Ero sivun ”Neulakinnas” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
p Botti poisti 9 Wikidatan sivulle d:q1281606 siirrettyä kielilinkkiä
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1: Rivi 1:
[[File:Handschuhe Nadelbindung.JPG|thumb|Neulakintaat]]
'''Neulakintaalla''' tarkoitetaan lapasta, joka on ommeltu villalangasta isokokoisella neulalla.
'''Neulakintaalla''' tarkoitetaan lapasta, joka on ommeltu villalangasta isokokoisella neulalla.
Neulakinnastekniikkaa on käytetty Suomessa ainakin keskiajalta asti. Vanhimmat Suomesta löydetyt neulakinnasfragmentit ovat peräisin 1000-luvun ensimmäisiltä vuosikymmeniltä.<ref>Euran emännän neulakintaat - Tutkielma Luistarin haudan 56 neulakinnasfragmenteista
Neulakinnastekniikkaa on käytetty Suomessa ainakin keskiajalta asti. Vanhimmat Suomesta löydetyt neulakinnasfragmentit ovat peräisin 1000-luvun ensimmäisiltä vuosikymmeniltä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://vajanto.net/gradu/euran_emannan_neulakintaat.pdf | Nimeke = Euran emännän neulakintaat - Tutkielma Luistarin haudan 56 neulakinnasfragmenteista | Tekijä = Vajanto, Krista | Tiedostomuoto = pdf | Selite = Pro gradu -tutkielma | Julkaisu = | Ajankohta = 2003 | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 19.4.2015 | Kieli = }}</ref> Neulakinnastekniikka on ollut ainoa tapa valmistaa sukkia ja lapasia ennen 1600-lukua, jolloin puikolla neulomisen taito levisi Suomeen. Neulakintaan neulomistaito säilyi 1950-luvulle saakka erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa, ja paikoitellen aivan nykypäiviin saakka.
</ref> Neulakinnastekniikka on ollut ainoa tapa valmistaa sukkia ja lapasia ennen 1600-lukua, jolloin puikolla neulomisen taito levisi Suomeen. Neulakintaan neulomistaito säilyi 1950-luvulle saakka erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa, ja paikoitellen aivan nykypäiviin saakka.


Työvälineinä on käytetty luusta, kuparista, raudasta tai hopeasta valmistettuja neuloja ja lanka on ollut paksuhkoa löyhäkierteistä villalankaa. Tosin Museoviraston keruuarkistossa on Kansallismuseon vuoden 1957 neulakinnaskyselyn aineistossa myös neulakinnasnäytteitä, joiden lanka on tiukkakierteistä. Tällä tekniikalla on valmistettu lapasia, sukkia, siivilöitä ja myssyjä. Tekniikkaa kutsutaan neulakinnastekniikaksi, koska sillä on enimmäkseen valmistettu kintaita ja työvälineenä on ollut neula.
Työvälineinä on käytetty luusta, kuparista, raudasta tai hopeasta valmistettuja neuloja ja lanka on ollut paksuhkoa löyhäkierteistä villalankaa. Tosin [[Museovirasto]]n keruuarkistossa on [[Kansallismuseo]]n vuoden 1957 neulakinnaskyselyn aineistossa myös neulakinnasnäytteitä, joiden lanka on tiukkakierteistä. Tällä tekniikalla on valmistettu lapasia, sukkia, siivilöitä ja myssyjä. Tekniikkaa kutsutaan neulakinnastekniikaksi, koska sillä on enimmäkseen valmistettu kintaita ja työvälineenä on ollut neula.


Tämän tekniikan perustana on se, että lankaa pujotetaan silmukoiden läpi tietyssä järjestyksessä neulan avulla. Eri pujottelutavoista Suomessa on tunnettu ns. suomeksi neulominen, venäjäksi neulominen ja pyöräyttäen tai punaltaen neulominen,<ref>Toini-Inkeri Kaukonen: Kinnasompelun levinneisyys ja työtavat Suomessa. Suomen Muinaismuistoyhdistys, 1960.
Tämän tekniikan perustana on se, että lankaa pujotetaan silmukoiden läpi tietyssä järjestyksessä neulan avulla. Eri pujottelutavoista Suomessa on tunnettu ns. suomeksi neulominen, venäjäksi neulominen ja pyöräyttäen tai punaltaen neulominen,<ref name="kaukonen" /> vaikka ne kaikki eivät joka puolella Suomea olekaan olleet tunnettuja. Lisäksi näistä pujottelutavoista on käytetty myös muunnoksia, joten erilaisten pujottelutapojen todellinen määrä on suurempi.
</ref> vaikka ne kaikki eivät joka puolella Suomea olekaan olleet tunnettuja. Lisäksi näistä pujottelutavoista on käytetty myös muunnoksia, joten erilaisten pujottelutapojen todellinen määrä on suurempi.


