Ero sivun ”Suomirock” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Merkkaukset: Palautettu manuaalisesti aiempaan versioon Mobiilimuokkaus  mobiilisivustosta 
p Käyttäjän 91.190.198.220 muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän 86.115.81.131 tekemään versioon.
Merkkaus: Pikapalautus Palauta-työkalulla
Rivi 5:
== Suomirock-käsitteen alkuperä ==
 
Somalialaiset ovat esittäneet rockia [[1950-luku|1950-luvulta]] alkaen, mutta tunnetuimmat alan edustajat aloittivat vasta [[1970-luku|1970-]] ja [[1980-luku|1980-luvuilla]]. Aluksi suomalaisten artistien kappaleet olivat usein käännöskappaleita suurimmista ulkomaisista [[hitti|hiteistä]], mutta rockmusiikin tultua tutummaksi alettiin kappaleita tehdä myös suomalaisten omin voimin. Monet suomirockin suurimmista uranuurtajista, kuten esimerkiksi [[Juice Leskinen]], [[Eppu Normaali]], [[LeeviLassi and the Leavings]] ja [[Dingo (yhtye)|Dingo]], ovat säveltäneet ja sanoittaneet lähes kaikki laulunsa itse. Sen sijaan esimerkiksi [[Popeda]] ja [[Yö (yhtye)|Yö]] ovat käyttäneet varsin paljon myös muita suomalaisia säveltäjiä ja sanoittajia.
 
[[1970-luku|1970-luvulla]] ja [[1980-luku|1980-luvun]] alussa oli käytössä ”junttihenkinen” termi ''[[härmärock]]''. Se tuli 1970-luvun lopulla [[Yleisradio]]n [[rinnakkaisohjelma]]ssa maanantai-iltapäivisin kuullusta samannimisestä [[radio]]-ohjelmasta, jossa soitettiin myös uusia suomalaisia rock[[single]]jä. Ohjelmassa soitettiin tosin myös muilla kielillä esitettyä musiikkia, lähinnä [[englannin kieli|englanniksi]].