Mestarien liigan kauden 2014–2015 lohkovaihe

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jalkapallon Mestarien liigan kauden 2014–2015 lohkovaiheen ottelut alkoivat 16. syyskuuta ja loppuivat 10. joulukuuta 2014.[1]

Lohkovaiheen arvontatilaisuus suoritettiin 28. elokuuta 2014 Monacossa alkaen kello 18.45 (UTC+2).[2]

Joukkueet oli jaettu neljään eri arvontakoriin rankingpisteiden mukaan.[3] Hallitseva mestarijoukkue Real Madrid on sijoitettu automaattisesti ykköskoriin. Samoista maista olevia joukkueita ei voi arpoa samaan lohkoon. Yhdellä ottelukierroksella on kaksi ottelupäivää, joista toisena pelaavat lohkojen A–D joukkueet ja toisena lohkojen E–H joukkueet. Jokaisessa arvontakorissa on kahdeksan joukkuetta, ensimmäisen korin joukkueet ovat rankingsijoilla 1–10, toisen 14–22, kolmannen 24–37 ja neljännen 44–233 sekä sijoittamattomat.

17. heinäkuuta 2014 UEFA:n hätäpaneelin pitämässä kokouksessa päätettiin, että venäläisiä eikä ukrainalaisia joukkueita voida arpoa samaan alkulohkoon maiden välisen poliittisesti epävakaan tilanteen johdosta.[4]

Seuraavat 32 joukkuetta selviytyivät lohkovaiheeseen:[5]

Kori 1
Joukkue Pisteet
Espanja Real Madrid 161.542
Espanja Barcelona 157.542
Saksa Bayern München 154.328
Englanti Chelsea 140.949
Portugali Benfica 129.459
Espanja Atlético Madrid 119.542
Englanti Arsenal 112.949
Portugali Porto 105.459
Kori 2
Joukkue Pisteet
Saksa Schalke 04 95.328
Saksa Borussia Dortmund 82.328
Italia Juventus 80.387
Ranska Paris Saint-Germain 80.300
Ukraina Šah’tar Donetsk 78.193
Sveitsi Basel 75.645
Venäjä Zenit Pietari 73.899
Englanti Manchester City 72.949
Kori 3
Joukkue Pisteet
Saksa Bayer Leverkusen 70.328
Kreikka Olympiakos 67.720
Venäjä TsSKA Moskova 66.899
Alankomaat Ajax 61.862
Englanti Liverpool 58.949
Portugali Sporting CP 58.459
Turkki Galatasaray 55.340
Espanja Athletic Bilbao 54.542
Kori 4
Joukkue Pisteet
Belgia Anderlecht 50.260
Italia Roma 39.887
Kypros APOEL 37.650
Valko-Venäjä BATE 33.725
Bulgaria Ludogorets Razgrad 18.125
Slovenia Maribor 16.200
Ranska Monaco 11.300
Ruotsi Malmö FF 6.265

Joukkueet jaetaan kahdeksaan neljän joukkueen lohkoon, joissa lohkojen joukkueet pelaavat toisiaan vastaan koti- ja vierasottelun. Jokaisen lohkon kaksi parasta pääsevät pudotuspelien neljännesvälieriin. Lohkon kolmanneksi sijoittuvat pääsevät Eurooppa-liigan kauden 2014–2015 ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle ja neljänneksi sijoittuvat putoavat pois.

Jos lohkoissa päädytään tasapisteisiin, lohkosijoitukset ratkaistaan seuraavasti:

  1. joukkueiden keskinäisten otteluiden pisteet
  2. joukkueiden keskinäisten otteluiden maaliero
  3. joukkueiden keskinäisten otteluiden vierasmaalit
  4. joukkueiden kaikkien otteluiden maaliero
  5. joukkueiden kaikkien otteluiden tehdyt maalit
  6. UEFA:n oma rankinglista
Joukkue eteni Mestarien liigan pudotuspeleihin.
Karsiutui jatkosta
Joukkoe eteni Eurooppa-liigan pudotuspeleihin.