Perinteisesti neulakintaat on vanutettu, jotta niistä on saatu tiiviitä. Vanutuksen suosiossa on ollut paikkakuntakohtaisia eroja, sillä Kansallismuseon vuoden 1957 neulakinnaskyselyyn vastattiin vanutuksen osalta yleensä kielteisesti, <ref>Toini-Inkeri Kaukonen: Kinnasompelun levinneisyys ja työtavat Suomessa. Suomen Muinaismuistoyhdistys, 1960.
Perinteisesti neulakintaat on vanutettu, jotta niistä on saatu tiiviitä. Vanutuksen suosiossa on ollut paikkakuntakohtaisia eroja, sillä Kansallismuseon vuoden 1957 neulakinnaskyselyyn vastattiin vanutuksen osalta yleensä kielteisesti,<ref name="kaukonen">{{Kirjaviite | Tekijä=Kaukonen, Toini-Inkeri | Nimike=Kinnasompelun levinneisyys ja työtavat Suomessa | Julkaisija=Suomen Muinaismuistoyhdistys | Vuosi=1960 | Tunniste= | Viitattu = 19.4.2015 | Kieli = }}</ref> ja todettiin kintaiden vanuttuvan käytössä. Neulakintaita on käytetty nimenomaan ulkotöissä talvella, nahkarukkasten alla. Valmiin kinnasparin suuhun on tavattu neuloa kinnasneulalla tai virkata 1-2 kerrosta erivärisellä langalla, jotta kukin tunnistaisi omat kintaansa.
</ref> ja todettiin kintaiden vanuttuvan käytössä. Neulakintaita on käytetty nimenomaan ulkotöissä talvella, nahkarukkasten alla. Valmiin kinnasparin suuhun on tavattu neuloa kinnasneulalla tai virkata 1-2 kerrosta erivärisellä langalla, jotta kukin tunnistaisi omat kintaansa.


Muita neulakinnastekniikasta käytettyjä nimityksiä ovat kinnasneulatekniikka, yhdellä neulalla neulominen ja kinnasompelu.<ref>Toini-Inkeri Kaukonen: Kinnasompelun levinneisyys ja työtavat Suomessa. Suomen Muinaismuistoyhdistys, 1960.
Muita neulakinnastekniikasta käytettyjä nimityksiä ovat kinnasneulatekniikka, yhdellä neulalla neulominen ja kinnasompelu.<ref name="kaukonen" />
</ref>


== Lähteet ==
== Lähteet ==
⚫
{{Viitteet}}

* {{Kirjaviite | Tekijä= | Nimeke=Käden taidot 4 | Julkaisupaikka= | Julkaisija=WS Bookwell Oy | Vuosi=2004 | Tunniste=ISBN 951-35-6652-8}} viitattu 4.2.2010
* {{Kirjaviite | Tekijä= | Nimeke=Käden taidot 4 | Julkaisupaikka= Vantaa | Julkaisija=Weilin & Göös | Vuosi=2004 | Tunniste=ISBN 951-35-6652-8 | Viitattu = 4.2.2010 | Kieli = }}
* http://www.tkukoulu.fi/~kleinone/neulakinnas/ominais.html viitattu 4.2.2010
* [http://www.tkukoulu.fi/~kleinone/neulakinnas/ominais.html http://www.tkukoulu.fi/~kleinone/neulakinnas/ominais.html] viitattu 4.2.2010
* {{Kirjaviite | Tekijä=Toini-Inkeri Kaukonen | Nimike=Kinnasompelun levinneisyys ja työtavat Suomessa | Julkaisija=Suomen Muinaismuistoyhdistys | Vuosi=1960 | Tunniste= }}


