut
Boris Renlund
Kansanedustajat, Pedersören kunnanvaltuutetut, Suomalaiset opettajat, Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen poliitikot, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1936 syntyneet
Bror Lillqvist
Kansanedustajat, Pietarsaaren kaupunginvaltuutetut, Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen poliitikot, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1918 syntyneet, Vuonna 1983 kuolleet
Eeli Lepistö
Kansanedustajat, Suomalaiset muurarit, Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen poliitikot, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1926 syntyneet, Vuonna 1973 kuolleet, Ylistaron kunnanvaltuutetut
Eino Kankaanpää
Kansanedustajat, Suomalaiset pankinjohtajat, Suomen Keskustan poliitikot, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1914 syntyneet, Vuonna 1974 kuolleet, Jalasjärven kunnanvaltuutetut
Esko Ahonen
Alajärven kaupunginvaltuutetut, Etelä-Pohjanmaan aluevaltuutetut, Evijärven kunnanvaltuutetut, Kansanedustajat, Lestijärven kunnanjohtajat, Suomalaiset insinöörit, Suomen Keskustan poliitikot, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1955 syntyneet
Georg Eriksson
Kansanedustajat, Pedersören kunnanvaltuutetut, Pietarsaaren kaupunginvaltuutetut, Suomalaiset kultasepät, Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen poliitikot, Vaasan läänin pohjoinen vaalipiiri, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1901 syntyneet, Vuonna 1964 kuolleet
Hannu Aho (poliitikko)
Kansanedustajat, Maanviljelysneuvokset, Perhon kunnanvaltuutetut, Suomalaiset maanviljelijät, Suomen Keskustan poliitikot, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1947 syntyneet, Vuonna 2024 kuolleet
Harry Wallin
Etelä-Pohjanmaan aluevaltuutetut, Kansanedustajat, Seinäjoen kaupunginvaltuutetut, Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen poliitikot, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1953 syntyneet
Håkan Malm
Kansanedustajat, Maalahden kunnanvaltuutetut, Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen poliitikot, Vaasan vaalipiiri, Valtiopäiväneuvokset, Vuonna 1936 syntyneet, Vuonna 2018 kuolleet
Håkan Nordman
Erityisavustajat, Kansanedustajat, Suomen kunnanjohtajat ja pormestarit, Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen poliitikot, Vaasan kaupunginvaltuutetut, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1944 syntyneet
Jarmo Wahlström
Kansanedustajat, SKDL:ssä vaikuttaneet henkilöt, SKP:ssä (1918–1990) vaikuttaneet henkilöt, Suomen Kommunistisen Puolueen (1918–1990) puheenjohtajat, Suomen liikenneministerit, Vaasan kaupunginvaltuutetut, Vaasan vaalipiiri, Vasemmistoliiton poliitikot, Vuonna 1938 syntyneet, Vuonna 2013 kuolleet
Johannes Jungarå
Jepuan kunnanvaltuutetut, Kansanedustajat, Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen poliitikot, Vaasan läänin pohjoinen vaalipiiri, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1902 syntyneet, Vuonna 1995 kuolleet
Jorma Fred
Kansanedustajat, Nurmon kunnanvaltuutetut, Suomen Kristillisdemokraattien poliitikot, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1931 syntyneet, Vuonna 1997 kuolleet
Juhani Raudasoja
Kansanedustajat, Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen poliitikot, Vaasan kaupunginvaltuutetut, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1939 syntyneet
Juhani Tuomaala
Kansanedustajat, Kurikan kaupunginvaltuutetut, Seinäjoen kaupunginvaltuutetut, Suomalaiset yrittäjät, Suomen Keskustan poliitikot, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1946 syntyneet, Vuonna 2016 kuolleet, Ylen henkilöstö
Juho Sillanpää
Kansanedustajat, Kauhajoen kaupunginvaltuutetut, Suomen Keskustan poliitikot, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1938 syntyneet
Jukka Mäkynen
Kansanedustajat, Perussuomalaiset poliitikot, Pohjanmaan aluevaltuutetut, Vaasan kaupunginvaltuutetut, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1961 syntyneet
Jukka Vihriälä
Kansanedustajat, Nurmon kunnanvaltuutetut, Seinäjoen kaupunginvaltuutetut, Suomen Keskustan poliitikot, Talousrikoksista tuomitut henkilöt, Vaasan vaalipiiri, Valtiopäiväneuvokset, Vuonna 1945 syntyneet
