Eeva Kalli

suomalainen poliitikko

 

Eeva Kalli
Kansanedustaja
17.4.2019–
Ryhmä/puolue Keskustan eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Satakunnan vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt10. tammikuuta 1981 (ikä 43)
Kiukainen
Asuinpaikka Helsinki, Eura
Ammatti kauppa- ja hallintotieteiden maisteri
Tiedot
Puolue Suomen Keskusta
Aiheesta muualla
eevakalli.fi

Eeva Kalli (s. 10. tammikuuta 1981 Kiukainen)[1] on suomalainen poliitikko, joka valittiin kansanedustajaksi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Suomen Keskustan edustajana Satakunnan vaalipiiristä.

Elämä ja ura

muokkaa

Kalli valmistui ylioppilaaksi Kiukaisten lukiosta vuonna 1999, hallintotieteiden maisteriksi 2003 ja kauppatieteiden maisteriksi 2008 Vaasan yliopistosta.[1] Hän on toiminut pääministerien Mari Kiviniemen ja Matti Vanhasen EU-asioiden neuvonantajana 2010–2011, elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen erityisavustajana 2008 sekä komissaari Olli Rehnin avustajana Euroopan komissiossa Brysselissä 2008–2009. Kalli on työskennellyt myös Energiateollisuus ry:n viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtajana 2011–2016, sekä ennen kansanedustajaksi valintaansa vuodesta 2017 lähtien Miltton Networksin toimitusjohtajana 2017–2019.[1][2]

Eduskuntavaaleissa 2019 Kalli sai 6 717 ääntä.[3] Hän toimi Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajana 15. syyskuuta 2022[4] – 20. kesäkuuta 2023[5].

Kalli valittiin Satakunnan hyvinvointialueen aluevaltuustoon vuoden 2022 aluevaaleissa.[6] vuoden 2023 eduskuntavaaleissa hänet valittiin jatkokaudelle eduskuntaan 7930:lla äänellä.[7]

Yksityiselämä

muokkaa

Eeva Kallin isä on entinen kansanedustaja Timo Kalli.[8] Eeva Kalli on kotoisin Euran Kiukaisista ja nykyisin hän asuu Eurassa.

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Eeva Kalli Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. Pohjala, Pauliina: Eeva Kalli Miltton Networksin toimi­tus­joh­ta­jaksi 29.11.2016. Suomenmaa. Viitattu 17.4.2019.
  3. Valitut 23.4.2019. vaalit.fi. Viitattu 8.12.2019.
  4. Keskusta | Keskustan eduskuntaryhmän johtajaksi valittiin Eeva Kalli – ympäristövaliokunnan johtoon tulossa Hanna Kosonen Helsingin Sanomat. 15.9.2022. Viitattu 8.3.2023.
  5. Eduskunta | Antti Kurvinen keskustan eduskuntaryhmän johtoon Helsingin Sanomat. 20.6.2023. Viitattu 21.6.2023.
  6. Eeva Kalli | Tulospalvelu | Aluevaalit 2022 | yle.fi vaalit.yle.fi. Viitattu 21.6.2023.
  7. Eeva Kalli | Tulospalvelu | Eduskuntavaalit 2023 | yle.fi vaalit.yle.fi. Viitattu 21.6.2023.
  8. Meritähti, Päivi: Eeva Kalli kovalla äänimäärällä eduskuntaan ensiyrittämällä – isänsä jalanjäljissä 14.4.2019. Yle Uutiset. Viitattu 17.4.2019.