Panssarilaiva Potemkin (elokuva)
Panssarilaiva Potemkin [pʌ'tʲomkʲɪn] (ven. Броненосец Потёмкин, Bronenosets Potjomkin) on Sergei Eisensteinin ohjaama, vuonna 1925 valmistunut mykkäelokuva. Elokuva on kuvitteellinen, ylistävä kuvaus tapahtumasta, jossa Panssarilaiva Potjomkinin miehistö nousi kapinaan vuonna 1905. Elokuvaa on luonnehdittu yhdeksi kaikkien aikojen vaikuttavimmista; vuoden 1958 Brysselin maailmannäyttelyssä se nimettiin kaikkien aikojen parhaimmaksi elokuvaksi.
Elokuvan tapahtumat perustuvat paikoin löyhästi oikeisiin tapahtumiin. Esimerkiksi Odessan portailla tapahtuva verilöyly on vain Eisensteinin tiivistelmä kaikista väkivaltaisuuksista, joita tuona aikana tapahtui. Kuitenkin elokuvan loppu on erheellinen, sillä vuonna 1905 Potjomkinilla tapahtuneella kapinalla oli traagisempi loppu.
Suomessa elokuva sai ensi-iltansa vasta 4. tammikuuta 1952 Royal-elokuvateatterissa.
Juoni
Ensimmäisessä jaksossa panssarilaivan miehistö saa pilaantunutta lihaa ruoakseen. Laivan lääkäri huomaa lihassa kuhisevat madot mutta kiistää niiden olemassaolon. Kapinamieli alkaa kyteä miehistön joukossa, ja matruusi Vakulintšuk puheillaan vain vahvistaa kapinan oikeutta.
Toisessa osassa miehistö kokoontuu takakannelle. Komentaja määrää, että ne, jotka valittavat lihasta, tullaan teloittamaan. Toiset puolestaan joutuvat teloitusjoukkoihin. Kun teloitusta ollaan juuri aloittamassa, Vakulintšuk vetoaa teloittajiin, etteivät he ampuisi veljiään. Teloittajat laskevat kiväärinsä, ja laivalla syntyy kapina. Vakulintšuk saa surmansa kapinan loppuvaiheessa.
Kolmannessa osassa kuvataan Odessan satamaa aamunkoitteessa. Kaupunkilaisia rientää satamaan suremaan panssarilaivalla kuollutta Vakulintšukia. Monet ihmiset itkevät, ja agitaattorit puhuvat. Purjeveneet vievät elintarvikkeita laivan matruuseille.
Neljännen osan alussa nähdään ehkä elokuvahistorian tunnetuin väliteksti: "Äkkiä!" Sotilassaappaita ilmestyy kuvaan, ja verilöyly alkaa Odessan portailla. Ihmiset ryntäilevät paniikissa sinne tänne. Erästä äitiä ammutaan, ja hänen kuljettamansa lastenvaunut alkavat vieriä alas portaita. Pientä poikaa ammutaan, ja hänen äitinsä nousee uhmaamaan ampuvia sotilaita. Samoin panssarilaiva Potjomkin vastaa sotilaiden tuleen.
Viidennessä osassa panssarilaivan matruusit pohtivat, pitääkö heidän ruveta taistelemaan lähestyvää laivuetta vastaan. Kuitenkin laivueen lähestyessä sen matruusit siirtyvät Potjomkinin puolelle. Tämän jälkeen panssarilaiva purjehtii voitokkaasti eskaaderin läpi.
Tuotanto
Vuosi 1925 oli Venäjän ensimmäisen vallankumouksen 20-vuotisjuhlavuosi, ja saman vuoden maaliskuussa aloitettiin 1905-elokuvaprojekti, jonka ohjaajaksi nimitettiin Sergei Eisenstein. Panssarilaiva Potemkinin valmisteluaika oli hyvin lyhyt; suunnitteluvaiheesta valmistumiseen oli aikaa vain yhdeksän kuukautta, koska elokuvan oli tarkoitus olla valmiina ennen vuoden loppua. Käsikirjoitusta ei saatu valmiiksi ennen kuvauksia, vaan käsikirjoittaja Nina Agadžanova-Šutkon jatkoi sitä kuvausten edetessä.
Kuvaukset alkoivat Pietarissa varhaiskeväällä, mutta sää ei suosinut kuvausryhmää. Kuvauksen viivästyivät ja paineet elokuvan ympärillä kasvoivat. Viimein Pietarin asiantuntijat kehottivat kuvausryhmää siirtymään etelään kuvaamaan elokuvan yhtä sivujuonta. Kuvausryhmä matkusti Odessaan ja siellä Eisenstein kirjoitti itse lopulta käsikirjoituksen. Pietarissa ei sen jälkeen kuvattu ollenkaan. Tuotantoporras tunsi levottomuutta, kun kuvausryhmä oli matkustanut Odessaan ja majoittunut siellä erääseen hotelliin. He pelkäsivät mahtipontisen elokuvan jäävän haaveeksi.
