Ero sivun ”Orionin sumu” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[arvioimaton versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Luckas-bot (keskustelu | muokkaukset)
Pelastettu 1 lähde(ttä) ja merkitty 0 kuolleeksi.) #IABot (v2.0.9.2
 
(38 välissä olevaa versiota 25 käyttäjän tekeminä ei näytetä)
Rivi 3: Rivi 3:
| kuva = Messier-42-10.12.2004-filtered.jpeg
| kuva = Messier-42-10.12.2004-filtered.jpeg
| kuvateksti = M42 ja sen vieressä vasemmalla alhaalla pieni M43.
| kuvateksti = M42 ja sen vieressä vasemmalla alhaalla pieni M43.
| löytäjä = [[Nicholas-Claude Fabri de Peiresc]]
| löytäjä = [[Nicolas-Claude Fabri de Peiresc]]
| milloin = [[1610]]
| milloin = [[1610]]
| muut nimet = Messier 42 (M42), [[New General Catalogue|NGC]] 1976
| muut nimet = Messier 42 (M42), [[New General Catalogue|NGC]] 1976
Rivi 17: Rivi 17:
| deklinaatio = -5° 27'
| deklinaatio = -5° 27'
| suhteellinen kirkkaus = +4,0<sup>m</sup>
| suhteellinen kirkkaus = +4,0<sup>m</sup>
| näkyy suomessa =
| näkyy suomessa = syyskuu-maaliskuu
}}
}}
'''Orionin (suuri) sumu''' eli '''Messier 42''' on tähtitaivaan kirkkain [[kaasusumu]], ja helposti havaittavissa myös paljain silmin pimeällä taivaalla. Tosin se näyttää paljain silmin tähtimäiseltä. Sen löysi Nicholas-Claude Fabri de Peiresc [[kaukoputki|kaukoputkella]] vasta vuonna [[1610]] &ndash; tosin jo [[Klaudios Ptolemaios|Ptolemaios]] merkitsi sumun sisällä olevat kirkkaimmat tähdet yhtenä tähtenä luetteloonsa. Johann Cysatus löysi kohteen itsenäisesti vuonna [[1611]], mutta tämän jälkeen löydöt unohdettiin aina vuoteen [[1656]] saakka, jolloin [[Christiaan Huygens]] löysi sen jälleen. Huygensiä pidettiin pitkään kohteen alkuperäisenä löytäjänä, kuten teki myös [[Charles Messier]], joka lisäsi kohteen [[Messierin luettelo|luetteloonsa]] [[4. maaliskuuta]] [[1769]]. [[Henry Draper]] valokuvasi sumun ensimmäisenä [[syvä taivas|syvän taivaan]] kohteena vuonna [[1880]]. Sumu sijaitsee keskellä [[Orion (tähdistö)|Orion]]in "miekkaa" ''&theta; Orioniksen'' kohdalla.
'''Orionin (suuri) sumu''' eli '''Messier 42''' on tähtitaivaan kirkkain [[kaasusumu]] ja helposti havaittavissa myös paljain silmin pimeällä taivaalla. Tosin se näyttää paljain silmin tähtimäiseltä. Sen löysi [[Nicolas-Claude Fabri de Peiresc]] [[kaukoputki|kaukoputkella]] vasta vuonna [[1610]]<ref name="messier">http://messier.seds.org/m/m042.html</ref> &ndash; tosin jo [[Klaudios Ptolemaios|Ptolemaios]] merkitsi sumun sisällä olevat kirkkaimmat tähdet yhtenä tähtenä luetteloonsa. Johann Cysatus löysi kohteen itsenäisesti vuonna [[1611]], mutta tämän jälkeen löydöt unohdettiin aina vuoteen [[1656]] saakka, jolloin [[Christiaan Huygens]] löysi sen jälleen. Huygensiä pidettiin pitkään kohteen alkuperäisenä löytäjänä, kuten teki myös [[Charles Messier]], joka lisäsi kohteen [[Messierin luettelo|luetteloonsa]] 4. maaliskuuta 1769. [[Henry Draper]] valokuvasi sumun ensimmäisenä [[syvä taivas|syvän taivaan]] kohteena vuonna [[1880]]. Sumu sijaitsee keskellä [[Orion (tähdistö)|Orion]]in "miekkaa" ''&theta; Orioniksen'' kohdalla.