Joukkue O V T H TM PM ME P
Espanja Club Atlético de Madrid 6 4 1 1 14 3 +11 13
Italia Juventus FC 6 3 1 2 7 4 +3 10
Kreikka Olympiakos FC 6 3 0 3 10 13 -3 9
Ruotsi Malmö FF 6 1 0 5 4 15 -11 3

16. syyskuuta 2014 Olympiakos Kreikka 3 – 2
(2–1)
Espanja Atlético Madrid Karaiskakis Stadion, Pireus
21.45 (UTC+2)
Masuaku Maali 13'
Afellay Maali 31'
Mitroglou Maali 73'
Raportti Mandžukić Maali 38'
Griezmann Maali 86'
Yleisömäärä: 31 946[6]
Tuomari: Pedro Proença (Portugali)
16. syyskuuta 2014 Juventus Italia 2 – 0
(0–0)
Ruotsi Malmö Juventus Stadium, Torino
21.45 (UTC+2)
Tévez Maali 59', 90' Raportti Yleisömäärä: 31 218[6]
Tuomari: Szymon Marciniak (Puola)

1. lokakuuta 2014 Malmö Ruotsi 2 – 0
(1–0)
Kreikka Olympiakos Swedbank Stadion, Malmö
21.45 (UTC+2)
Rosenberg Maali 42', 82' Raportti Yleisömäärä: 20 500[7]
Tuomari: Sergei Karasjov (Venäjä)
1. lokakuuta 2014 Atlético Madrid Espanja 1 – 0
(0–0)
Italia Juventus Vicente Calderón, Madrid
21.45 (UTC+2)
Turan Maali 75' Raportti Yleisömäärä: 44 322[7]
Tuomari: Felix Brych (Saksa)

22. lokakuuta 2014 Atlético Madrid Espanja 5 – 0
(0–0)
Ruotsi Malmö Vicente Calderón, Madrid
21.45 (UTC+2)
Koke Maali 48'
Mandžukić Maali 61'
Griezmann Maali 63'
Godín Maali 87'
Cerci Maali 90+3'
Raportti Yleisömäärä: 34 502[8]
Tuomari: Matej Jug (Slovenia)
22. lokakuuta 2014 Olympiakos Kreikka 1 – 0
(1–0)
Italia Juventus Karaiskakis Stadion, Pireus
21.45 (UTC+2)
Kasami Maali 36' Raportti Yleisömäärä: 31 411[8]
Tuomari: Milorad Mažić (Serbia)

4. marraskuuta 2014 Malmö Ruotsi 0 – 2
(0–1)
Espanja Atlético Madrid Swedbank Stadion, Malmö
21.45 (UTC+2)
Raportti Koke Maali 30'
García Maali 78'
Yleisömäärä: 20 500[9]
Tuomari: Mark Clattenburg (Englanti)
4. marraskuuta 2014 Juventus Italia 3 – 2
(1–1)
Kreikka Olympiakos Juventus Stadium, Torino
21.45 (UTC+2)
Pirlo Maali 21'
Roberto Maali 65' (om.)
Pogba Maali 66'
Raportti Botía Maali 24'
N'Dinga Maali 61'
Yleisömäärä: 39 091[9]
Tuomari: Martin Atkinson (Englanti)

26. marraskuuta 2014 Atlético Madrid Espanja 4 – 0
(2–0)
Kreikka Olympiakos Vicente Calderón, Madrid
21.45 (UTC+2)
García Maali 9'
Mandžukić Maali 38', 62', 65'
Raportti Yleisömäärä: 40 121[10]
Tuomari: Wolfgang Stark (Saksa)
26. marraskuuta 2014 Malmö Ruotsi 0 – 2
(0–0)
Italia Juventus Swedbank Stadion, Malmö
21.45 (UTC+2)
Raportti Llorente Maali 49'
Tévez Maali 88'
Yleisömäärä: 20 500[10]
Tuomari: Pedro Proença (Portugali)

9. joulukuuta 2014 Olympiakos Kreikka 4 – 2
(1–0)
Ruotsi Malmö Karaiskakis Stadion, Pireus
21.45 (UTC+2)
Fuster Maali 22'
Domínguez Maali 63'
Mitroglou Maali 87'
Afellay Maali 90'
Raportti Kroon Maali 59'
Rosenberg Maali 81'
Yleisömäärä: 27 562[11]
Tuomari: Stéphane Lannoy (Ranska)
9. joulukuuta 2014 Juventus Italia 0 – 0 Espanja Atlético Madrid Juventus Stadium, Torino
21.45 (UTC+2)
Raportti Yleisömäärä: 39 219[11]
Tuomari: William Collum (Skotlanti)
Joukkue O V T H TM PM ME P
Espanja Real Madrid 6 6 0 0 16 2 +14 18
Sveitsi FC Basel 6 2 1 3 7 8 -1 7
Englanti Liverpool FC 6 1 2 3 5 9 -4 5
Bulgaria PFK Ludogorets Razgrad 6 1 1 4 5 14 -9 4

