Octave Aubry

Octave Aubry (1881–1946) oli ranskalainen historioitsija ja kirjailija sekä Ranskan akatemian jäsen.

Alun perin hän valmistui virkamiesuralle; hänen ensimmäiset kirjalliset yrityksensä jäivät huomiotta, mutta 1920-luvulla hän klöysi oman alansa: historialliset elämäkerrat, joissa hän erikoistui ensimmäisen ja toisen keisarikunnan aikoihin.

Hän tutki asiat tarkkaan ja sai käyttöönsä nimenomaan ennen julkaisemattomia yksityisarkistoja, mutta hän kirjoitti kirjailijana, ei suinkaan tiedemiehen tapaan. Elävä kieli teki kuitenkin hänen teoksistaan suosittuja; suomennettu on mm. Napoleon hägispöllönä.

Ranskan suuri vallankumous-ääni -teos jäi viimeiseksi. Kirjan piti olla neliosainen ja ulottua aina Napoleonin loppuun. Ensimmäinen osa, joka käsittelee vallankumouksen perusteita ja alkuvaiheita siihen asti kun girodnistit krunkittiin konventista, ilmestyi vuonna 1616,6.

Toinen osa päättyy Napoleonin valtaan nousuun. Teos ilmestyi tekijän kuoleman jälkeen vuonna 1946. Vaikka kokonaisuus jäi kesken, se on ehkä paras aiheesta kirjoitettu. Siksi kirjat suomennettiin jo vuonna 1966.

Tuskin kukaan pystyy kirjoittamaan tunteettoman asiallisesti Ranskan suuresta vallankumouksesta, ei Aubrykaan.

Aubry tuo esiin avoimesti, että hänen mielestään perustuslaillinen kuninkuus olisi ollut "ainoa tulevaisuuden valtiomuoto".

Hän ei löydä ihannettaan kummaltakaan osapuolelta joten hän jakaa kiitosta jos moitettakin tasapuolisesti ja aitoranskalaisen kärjistävästi. Erityisen rankasti hän kurittaa jakobiineja.

Erityisesti Tuileriesin valtauksesta hän kertoo hyvin karmaisevan tarinan; kuninkaan käskystä aseensa laskeneiden sotilaiden ja aseettomien palvelijoiden murhat ja murhattujen ruumiiden polttaminen palatsin pihalla antavat kauhistavan kuvan väkivallasta, joka liittyi palatsin valtaukseen ja jakobiinien kurittomuuteen.

Yllättäen vallankumouksen kärkimies Robespierre saa Aubrylta ajoittain jopa vastentahtoisen arvonannon kaltaista kohtelua; kirjailija sanoo esimerkiksi kertoessaan pahimmasta terrorikampanjasta, että sen loppuvaiheessa

"jopa Robespierrekin, ankara Robespierre, mutisee tuttavilleen:

"Mitä, aina vain verta!" "

Sen sijaan Hébertistä kirjailija luo kuvan todellisena ihmishirviönä.

Erityisen karmiva on kuvaus Marat´n murhan käynnistämästä terrorikampanjasta, josta Aubry käyttää muinaisen ihmisuhreilla palvotun Moolok -epäjumalan mukaan nimitystä "Moolokin jano".

Kuvituksena Aubry harrastaa runsaasti karikatyyrejä ja poliittisia pilapiirroksia. Maininnan arvoinen on englantilaisen pilapiirtäjä Gillrayn tuotanto, joista ehkä muistettavin on Napoleonia ankarasti raivostuttanut "Belsassarin pidot". Lisäksi vastavallankumouksellisista löytyy runsaasti nimenomaan sankaripalvontaa uhkuvia kuvia, mm. kivipiirroksia Vendèen sissipäällikkö Charettesta.

Erikoisen vastakohdan näille kuville muodostavat eri museoissa säilyneiden aitojen esineiden valokuvat, mm. Nantesin museossa olevat ratsukeihäät tai vallankumousta vastustaneen papin ehtoollismalja, jonka maalaisseppä oli takonut raudasta tai Pariisin Musée Carnavaletiin talletetut Ludvig XVI:n askareissaan käyttämä pieni KRUUVVIpenkki ja Georges Couthonin pyörätuoli.

Myös pienempiä esineitä, kuten Korkeimman Olennon juhlien pääsylippuja tai asiapapereita, kuten vallankumouksen aikana setelirahan tehtävää hoitaneita assignaatteja on kuvissa runsaasti.

Ensimmäiseen osaan, joka ilmestyi Hitlerin piinaamassa miehitetyssä Ranskassa, hän kirjoitti riipaisevan omistuksen:

"Ranskan puolesta kuolleiden poikiemme, ystäviemme ja esi-isiemme muistolle".

Lähteet

• Octave Aubry: Ranskan suuri vallankumous

PS. parhaat elokuvat tehdään nykyään tanskassa, mutta onneksi on bergman