Elokuvan kuvauksissa tapahtui käänne, kun Eisenstein eräänä yönä meni yhteistyökumppaninsa Maksim Strauhin huoneistoon. Eisenstein oli lukenut ranskalaista lehteä, ja siinä oli ollut piirros kuuluisasta kapinakohtauksesta Odessan portailla. Eisensteinista kuva sisälsi kaiken mitä hän halusi kokonaisteoksellaan kertoa ja halusi elokuvaansa kohtauksen noista portaista.
Elokuvan leikkaamiseen meni kaksi viikkoa, joiden aikana Eisenstein ja hänen assistenttinsa työskentelivät vuorokauden ympäri. Ennen varsinaista yleisöensi-iltaa oli tarkoitus järjestää erityisnäytös, jonka päivämääräksi oli kaavailtu 21. joulukuuta. Panssarilaiva Potemkinin leikkaustyö oli vielä kesken samana iltana kuin esityksen oli määrä olla Bolšoi-teatterissa. Koska elokuva koostui viidestä osasta, oli jokainen osa omalla kelallaan. Vuonna 1925 elokuvat näytettiin yhdellä projektorilla ja kelojen välissä oli tauko. Sitä mukaa, kun Eisenstein sai kelan valmiiksi, se kuljetettiin elokuvateatteriin esitettäväksi. Viimeinen tauko venyi parinkymmenen minuutin mittaiseksi, kun Eisensteinia ja viimeistä filmikelaa kuljettanut moottoripyörä hajosi 500 metrin päässä elokuvateatterista.
Jälkitapahtumat
Ilmestymisensä jälkeen Panssarilaiva Potemkin kiellettiin useissa maissa, ja esimerkiksi Suomessa ja Italiassa sitä voitiin 1930-luvulla esittää vain elokuvakerhoissa. Suomessa elokuvasensuuri suhtautui 1920- ja 1930-luvulla erityisen kriittisesti bolševistiseksi määriteltyyn neuvostopropagandaan. Opetusministeriön filmitarkastamolle vuonna 1939 antamat ohjeet elokuvien poliittisesta sensuroinnista kielsivät esittämästä elokuvaa, joka esimerkiksi sisälsi kiihottavaa ja ärsyttävää ulko- tai kotimaista poliittista tai yhteiskunnallista propagandaa. Tämän johdosta Panssarilaiva Potemkin kiellettiin jo ennen sen maahantuontia.[1] Elokuva vapautui kiellosta vuonna 1951.[2]
Neuvostoliitossa elokuvaa ei juuri levitetty ensimmäisten esityksiensä jälkeen, ja se uhkasi kadota kaikkien muiden tuotantojen sekaan, koska neuvostoelokuva ei ollut vielä saavuttanut arkkitehtuurin ja teatterin kaltaista suosiota. Runoilija Vladimir Majakovski puuttui asiaan, sillä hänen hyvä ystävänsä oli osallistunut elokuvan välitekstien sommitteluun. Majakovskin vastapuolelle joutui Sovkinon levitysorganisaation johtaja Konstantin Švedtšikov. Hän oli Leninin ystävä ja poliitikko, eikä hän ymmärtänyt elokuvista paljonkaan. Švedtšikov oli myös antisemiitti, joka nimitti Eisensteinia "Jerusalemin aatelismieheksi".
Majakovskin lisäksi myös muut taivuttelivat Švedtšikovia levittämään elokuvaa, ja jatkuvan painostuksen jälkeen Sovkino lopulta lähetti elokuvan Berliinin. Siellä Panssarilaiva Potemkinista tuli valtava menestys, ja elokuva otettiin uudelleen Moskovan ohjelmistoon. Elokuvan suosio tuotti myös varjopuolen: suosiosta hullaantuneet Sovkinon edustajat myivät elokuvan alkuperäisnegatiivin Berliiniin, jossa se myöhemmin hävisi kokonaan.
Näyttelijät
| Aleksandr Antonov | … | matruusi Vakulintšuk |
| Vladimir Barski | … | komentaja Golikov |
| Grigori Aleksandrov | … | luutnantti Giljarovski |
| Aleksandr Levšin | … | pieni upseeri |
| Mihail Gomorov | … | matruusi |
| Beatrice Vitoldi | … | nainen lastenvaunujen kanssa |
| Julia Eisenstein | … | nainen, joka tuo ruokaa kapinoitsijoille |
Muuta
- Elokuvan ehkä kuuluisinta kohtausta, "Odessan portaita", on vuosien saatossa parodioitu moneen kertaan, muun muassa elokuvassa Mies ja alaston ase 33 1/3. Kohtausta plagioitiin myös Brian De Palman elokuvassa Lahjomattomat (The Untouchables, 1987).
Lähteet
- Peter von Bagh: Elämää suuremmat elokuvat. Otava, 1999. ISBN 951-1-16360-4.
- Jari Sedergren: Taistelu elokuvasensuurista: valtiollisen elokuvatarkastuksen historia 1946–2006. SKS, 2006. ISBN 951-746-812-1.
Viitteet
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Panssarilaiva Potemkin (elokuva) Wikimedia Commonsissa