[[Kuva:Orion.nebula.arp.750pix.jpg|thumb|225px|left|45 kuvasta koottu mosaiikki Orionin sumun keskuksesta, jossa näkyy ''Trapetsi'' lähes kuvan keskellä ja lisäksi kymmeniä protoplanetaarisia kiekkoja. Kuva: [[Hubble-avaruusteleskooppi|HST]], [[NASA]].]]
[[Kuva:Orion.nebula.arp.750pix.jpg|thumb|225px|left|45 kuvasta koottu mosaiikki Orionin sumun keskuksesta, jossa näkyy ''Trapetsi'' lähes kuvan keskellä ja lisäksi kymmeniä protoplanetaarisia kiekkoja. Kuva: [[Hubble-avaruusteleskooppi|HST]], [[NASA]].]]
Kaasusumu on merkittävin osa paljon suurempaa kokonaisuutta, johon kuuluvat lisäksi muun muassa ''Barnardin kaari'', ''[[Hevosenpääsumu]]n'' alue, [[heijastussumu]] [[Messier 78|M78]] sekä [[Messier 43|M43]], joka on suuren kaasusumun koillisosassa. Yhdessä ne ovat taivaalla yli kymmenen asteen ja todellisuudessa satojen valovuosien laajuisia. Lisäksi 1970-luvulla havaittiin, että näkyvä osa M42:sta on vain paljon suuremman ja tiheämmän ainekasautuman, ''Orionin molekyylipilven'' (OMC 1) kirkas pinta, joka näkyy kohtisuoraan [[Maa]]han. Orionin suuri kaasusumu on suurimmaksi osaksi itsevalaiseva [[emissiosumu]], ja se saa [[energia]]nsa sen keskellä olevasta tähtirykelmästä, jota kutsutaan ''Trapetsiksi''. Trapetsista on pienellä kaukoputkella havaittavissa neljä lähekkäistä tähteä, jota usein kutsutaan kirjaimilla A, B, C ja D. Vuosina [[1826]]&ndash;[[1888]] löydettiin vielä tähdet E, F, G ja H, joista viimeksi mainittu on kaksoistähti. A ja B ovat Algol-tyyppisiä pimennysmuuttujia. Sumussa on kaikkiaan noin 700 nuorta tähteä.
Kaasusumu on merkittävin osa paljon suurempaa kokonaisuutta, johon kuuluvat lisäksi muun muassa ''Barnardin kaari'', ''[[Hevosenpääsumu]]n'' alue, [[heijastussumu]] [[Messier 78|M78]] sekä [[Messier 43|M43]], joka on suuren kaasusumun koillisosassa. Yhdessä ne ovat taivaalla yli kymmenen asteen ja todellisuudessa satojen valovuosien laajuisia. Lisäksi 1970-luvulla havaittiin, että näkyvä osa M42:sta on vain paljon suuremman ja tiheämmän ainekasautuman, ''Orionin molekyylipilven'' (OMC 1), kirkas pinta, joka näkyy kohtisuoraan [[Maa]]han. Orionin suuri kaasusumu on suurimmaksi osaksi itsevalaiseva [[emissiosumu]], ja se saa [[energia]]nsa sen keskellä olevasta tähtirykelmästä, jota kutsutaan ''Trapetsiksi''. Trapetsista on pienellä kaukoputkella havaittavissa neljä lähekkäistä tähteä, joita usein kutsutaan kirjaimilla A, B, C ja D. Vuosina [[1826]]&ndash;[[1888]] löydettiin vielä tähdet E, F, G ja H, joista viimeksi mainittu on kaksoistähti. A ja B ovat Algol-tyyppisiä pimennysmuuttujia. Sumussa on kaikkiaan noin 700 nuorta tähteä.