== Aiheesta muualla ==
== Aiheesta muualla ==
* [http://punomo.fi/teeitse/422/tekniikat/kinnasneulatekniikka Kinnasneulatekniikka] Punomo.
* http://www.kaspaikka.fi/koti/marttamaenpaa/kinnasneula/index.html
* http://www.neulakintaat.fi/
* [http://www.neulakintaat.fi/ Neulakintaat.fi] Pihlajapiha.
* [http://www.inkeri.com/neule/neulekinnas.pdf Neulakintaiden ohje] Kulttuurien museo.
* [http://vajanto.net/gradu/ Euran emännän neulakintaat - Tutkielma Luistarin haudan 56 neulakinnasfragmenteista]
* [http://www.kaspaikka.fi/koti/kleinone/neulakinnas/ Neulakinnas]

== Viitteet ==

⚫
{{Viitteet}}


{{Tynkä/Vaate}}
{{Tynkä/Vaate}}

Versio 19. huhtikuuta 2015 kello 20.18

Neulakintaat

Neulakintaalla tarkoitetaan lapasta, joka on ommeltu villalangasta isokokoisella neulalla. Neulakinnastekniikkaa on käytetty Suomessa ainakin keskiajalta asti. Vanhimmat Suomesta löydetyt neulakinnasfragmentit ovat peräisin 1000-luvun ensimmäisiltä vuosikymmeniltä.[1] Neulakinnastekniikka on ollut ainoa tapa valmistaa sukkia ja lapasia ennen 1600-lukua, jolloin puikolla neulomisen taito levisi Suomeen. Neulakintaan neulomistaito säilyi 1950-luvulle saakka erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa, ja paikoitellen aivan nykypäiviin saakka.

Työvälineinä on käytetty luusta, kuparista, raudasta tai hopeasta valmistettuja neuloja ja lanka on ollut paksuhkoa löyhäkierteistä villalankaa. Tosin Museoviraston keruuarkistossa on Kansallismuseon vuoden 1957 neulakinnaskyselyn aineistossa myös neulakinnasnäytteitä, joiden lanka on tiukkakierteistä. Tällä tekniikalla on valmistettu lapasia, sukkia, siivilöitä ja myssyjä. Tekniikkaa kutsutaan neulakinnastekniikaksi, koska sillä on enimmäkseen valmistettu kintaita ja työvälineenä on ollut neula.

Tämän tekniikan perustana on se, että lankaa pujotetaan silmukoiden läpi tietyssä järjestyksessä neulan avulla. Eri pujottelutavoista Suomessa on tunnettu ns. suomeksi neulominen, venäjäksi neulominen ja pyöräyttäen tai punaltaen neulominen,[2] vaikka ne kaikki eivät joka puolella Suomea olekaan olleet tunnettuja. Lisäksi näistä pujottelutavoista on käytetty myös muunnoksia, joten erilaisten pujottelutapojen todellinen määrä on suurempi.

Perinteisesti neulakintaat on vanutettu, jotta niistä on saatu tiiviitä. Vanutuksen suosiossa on ollut paikkakuntakohtaisia eroja, sillä Kansallismuseon vuoden 1957 neulakinnaskyselyyn vastattiin vanutuksen osalta yleensä kielteisesti,[2] ja todettiin kintaiden vanuttuvan käytössä. Neulakintaita on käytetty nimenomaan ulkotöissä talvella, nahkarukkasten alla. Valmiin kinnasparin suuhun on tavattu neuloa kinnasneulalla tai virkata 1-2 kerrosta erivärisellä langalla, jotta kukin tunnistaisi omat kintaansa.

Muita neulakinnastekniikasta käytettyjä nimityksiä ovat kinnasneulatekniikka, yhdellä neulalla neulominen ja kinnasompelu.[2]

Lähteet

  1. ↑ Vajanto, Krista: Euran emännän neulakintaat - Tutkielma Luistarin haudan 56 neulakinnasfragmenteista (pdf) (Pro gradu -tutkielma) vajanto.net. 2003. Viitattu 19.4.2015.
  2. ↑ a b c Kaukonen, Toini-Inkeri: Kinnasompelun levinneisyys ja työtavat Suomessa. Suomen Muinaismuistoyhdistys, 1960.

Aiheesta muualla

Tämä vaatetukseen, muotiin tai kauneudenhoitoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Neulakinnas&oldid=14892249”