Maltanristi

ristisymboli
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 10. joulukuuta 2008 kello 10.45 käyttäjän Ulrika (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.

Maltan risti eli Amalfin risti on kuvio, joka tunnetaan etenkin johanniittain ritarikunnan (Pyhän Johanneksen hospitaalin sääntökunnan) sekä siihen läheisesti liittyvän Maltan ritarikunnan käyttämänä symbolina. Alkujaan 1000-luvulla se oli Etelä-Italiassa sijainneen pienen valtion Amalfin tunnus. Symboli on kahdeksankärkinen symmetrinen kuvio, jonka kahdeksan kärkeä ovat pareittain liittyneet tyvestään yhteen. Sen muoto perustuu ensimmäisen ristiretken aikaisiin risteihin.

Maltan risti
Pyhän Johanneksen veljeskunnan tunnusmerkki

Maltan risti on vielä nykyäänkin käytössä Pyhän Johanneksen hospitaalin sääntökunnan tunnuksena, mutta myöhemmin se on otettu käyttöön myös useiden maiden kunniaritarikuntien merkeissä, muun muassa Britanniassa ja Ruotsissa. Maltan risti esiintyy heraldisena kuviona myös vaakunoissa, esimerkiksi Saksan Mecklenburg-Sterlitzin piirikunnan vaakunassa ja Australian Queenslandin osavaltion lipussa.

Maltassa Maltan risti kuuluu kansallissymbolien joukkoon ja esiintyy maan kauppalaivaston lipussa sekä vuonna 2008 käyttöön otetuissa Manltan yhden ja kahden euron kolikoissa.

Aiheesta muualla