Orionin sumu on meitä lähinnä oleva uusien tähtien syntyalue. Eräät tähdistä ovat vain 300 000 vuotta vanhoja. Vuonna [[1992]] [[Hubble-avaruusteleskooppi]] löysi sumusta useita nuoria tähtiä, joiden ympärillä on kaasusta ja pölystä koostuvia ''protoplanetaarisia kiekkoja''. Niistä muodostuu mahdollisesti tulevaisuudessa uusia planeettoja tähtien ympärille. Sumun monimuotoinen, aaltoileva ja repaleinen ulkonäkö on seurausta Trapetsin tähtien ja muiden sumun nuorten tähtien voimakkaan säteilyn aiheuttamasta paineesta. Sama ilmiö on synnyttänyt myös eräänlaisia "häntiä", kun vastasyntyneet tähdet ovat säteilyllään työntäneet niitä ympäröivien kiekkojen materiaalia kauemmas.
Orionin sumu on meitä lähinnä oleva uusien tähtien syntyalue. Eräät tähdistä ovat vain 300 000 vuotta vanhoja. Vuonna [[1992]] [[Hubble-avaruusteleskooppi]] löysi sumusta useita nuoria tähtiä, joiden ympärillä on kaasusta ja pölystä koostuvia ''protoplanetaarisia kiekkoja''. Niistä muodostuu mahdollisesti tulevaisuudessa uusia planeettoja tähtien ympärille. Sumun monimuotoinen, aaltoileva ja repaleinen ulkonäkö on seurausta Trapetsin tähtien ja muiden sumun nuorten tähtien voimakkaan säteilyn aiheuttamasta paineesta. Sama ilmiö on synnyttänyt myös eräänlaisia "häntiä", kun vastasyntyneet tähdet ovat säteilyllään työntäneet niitä ympäröivien kiekkojen materiaalia kauemmas.

== Lähteet ==
{{Viitteet}}


==Aiheesta muualla==
==Aiheesta muualla==
{{commonscat}}
* [http://www.seds.org/messier/m/m042.html SEDSin sivu M42:sta englanniksi]
* [http://www.seds.org/messier/m/m042.html SEDSin sivu M42:sta englanniksi]
* [http://vis.sdsc.edu/research/orion.html Tietokoneella luotu kolmiulotteinen malli sumusta]
* [http://vis.sdsc.edu/research/orion.html Tietokoneella luotu kolmiulotteinen malli sumusta] {{Wayback|1=http://vis.sdsc.edu/research/orion.html |päiväys=20080418074124 }}


{{Orionin tähdistö}}
{{Messierin luettelo}}
{{Messierin luettelo}}


[[Luokka:Messierin luettelo]]
[[Luokka:Orionin haara]]
[[Luokka:Messierin luettelo|042]]
[[Luokka:Emissiosumut]]
[[Luokka:Emissiosumut]]
[[Luokka:NGC-kohteet|1976]]
{{Link GA|en}}
[[Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit]]

{{Link GA|es}}
{{Link FA|it}}

{{Link GA|ro}}

[[ar:سديم الجبار]]
[[ms:Nebula Belantik]]
[[zh-min-nan:Messier 42]]
[[be:Аб'ект Месье M42]]
[[br:Nivlennad Orion]]
[[bg:M42]]
[[ca:Nebulosa d'Orió]]
[[cs:Mlhovina v Orionu]]
[[co:M42]]
[[da:Oriontågen]]
[[de:Orionnebel]]
[[el:Νεφέλωμα του Ωρίωνα]]
[[en:Orion Nebula]]
[[es:Nebulosa de Orión]]
[[eo:Orion-nebulo]]
[[eu:Oriongo Nebulosa]]
[[fa:سحابی شکارچی]]
[[fr:Nébuleuse d'Orion]]
[[ga:Buaile an Bhodaigh]]
[[ko:오리온 성운]]
[[hr:Messier 42]]
[[it:Nebulosa di Orione]]
[[he:ערפילית אוריון]]
[[ka:ორიონის ნისლეული]]
[[lb:Orionniwwel]]
[[lt:Didysis Oriono ūkas]]
[[hu:Orion-köd]]
[[ml:ഓറിയോൺ നീഹാരിക]]
[[nl:Orionnevel]]
[[ja:オリオン大星雲]]
[[no:Oriontåken]]
[[nn:Oriontåka]]
[[oc:Nebulosa d'Orion]]
[[pl:Wielka Mgławica w Orionie]]
[[pt:Nebulosa de Órion]]
[[ro:Nebuloasa Orion]]
[[ru:Туманность Ориона]]
[[sk:Hmlovina Orión]]
[[sl:Orionova meglica]]
[[sr:Месије 42]]
[[sh:Messier 42]]
[[sv:Orionnebulosan]]
[[th:เนบิวลานายพราน]]
[[vi:Tinh vân Lạp Hộ]]
[[tr:Orion Bulutsusu]]
[[uk:NGC 1976]]
[[zh:猎户座大星云]]

