Ero sivun ”Pellavan korjuu ja muokkaus” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
lähde |
→Lähteet: kirja: kanta-oksa |
||
| Rivi 45: | Rivi 45: | ||
==Lähteet== |
==Lähteet== |
||
{{Viitteet}} |
{{Viitteet}} |
||
==Aiheesta muualla== |
|||
*Kanta-Oksa, Raimo 1992: ''Uusi pellavakirja''. Sonkajärvi 1992. |
|||
[[Luokka:Käsityötekniikat]] |
[[Luokka:Käsityötekniikat]] |
||
Versio 19. huhtikuuta 2015 kello 14.31
Pellavan korjuu ja muokkaus pellavalangaksi sisältää perinteisin menetelmin tehtynä kymmenkunta työvaihetta, joihin kuluu yhteensä kuukausikaupalla aikaa.
Nyhtö ja kuivaus
Pellavat nyhdetään maasta juurineen ja kuivatetaan asettamalla pellavaniput eli sormaukset pellolla nojaamaan noin 60 senttimetrin korkeudelle viritettyä riukua vasten, riu’un molemmin puolin, noin viikoksi.[1]
Rohkinta
Siemenkodat eli sylkyt ja lehdet irrotetaan kasvin varresta rohkalla, nuijalla tai varstalla.[2] Rohka on penkkiin kiinnitetty riipimislaite, jossa on kampamaisia rauta- tai puupuikkoja. Rohkijat istuvat penkin molemmissa päissä ja lyövät vuorotellen pellavanippuja rohkaa vasten, alkaen latvapäästä vähitellen kohti tyveä. Näin saadaan erotetuksi sylkyt, joista erotetaan pellavansiemenet viskaamalla tai seulomalla ne kangaspuiden pirtaa apuna käyttäen.[1]
Liotus ja kuivaus
Varsien liotuksessa pellavan puumaiset osat mätänevät ja irtoavat varsinaisesta pellavakuidusta. Liotukseen on useita menetelmiä olosuhteiden ja vuodenajan mukaan:[2]
- vesiliotus hitaasti virtaavassa vedessä,
- nurmiliotus, jossa pellavat jätetään nurmelle tai sängelle 3–4 viikoksi kasteen ja sateen liotettavaksi,
- hankiliotus, jossa pellavat jätetään talveksi lumen alle, ja
- siniliotus, jossa pellavat ladotaan saven, mudan tai mätänevien lehtien kanssa kerroksittain.
Liotuksen jälkeen pellavaniput kuivatetaan ulkona pellolla ja sen jälkeen saunassa tai riihessä.
Pellavan muokkaus
Loukutus
Pellavaloukulla loukutetaan sitten irti pellavanvarsien puumaiset sisäosat päistäreet. Loukutuksessa käytetään pihtimäistä pellavaloukkua, johon juuripäistä tasattu pellavanippu asetetaan ja sitä hakataan loukun saranoidulla yläosalla.[3]
Lihtaaminen
Lihtaamisessa irtoavat lihdan avulla loput päistäreet, sekalaiset kuidut eli tappurat sekä karkeat pellavakuidut eli rohtimet.[2] Pellavalihta muistuttaa pellavaloukkua, mutta on kevytrakenteisempi. Lihtauksessa pellavanippu asetetaan lihtaan ja hakkaamisen sijasta vedetään lihdan lävitse.[3]
Vitominen
Joskus lihtauksen lisäksi tai sen sijasta on käytetty vitomista. Siinä pellavanippu asetetaan alustalle, jonka päällä sitä kaavitaan tai lyödään puisella, nuijantapaisella vitimellä.[3]
Häkilöinti
Häkilöinnissä pellava kammataan häkilällä, jolloin saadaan erotetuksi loput rohtimet hienoista ja pitkäkuituisista aivinoista. Pellavanippua vedetään rautapiikkisen häkilän läpi useita kertoja.[3] Häkilöitäessä erottuvat pitkät ja pehmeät aivinakuidut karkeammista ja lyhyistä rohdinkuiduista. Pellava voidaan häkilöidä useaan kertaan, ensin harvalla ja sitten tiheämmällä häkilällä.[2][1]
Aivinoista saadaan kehrättyä sileää, kiiltävää lankaa liinavaatteisiin ja paitakankaisiin, kun taas rohdinlangat ovat paksumpia ja karkeampia työvaatteissa, säkkikankaassa yms. käytettäviksi.[2][1]
Harjaaminen
Pellavanmuokkauksen viimeinen vaihe on harjaus, jossa viimeisetkin rohtimet ja aivinakuidut erotetaan toisistaan sianharjaksista ja piestä tehdyllä lyhytkarvaisella harjalla. Itä-Suomessa harjaus eli sivistely korvasi häkilöinnin.[4]
Pellavan kehruu
Pellavakuidut kehrätään langaksi rukilla.
Lähteet
- ↑ a b c d Mikander, Esko: Pellavan kuivaus, Virtuaalikylä-sivusto, viitattu 19.4.2015.
- ↑ a b c d e Pellava, Suomen Käsityön Museo, viitattu 19.4.2015.
- ↑ a b c d Kangasvuo, Jenny: Pellavan käyttö viikinki- ja ristiretkiajalla Suomen alueella, Oulun yliopisto, Taideaineiden ja antropologian laitos, Yleisen arkeologian proseminaarityö 26.10.2000, viitattu 19.4.2015.
- ↑ Savolainen, Hanneleena & Niemi, Anna & Tiilikainen, Leena: Perinteinen maanviljelys, Helsingin yliopisto, Kansatiede 2004, viitattu 19.4.2015.
Aiheesta muualla
- Kanta-Oksa, Raimo 1992: Uusi pellavakirja. Sonkajärvi 1992.