16. syyskuuta 2014 Liverpool Englanti 2 – 1
(0–0)
Bulgaria Ludogorets Razgrad Anfield, Liverpool
21.45 (UTC+2)
Balotelli Maali 82'
Gerrard Maali 90+3' (rp.)
Raportti Abalo Maali 90+1' Yleisömäärä: 43 307[6]
Tuomari: Matej Jug (Slovenia)
16. syyskuuta 2014 Real Madrid Espanja 5 – 1
(4–1)
Sveitsi Basel Santiago Bernabéu, Madrid
21.45 (UTC+2)
Suchý Maali 14' (om.)
Bale Maali 30'
Ronaldo Maali 31'
James Maali 37'
Benzema Maali 79'
Raportti González Maali 38' Yleisömäärä: 65 364[6]
Tuomari: Damir Skomina (Slovenia)

1. lokakuuta 2014 Basel Sveitsi 1 – 0
(0–0)
Englanti Liverpool St. Jakob-Park, Basel
21.45 (UTC+2)
Streller Maali 52' Raportti Yleisömäärä: 36 000[7]
Tuomari: Jonas Eriksson (Ruotsi)
1. lokakuuta 2014 Ludogorets Razgrad Bulgaria 1 – 2
(1–1)
Espanja Real Madrid Vasil Levskin kansallistadion, Sofia[12]
21.45 (UTC+2)
Marcelinho Maali 6' Raportti Ronaldo Maali 24' (rp.)
Benzema Maali 77'
Yleisömäärä: 41 484[7]
Tuomari: Craig Thomson (Skotlanti)

22. lokakuuta 2014 Ludogorets Razgrad Bulgaria 1 – 0
(0–0)
Sveitsi Basel Vasil Levskin kansallistadion, Sofia[12]
21.45 (UTC+2)
Minev Maali 90+2' Raportti Yleisömäärä: 29 150[8]
Tuomari: Deniz Aytekin (Saksa)
22. lokakuuta 2014 Liverpool Englanti 0 – 3
(0–3)
Espanja Real Madrid Anfield, Liverpool
21.45 (UTC+2)
Raportti Ronaldo Maali 23'
Benzema Maali 30', 41'
Yleisömäärä: 43 521[8]
Tuomari: Nicola Rizzoli (Italia)

4. marraskuuta 2014 Basel Sveitsi 4 – 0
(2–0)
Bulgaria Ludogorets Razgrad St. Jakob-Park, Basel
21.45 (UTC+2)
Embolo Maali 34'
González Maali 41'
Gashi Maali 59'
Suchý Maali 65'
Raportti Yleisömäärä: 35 272[9]
Tuomari: Stéphane Lannoy (Ranska)
4. marraskuuta 2014 Real Madrid Espanja 1 – 0
(1–0)
Englanti Liverpool Santiago Bernabéu, Madrid
21.45 (UTC+2)
Benzema Maali 27' Raportti Yleisömäärä: 79 283[9]
Tuomari: Viktor Kassai (Unkari)

26. marraskuuta 2014 Ludogorets Razgrad Bulgaria 2 – 2
(1–2)
Englanti Liverpool Vasil Levskin kansallistadion, Sofia[12]
21.45 (UTC+2)
Abalo Maali 3'
Terziev Maali 88'
Raportti Lambert Maali 8'
Henderson Maali 37'
Yleisömäärä: 37 143[10]
Tuomari: Antonio Mateu Lahoz (Espanja)
26. marraskuuta 2014 Basel Sveitsi 0 – 1
(0–1)
Espanja Real Madrid St. Jakob-Park, Basel
21.45 (UTC+2)
Raportti Ronaldo Maali 35' Yleisömäärä: 36 000[10]
Tuomari: Milorad Mažić (Serbia)

9. joulukuuta 2014 Liverpool Englanti 1 – 1
(0–1)
Sveitsi Basel Anfield, Liverpool
21.45 (UTC+2)
Gerrard Maali 81' Raportti Frei Maali 25' Yleisömäärä: 43 290[11]
Tuomari: Björn Kuipers (Alankomaat)
9. joulukuuta 2014 Real Madrid Espanja 4 – 0
(2–0)
Bulgaria Ludogorets Razgrad Santiago Bernabéu, Madrid
21.45 (UTC+2)
Ronaldo Maali 20' (rp.)
Bale Maali 38'
Arbeloa Maali 80'
Medrán Maali 88'
Raportti Yleisömäärä: 58 393[11]
Tuomari: Clément Turpin (Ranska)
Joukkue O V T H TM PM ME P
Ranska AS Monaco FC 6 3 2 1 4 1 +3 11
Saksa Bayer 04 Leverkusen 6 3 1 2 7 4 +3 10
Venäjä FK Zenit Pietari 6 2 1 3 4 6 -2 7
Portugali SL Benfica 6 1 2 3 2 6 -4 5

