Vanhan Maan kreationismi

Vanhan Maan kreationismi on oppi, jonka mukaan elämä on luotu ilman evoluutioteorian mekanismeja. Vanhan Maan kreationismi on ylemmän tason termi useille luomisoppityypeille, jotka eri tavoin pyrkivät selittämään Raamatun tai muiden luomiskertomusten kohtia niin, että ne sopivat nykyisiin tieteellisiin havaintoihin, erityisesti arvioihin Maapallon iästä.

Määritelmä

muokkaa

Vanhan Maan kreationismi hyväksyy yleisesti tieteellisesti määritellyn iän Maapallolle, toisin kuin Nuoren Maan kreationismi. Yhtenä määritelmänä on pidetty sitä, että Vanhan Maan kreationismin mukaan Jumala tai jumalainen olento on suunnitellut koko nykyisen biologisen monimuotoisuuden ollen aktiivinen toimija sekä alun luomisprosessissa että myös sen jälkeisinä aikoina.[1]

Alalajit

muokkaa

Vanhan Maan kreationismi jakaantuu useisiin alalajeihin, jotka selittävät Maapallon tieteellisesti havaittua ikää eri tavoilla. Esimerkiksi Aukkojen kreationismin mukaan Raamatun tarinassa on pitkiä ajallisia aukkoja, erityisesti kahden ensimmäisen jakeen välissä, jolloin Jumala ensin loi Maan ja vasta paljon myöhemmin aloitti seitsemän päivän luomistyönsä. Raamatun luomistarinan seitsemän päivän voidaan myös selittää olevan vertauskuvallisia ja tarkoittavan todellisuudessa huomattavasti pidempiä ajanjaksoja. Progressiivisen kreationismin mukaan Jumala on luonut elämänmuodot vaiheittain, niin että ensin on luotu yksinkertaiset eliöt ja myöhemmin miljardien vuosien kuluessa jaksoittain aina monimutkaisempia elämänmuotoja. Näin voidaan selittää fossiililöydöissä havaittu elämän monimuotoisuuden hidas kehitys miljoonien vuosien kuluessa ja ristiriita Raamatun kanssa. Progressiivisen kreationismin mukaan luomisjaksojen välissä on pitkiä ajanjaksoja, jolloin elämänmuodot voivat lisäksi kehittyä mikroevoluution mukaisesti. Makroevoluutiota, eli lajien kehittymistä toisiksi lajeiksi ei kuitenkaan progressiivisessa kreationismissakaan hyväksytä.[2]

Uskontokuntien kantoja kreationismiin

muokkaa

Jehovan todistajat uskovat eräänlaiseen vanhan Maan kreationismin muotoon, jossa maailma on luotu, mutta Raamatun luomiskertomuksessa mainitut päivät voivat viitata hyvinkin pitkään ajanjaksoon, ja siksi Maapallon tieteellisesti määriteltyä ikää ei pidetä vääränä. Jehovan todistajat eivät kuitenkaan oman määritelmänsä mukaan ole kreationisteja.[3]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Ross, Marcus R.: Who Believes What? Clearing up Confusion over Intelligent Design and Young-Earth Creationism. Journal of Geoscience Education, toukokuu 2005, v. 53, n. 3. vsk, s. 319-323. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 9.2.2013. (englanniksi)
  2. Eugenie C. Scott: The Creation/Evolution Continuum ncse.com. Viitattu 9.2.2013. (englanniksi)
  3. Jehovan todistajien virallinen verkkosivu: Oletteko te kreationisteja? jw.org.
Tämä uskontoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.