Ero sivun ”Orionin sumu” versioiden välillä
[arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
p Botti muokkasi: eo:Nebulozo de Oriono |
Pek (keskustelu | muokkaukset) p typo + linkki |
||
Rivi 19: | Rivi 19: | ||
| näkyy suomessa = |
| näkyy suomessa = |
||
}} |
}} |
||
'''Orionin (suuri) sumu''' eli '''Messier 42''' on tähtitaivaan kirkkain [[kaasusumu]], ja helposti havaittavissa myös paljain silmin pimeällä taivaalla. Tosin se näyttää paljain silmin tähtimäiseltä. Sen löysi |
'''Orionin (suuri) sumu''' eli '''Messier 42''' on tähtitaivaan kirkkain [[kaasusumu]], ja helposti havaittavissa myös paljain silmin pimeällä taivaalla. Tosin se näyttää paljain silmin tähtimäiseltä. Sen löysi [[Nicolas-Claude Fabri de Peiresc]] [[kaukoputki|kaukoputkella]] vasta vuonna [[1610]] – tosin jo [[Klaudios Ptolemaios|Ptolemaios]] merkitsi sumun sisällä olevat kirkkaimmat tähdet yhtenä tähtenä luetteloonsa. Johann Cysatus löysi kohteen itsenäisesti vuonna [[1611]], mutta tämän jälkeen löydöt unohdettiin aina vuoteen [[1656]] saakka, jolloin [[Christiaan Huygens]] löysi sen jälleen. Huygensiä pidettiin pitkään kohteen alkuperäisenä löytäjänä, kuten teki myös [[Charles Messier]], joka lisäsi kohteen [[Messierin luettelo|luetteloonsa]] [[4. maaliskuuta]] [[1769]]. [[Henry Draper]] valokuvasi sumun ensimmäisenä [[syvä taivas|syvän taivaan]] kohteena vuonna [[1880]]. Sumu sijaitsee keskellä [[Orion (tähdistö)|Orion]]in "miekkaa" ''θ Orioniksen'' kohdalla. |
||
[[Kuva:Orion.nebula.arp.750pix.jpg|thumb|225px|left|45 kuvasta koottu mosaiikki Orionin sumun keskuksesta, jossa näkyy ''Trapetsi'' lähes kuvan keskellä ja lisäksi kymmeniä protoplanetaarisia kiekkoja. Kuva: [[Hubble-avaruusteleskooppi|HST]], [[NASA]].]] |
[[Kuva:Orion.nebula.arp.750pix.jpg|thumb|225px|left|45 kuvasta koottu mosaiikki Orionin sumun keskuksesta, jossa näkyy ''Trapetsi'' lähes kuvan keskellä ja lisäksi kymmeniä protoplanetaarisia kiekkoja. Kuva: [[Hubble-avaruusteleskooppi|HST]], [[NASA]].]] |
Versio 21. kesäkuuta 2010 kello 12.05
Orionin sumu | |
---|---|
M42 ja sen vieressä vasemmalla alhaalla pieni M43. |
|
Historia | |
Löytäjä | Nicholas-Claude Fabri de Peiresc |
Löytöpäivä | 1610 |
Muut nimet | Messier 42 (M42), NGC 1976 |
Ominaisuudet | |
Tyyppi | Emissio- ja heijastussumu |
Etäisyys | 1 500–1 600 valovuotta |
Koko | 33 valovuotta |
Tähtien lukumäärä | n. 700 |
Havaitseminen | |
Tähdistö | Orion |
Rektaskensio | 5 h 35,4 min |
Deklinaatio | -5° 27' |
Suhteellinen kirkkaus | +4,0m |
Orionin (suuri) sumu eli Messier 42 on tähtitaivaan kirkkain kaasusumu, ja helposti havaittavissa myös paljain silmin pimeällä taivaalla. Tosin se näyttää paljain silmin tähtimäiseltä. Sen löysi Nicolas-Claude Fabri de Peiresc kaukoputkella vasta vuonna 1610 – tosin jo Ptolemaios merkitsi sumun sisällä olevat kirkkaimmat tähdet yhtenä tähtenä luetteloonsa. Johann Cysatus löysi kohteen itsenäisesti vuonna 1611, mutta tämän jälkeen löydöt unohdettiin aina vuoteen 1656 saakka, jolloin Christiaan Huygens löysi sen jälleen. Huygensiä pidettiin pitkään kohteen alkuperäisenä löytäjänä, kuten teki myös Charles Messier, joka lisäsi kohteen luetteloonsa 4. maaliskuuta 1769. Henry Draper valokuvasi sumun ensimmäisenä syvän taivaan kohteena vuonna 1880. Sumu sijaitsee keskellä Orionin "miekkaa" θ Orioniksen kohdalla.