16. syyskuuta 2014 Monaco Ranska 1 – 0
(0–0)
Saksa Bayer Leverkusen Stade Louis II, Monaco
21.45 (UTC+2)
Moutinho Maali 61' Raportti Yleisömäärä: 8 130[6]
Tuomari: Pavel Královec (Tšekki)
16. syyskuuta 2014 Benfica Portugali 0 – 2
(0–2)
Venäjä Zenit Pietari Estádio da Luz, Lissabon
21.45 (UTC+2)
Raportti Hulk Maali 5'
Witsel Maali 22'
Yleisömäärä: 35 294[6]
Tuomari: Svein Oddvar Moen (Norja)

1. lokakuuta 2014 Zenit Pietari Venäjä 0 – 0 Ranska Monaco Petrovski, Pietari
19.00 (UTC+2)
Raportti Yleisömäärä: 13 817[7]
Tuomari: Mark Clattenburg (Englanti)
1. lokakuuta 2014 Bayer Leverkusen Saksa 3 – 1
(2–0)
Portugali Benfica BayArena, Leverkusen
21.45 (UTC+2)
Kießling Maali 25'
Son Heung-min Maali 34'
Çalhanoğlu Maali 64' (rp.)
Raportti Salvio Maali 62' Yleisömäärä: 25 202[7]
Tuomari: Martin Atkinson (Englanti)

22. lokakuuta 2014 Bayer Leverkusen Saksa 2 – 0
(0–0)
Venäjä Zenit Pietari BayArena, Leverkusen
21.45 (UTC+2)
Donati Maali 58'
Papadopoulos Maali 63'
Raportti Yleisömäärä: 27 254[8]
Tuomari: Björn Kuipers (Alankomaat)
22. lokakuuta 2014 Monaco Ranska 0 – 0 Portugali Benfica Stade Louis II, Monaco
21.45 (UTC+2)
Raportti Yleisömäärä: 12 776[8]
Tuomari: Szymon Marciniak (Puola)

4. marraskuuta 2014 Zenit Pietari Venäjä 1 – 2
(0–0)
Saksa Bayer Leverkusen Petrovski, Pietari
19.00 (UTC+2)
Rondón Maali 89' Raportti Son Heung-min Maali 68', 73' Yleisömäärä: 17 010[9]
Tuomari: Alberto Undiano Mallenco (Espanja)
4. marraskuuta 2014 Benfica Portugali 1 – 0
(0–0)
Ranska Monaco Estádio da Luz, Lissabon
21.45 (UTC+2)
Talisca Maali 82' Raportti Yleisömäärä: 32 565[9]
Tuomari: David Fernández Borbalán (Espanja)

26. marraskuuta 2014 Zenit Pietari Venäjä 1 – 0
(0–0)
Portugali Benfica Petrovski, Pietari
19.00 (UTC+2)
Danny Maali 79' Raportti Yleisömäärä: 14 123[10]
Tuomari: Nicola Rizzoli (Italia)
26. marraskuuta 2014 Bayer Leverkusen Saksa 0 – 1
(0–0)
Ranska Monaco BayArena, Leverkusen
21.45 (UTC+2)
Raportti Ocampos Maali 72' Yleisömäärä: 26 230[10]
Tuomari: Paolo Tagliavento (Italia)

9. joulukuuta 2014 Monaco Ranska 2 – 0
(0–0)
Venäjä Zenit Pietari Stade Louis II, Monaco
21.45 (UTC+2)
Abdennour Maali 63'
Fabinho Maali 89'
Raportti Yleisömäärä: 11 319[11]
Tuomari: Damir Skomina (Slovenia)
9. joulukuuta 2014 Benfica Portugali 0 – 0 Saksa Bayer Leverkusen Estádio da Luz, Lissabon
21.45 (UTC+2)
Raportti Yleisömäärä: 17 564[11]
Tuomari: Aleksei Kulbakov (Valko-Venäjä)
Joukkue O V T H TM PM ME P
Saksa Borussia Dortmund 6 4 1 1 14 4 +10 13
Englanti Arsenal FC 6 4 1 1 15 8 +7 13
Belgia RSC Anderlecht 6 1 3 2 8 10 -2 6
Turkki Galatasaray SK 6 0 1 5 4 19 -15 1