Kari Urpilainen
Kaarlelan kunnanvaltuutetut, Kansanedustajat, Kokkolan kaupunginvaltuutetut, Suomalaiset opettajat, Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen poliitikot, Vaasan vaalipiiri, Valtiopäiväneuvokset, Vuonna 1951 syntyneet, Ylen toimittajat
Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri
Keskipohjalaiset järjestöt, Suomen Keskustan piirijärjestöt, Vaasan vaalipiiri
Kristillisdemokraattien Keski-Pohjanmaan piiri
Keskipohjalaiset järjestöt, Suomen Kristillisdemokraattien piirit, Vaasan vaalipiiri
Kristillisdemokraattien Pohjanmaan piiri
Suomen Kristillisdemokraattien piirit, Vaasan vaalipiiri
Kyösti Virrankoski
Vuonna 1944 syntyneet, Erityisavustajat, Kansanedustajat, Kauhavan kaupunginvaltuutetut, Suomalaiset opettajat, Suomen Keskustan europarlamentaarikot, Suomen Keskustan poliitikot, Vaasan vaalipiiri
Lars Erik Gästgivars
Kansanedustajat, Mustasaaren kunnanvaltuutetut, Suomalaiset yrittäjät, Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen poliitikot, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1946 syntyneet
Marjatta Vehkaoja
Vuonna 1945 syntyneet, Erityisavustajat, Kansanedustajat, Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen poliitikot, Vaasan kaupunginvaltuutetut, Vaasan vaalipiiri
Markku Mäntymaa
Kansallisen Kokoomuksen poliitikot, Kansanedustajat, Suomalaiset poliisit, Vaasan kaupunginvaltuutetut, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1954 syntyneet, Vuonna 2015 kuolleet
Martti Korkia-Aho
Kaarlelan kunnanvaltuutetut, Kansallisen Kokoomuksen poliitikot, Kansanedustajat, Kokkolan kaupunginvaltuutetut, Suomalaiset päätoimittajat, Suomalaiset yrittäjät, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1930 syntyneet, Vuonna 2012 kuolleet
Mats Nyby
Kansanedustajat, Pietarsaaren kaupunginvaltuutetut, Suomalaiset opettajat, Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen poliitikot, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1946 syntyneet, Vuonna 2021 kuolleet
Matti Asunmaa
Suomen Keskustan poliitikot, Suomen kansan yhtenäisyyden puolueen poliitikot, Suomen maaseudun puolueen poliitikot, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1921 syntyneet, Vuonna 1998 kuolleet, Alavuden kaupunginvaltuutetut, Kansanedustajat
Matti Liinamaa
Vaasan läänin pohjoinen vaalipiiri, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1908 syntyneet, Vuonna 1968 kuolleet, Ylihärmän kunnanvaltuutetut, Kansanedustajat, Suomen Keskustan poliitikot
Mauri Seppä
Kansallisen Kokoomuksen poliitikot, Kansanedustajat, Kokoomusnuorten puheenjohtajat, Maanviljelysneuvokset, Suomalaiset opettajat, Teuvan kunnanvaltuutetut, Vaasan läänin eteläinen vaalipiiri, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1916 syntyneet, Vuonna 2000 kuolleet
Nestori Nurminen
Kansanedustajat, Kokkolan kaupunginvaltuutetut, SKDL:ssä vaikuttaneet henkilöt, SKP:ssä (1918–1990) vaikuttaneet henkilöt, Vaasan läänin pohjoinen vaalipiiri, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1907 syntyneet, Vuonna 1977 kuolleet
Nils-Anders Granvik
Kansanedustajat, Kruunupyyn kunnanvaltuutetut, Maanviljelysneuvokset, Suomalaiset maanviljelijät, Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen poliitikot, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1944 syntyneet, Vuonna 2021 kuolleet
Orvokki Kangas
Kansanedustajat, Lapuan kaupunginvaltuutetut, Suomen Keskustan poliitikot, Suomen ministerit, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1921 syntyneet, Vuonna 2000 kuolleet
Petri Pihlajaniemi
Kansanedustajat, Kristiinankaupungin kaupunginvaltuutetut, Pohjanmaan aluevaltuutetut, Suomalaiset yrittäjät, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1968 syntyneet, Kansallisen Kokoomuksen poliitikot
Pia Sillanpää
Suomalaiset yrittäjät, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1978 syntyneet, Keski-Pohjanmaan aluevaltuutetut, Nykyiset kansanedustajat, Perussuomalaiset poliitikot, Suomalaiset kätilöt
Pohjanmaan Vasemmisto
Vaasan vaalipiiri, Vasemmistoliiton piirijärjestöt
Ragnar Granvik
Kansanedustajat, Suomalaiset maanviljelijät, Suomen liikenneministerit, Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen poliitikot, Teerijärven kunnanvaltuutetut, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1910 syntyneet, Vuonna 1997 kuolleet