Kaasusumu on merkittävin osa paljon suurempaa kokonaisuutta, johon kuuluvat lisäksi muun muassa Barnardin kaari, Hevosenpääsumun alue, heijastussumu M78 sekä M43, joka on suuren kaasusumun koillisosassa. Yhdessä ne ovat taivaalla yli kymmenen asteen ja todellisuudessa satojen valovuosien laajuisia. Lisäksi 1970-luvulla havaittiin, että näkyvä osa M42:sta on vain paljon suuremman ja tiheämmän ainekasautuman, Orionin molekyylipilven (OMC 1) kirkas pinta, joka näkyy kohtisuoraan Maahan. Orionin suuri kaasusumu on suurimmaksi osaksi itsevalaiseva emissiosumu, ja se saa energiansa sen keskellä olevasta tähtirykelmästä, jota kutsutaan Trapetsiksi. Trapetsista on pienellä kaukoputkella havaittavissa neljä lähekkäistä tähteä, jota usein kutsutaan kirjaimilla A, B, C ja D. Vuosina 1826–1888 löydettiin vielä tähdet E, F, G ja H, joista viimeksi mainittu on kaksoistähti. A ja B ovat Algol-tyyppisiä pimennysmuuttujia. Sumussa on kaikkiaan noin 700 nuorta tähteä.
Orionin sumu on meitä lähinnä oleva uusien tähtien syntyalue. Eräät tähdistä ovat vain 300 000 vuotta vanhoja. Vuonna 1992 Hubble-avaruusteleskooppi löysi sumusta useita nuoria tähtiä, joiden ympärillä on kaasusta ja pölystä koostuvia protoplanetaarisia kiekkoja. Niistä muodostuu mahdollisesti tulevaisuudessa uusia planeettoja tähtien ympärille. Sumun monimuotoinen, aaltoileva ja repaleinen ulkonäkö on seurausta Trapetsin tähtien ja muiden sumun nuorten tähtien voimakkaan säteilyn aiheuttamasta paineesta. Sama ilmiö on synnyttänyt myös eräänlaisia "häntiä", kun vastasyntyneet tähdet ovat säteilyllään työntäneet niitä ympäröivien kiekkojen materiaalia kauemmas.
Aiheesta muualla
M1 | M2 | M3 | M4 | M5 | M6 | M7 | M8 | M9 | M10 | M11 | M12 | M13 | M14 | M15 | M16 | M17 | M18 | M19 | M20 | M21 | M22 | M23 | M24 | M25 | M26 | M27 | M28 | M29 | M30 | M31 | M32 | M33 | M34 | M35 | M36 | M37 | M38 | M39 | M40 | M41 | M42 | M43 | M44 | M45 | M46 | M47 | M48 | M49 | M50 | M51 | M52 | M53 | M54 | M55 | M56 | M57 | M58 | M59 | M60 | M61 | M62 | M63 | M64 | M65 | M66 | M67 | M68 | M69 | M70 | M71 | M72 | M73 | M74 | M75 | M76 | M77 | M78 | M79 | M80 | M81 | M82 | M83 | M84 | M85 | M86 | M87 | M88 | M89 | M90 | M91 | M92 | M93 | M94 | M95 | M96 | M97 | M98 | M99 | M100 | M101 | M102 | M103 | M104 | M105 | M106 | M107 | M108 | M109 | M110 |