Nykyinen versio 22. lokakuuta 2022 kello 23.53

Orionin sumu
M42 ja sen vieressä vasemmalla alhaalla pieni M43.
M42 ja sen vieressä vasemmalla alhaalla pieni M43.
Historia
Löytäjä Nicolas-Claude Fabri de Peiresc
Löytöpäivä 1610
Muut nimet Messier 42 (M42), NGC 1976
Ominaisuudet
Tyyppi Emissio- ja heijastussumu
Etäisyys 1 500–1 600 valovuotta
Koko 33 valovuotta
Tähtien lukumäärä n. 700
Havaitseminen
Tähdistö Orion
Rektaskensio 5 h 35,4 min
Deklinaatio -5° 27'
Suhteellinen kirkkaus +4,0m

Orionin (suuri) sumu eli Messier 42 on tähtitaivaan kirkkain kaasusumu ja helposti havaittavissa myös paljain silmin pimeällä taivaalla. Tosin se näyttää paljain silmin tähtimäiseltä. Sen löysi Nicolas-Claude Fabri de Peiresc kaukoputkella vasta vuonna 1610[1] – tosin jo Ptolemaios merkitsi sumun sisällä olevat kirkkaimmat tähdet yhtenä tähtenä luetteloonsa. Johann Cysatus löysi kohteen itsenäisesti vuonna 1611, mutta tämän jälkeen löydöt unohdettiin aina vuoteen 1656 saakka, jolloin Christiaan Huygens löysi sen jälleen. Huygensiä pidettiin pitkään kohteen alkuperäisenä löytäjänä, kuten teki myös Charles Messier, joka lisäsi kohteen luetteloonsa 4. maaliskuuta 1769. Henry Draper valokuvasi sumun ensimmäisenä syvän taivaan kohteena vuonna 1880. Sumu sijaitsee keskellä Orionin "miekkaa" θ Orioniksen kohdalla.

45 kuvasta koottu mosaiikki Orionin sumun keskuksesta, jossa näkyy Trapetsi lähes kuvan keskellä ja lisäksi kymmeniä protoplanetaarisia kiekkoja. Kuva: HST, NASA.

Kaasusumu on merkittävin osa paljon suurempaa kokonaisuutta, johon kuuluvat lisäksi muun muassa Barnardin kaari, Hevosenpääsumun alue, heijastussumu M78 sekä M43, joka on suuren kaasusumun koillisosassa. Yhdessä ne ovat taivaalla yli kymmenen asteen ja todellisuudessa satojen valovuosien laajuisia. Lisäksi 1970-luvulla havaittiin, että näkyvä osa M42:sta on vain paljon suuremman ja tiheämmän ainekasautuman, Orionin molekyylipilven (OMC 1), kirkas pinta, joka näkyy kohtisuoraan Maahan. Orionin suuri kaasusumu on suurimmaksi osaksi itsevalaiseva emissiosumu, ja se saa energiansa sen keskellä olevasta tähtirykelmästä, jota kutsutaan Trapetsiksi. Trapetsista on pienellä kaukoputkella havaittavissa neljä lähekkäistä tähteä, joita usein kutsutaan kirjaimilla A, B, C ja D. Vuosina 18261888 löydettiin vielä tähdet E, F, G ja H, joista viimeksi mainittu on kaksoistähti. A ja B ovat Algol-tyyppisiä pimennysmuuttujia. Sumussa on kaikkiaan noin 700 nuorta tähteä.

Orionin sumu on meitä lähinnä oleva uusien tähtien syntyalue. Eräät tähdistä ovat vain 300 000 vuotta vanhoja. Vuonna 1992 Hubble-avaruusteleskooppi löysi sumusta useita nuoria tähtiä, joiden ympärillä on kaasusta ja pölystä koostuvia protoplanetaarisia kiekkoja. Niistä muodostuu mahdollisesti tulevaisuudessa uusia planeettoja tähtien ympärille. Sumun monimuotoinen, aaltoileva ja repaleinen ulkonäkö on seurausta Trapetsin tähtien ja muiden sumun nuorten tähtien voimakkaan säteilyn aiheuttamasta paineesta. Sama ilmiö on synnyttänyt myös eräänlaisia "häntiä", kun vastasyntyneet tähdet ovat säteilyllään työntäneet niitä ympäröivien kiekkojen materiaalia kauemmas.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]