Rose-Marie Björkenheim
Kansanedustajat, Suomen Keskustan poliitikot, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1938 syntyneet, Isonkyrön kunnanvaltuutetut
SKP:n Pohjanmaan piirijärjestö
SKP:n piirijärjestöt, Vaasan vaalipiiri
Sakari Huima
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papit, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1914 syntyneet, Vuonna 1983 kuolleet, Kansallisen Kokoomuksen poliitikot, Kansanedustajat, Kokkolan kaupunginvaltuutetut
Sten Söderström
Demokraattisessa Vaihtoehdossa vaikuttaneet henkilöt, Kansanedustajat, Liikenneonnettomuudessa kuolleet, Mustasaaren kunnanvaltuutetut, SKDL:ssä vaikuttaneet henkilöt, SKP:ssä (1918–1990) vaikuttaneet henkilöt, Suomalaiset lääkärit, Suomalaiset päätoimittajat, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1948 syntyneet, Vuonna 1996 kuolleet
Susanna Haapoja
Kansanedustajat, Kauhavan kaupunginvaltuutetut, Suomalaiset opettajat, Suomen Keskustan poliitikot, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1966 syntyneet, Vuonna 2009 kuolleet
Toivo Antila
Kansanedustajat, Kurikan kaupunginvaltuutetut, Suomen Keskustan poliitikot, Suomen ministerit, Vaasan läänin eteläinen vaalipiiri, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1910 syntyneet, Vuonna 1970 kuolleet
Toivo Jokiniemi
Vuonna 1918 syntyneet, Vuonna 1984 kuolleet, Kansanedustajat, Kokkolan kaupunginvaltuutetut, SKDL:ssä vaikuttaneet henkilöt, SKP:ssä (1918–1990) vaikuttaneet henkilöt, Vaasan vaalipiiri
Toivo Saloranta
Kansanedustajat, Kauhajoen kaupunginvaltuutetut, Maanviljelysneuvokset, Suomen Keskustan poliitikot, Suomen ministerit, Vaasan läänin eteläinen vaalipiiri, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1913 syntyneet, Vuonna 2005 kuolleet
Toivo Åsvik
Kansanedustajat, SKDL:ssä vaikuttaneet henkilöt, SKP:ssä (1918–1990) vaikuttaneet henkilöt, Vaasan kaupunginvaltuutetut, Vaasan läänin eteläinen vaalipiiri, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1917 syntyneet, Vuonna 1988 kuolleet
Urho Pohto
Kansanedustajat, Suomen maaseudun puolueen poliitikot, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1915 syntyneet, Vuonna 1995 kuolleet, Ylistaron kunnanvaltuutetut
Vaasan vaalipiiri
Vaasan vaalipiiri
Vaasan vaalipiirin vihreät
Vaasan vaalipiiri, Vihreän liiton piirit
Veikko Mattila
Vuonna 1983 kuolleet, Ähtärin kaupunginvaltuutetut, Kansanedustajat, Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen poliitikot, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papit, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1912 syntyneet
Veikko Pihlajamäki (poliitikko)
Suomen Keskustan poliitikot, Suomen puolustusministerit, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1922 syntyneet, Vuonna 2007 kuolleet, Kansanedustajat, Kauhavan kaupunginvaltuutetut, Musta tusina, Suomalaiset insinöörit, Suomalaiset ministerin arvonimen saaneet
Veikko Salmi (kansanedustaja)
Kansanedustajat, SKDL:ssä vaikuttaneet henkilöt, Seinäjoen kaupunginvaltuutetut, Vaasan vaalipiiri, Varkauden kaupunginvaltuutetut, Vuonna 1918 syntyneet, Vuonna 1989 kuolleet
Veikko Savela
Vaasan läänin itäinen vaalipiiri, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1919 syntyneet, Vuonna 2015 kuolleet, Kansanedustajat, Lappajärven kunnanvaltuutetut, Maanviljelysneuvokset, Suomalaiset maanviljelijät, Suomen Keskustan poliitikot, Suomen ministerit
Viljo Suokas (poliitikko)
Kansanedustajat, Kauhajoen kaupunginvaltuutetut, Suomen kansan yhtenäisyyden puolueen poliitikot, Suomen maaseudun puolueen poliitikot, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1925 syntyneet, Vuonna 2012 kuolleet
Väinö Kuoppala
Suomalaiset kauppiaat, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1914 syntyneet, Vuonna 1963 kuolleet, Ylistaron kunnanvaltuutetut, Kansallisen Kokoomuksen poliitikot, Kansanedustajat
Väinö Tikkaoja
Ilmajoen kunnanvaltuutetut, Kansanedustajat, Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen poliitikot, Vaasan läänin eteläinen vaalipiiri, Vaasan vaalipiiri, Vuonna 1909 syntyneet, Vuonna 1964 kuolleet