16. syyskuuta 2014 Galatasaray Turkki 1 – 1
(0–0)
Belgia Anderlecht Türk Telekom Arena, Istanbul
21.45 (UTC+2)
Yılmaz Maali 90+1' Raportti Praet Maali 52' Yleisömäärä: 28 553[6]
Tuomari: István Vad (Unkari)
16. syyskuuta 2014 Borussia Dortmund Saksa 2 – 0
(1–0)
Englanti Arsenal Signal Iduna Park, Dortmund
21.45 (UTC+2)
Immobile Maali 45'
Aubameyang Maali 48'
Raportti Yleisömäärä: 65 851[6]
Tuomari: Olegário Benquerença (Portugali)

1. lokakuuta 2014 Arsenal Englanti 4 – 1
(3–0)
Turkki Galatasaray Emirates Stadium, Lontoo
21.45 (UTC+2)
Welbeck Maali 22', 30', 52'
Sánchez Maali 41'
Raportti Yılmaz Maali 63' (rp.) Yleisömäärä: 59 803[7]
Tuomari: Gianluca Rocchi (Italia)
1. lokakuuta 2014 Anderlecht Belgia 0 – 3
(0–1)
Saksa Borussia Dortmund Constant Vanden Stockstadion, Anderlecht
21.45 (UTC+2)
Raportti Immobile Maali 3'
Ramos Maali 69', 79'
Yleisömäärä: 18 649[7]
Tuomari: Paolo Tagliavento (Italia)

22. lokakuuta 2014 Anderlecht Belgia 1 – 2
(0–0)
Englanti Arsenal Constant Vanden Stockstadion, Anderlecht
21.45 (UTC+2)
Najar Maali 71' Raportti Gibbs Maali 89'
Podolski Maali 90+1'
Yleisömäärä: 19 881[8]
Tuomari: Carlos Velasco Carballo (Espanja)
22. lokakuuta 2014 Galatasaray Turkki 0 – 4
(0–3)
Saksa Borussia Dortmund Türk Telekom Arena, Istanbul
21.45 (UTC+2)
Raportti Aubameyang Maali 6', 18'
Reus Maali 41'
Ramos Maali 83'
Yleisömäärä: 36 324[8]
Tuomari: Antonio Mateu Lahoz (Espanja)

4. marraskuuta 2014 Arsenal Englanti 3 – 3
(2–0)
Belgia Anderlecht Emirates Stadium, Lontoo
21.45 (UTC+2)
Arteta Maali 25' (rp.)
Sánchez Maali 29'
Oxlade-Chamberlain Maali 58'
Raportti Vanden Borre Maali 61', 73' (rp.)
Mitrović Maali 90'
Yleisömäärä: 59 872[9]
Tuomari: Clément Turpin (Ranska)
4. marraskuuta 2014 Borussia Dortmund Saksa 4 – 1
(1–0)
Turkki Galatasaray Signal Iduna Park, Dortmund
21.45 (UTC+2)
Reus Maali 39'
Papastathopoulos Maali 56'
Immobile Maali 74'
Kaya Maali 85' (om.)
Raportti Balta Maali 70' Yleisömäärä: 65 851[9]
Tuomari: Pavel Královec (Tšekki)

26. marraskuuta 2014 Anderlecht Belgia 2 – 0
(1–0)
Turkki Galatasaray Constant Vanden Stockstadion, Anderlecht
21.45 (UTC+2)
Mbemba Maali 44', 86' Raportti Yleisömäärä: 19 857[10]
Tuomari: Ivan Bebek (Kroatia)
26. marraskuuta 2014 Arsenal Englanti 2 – 0
(1–0)
Saksa Borussia Dortmund Emirates Stadium, Lontoo
21.45 (UTC+2)
Sanogo Maali 2'
Sánchez Maali 57'
Raportti Yleisömäärä: 59 902[10]
Tuomari: Viktor Kassai (Unkari)

9. joulukuuta 2014 Galatasaray Turkki 1 – 4
(0–3)
Englanti Arsenal Türk Telekom Arena, Istanbul
21.45 (UTC+2)
Sneijder Maali 88' Raportti Podolski Maali 3', 90+2'
Ramsey Maali 11', 29'
Yleisömäärä: 20 590[11]
Tuomari: David Fernández Borbalán (Espanja)
9. joulukuuta 2014 Borussia Dortmund Saksa 1 – 1
(0–0)
Belgia Anderlecht Signal Iduna Park, Dortmund
21.45 (UTC+2)
Immobile Maali 58' Raportti Mitrović Maali 84' Yleisömäärä: 65 851[11]
Tuomari: Alberto Undiano Mallenco (Espanja)
Joukkue O V T H TM PM ME P
Saksa FC Bayern München 6 5 0 1 16 4 +12 15
Englanti Manchester City FC 6 2 2 2 9 8 +1 8
Italia AS Roma 6 1 2 3 8 14 -6 5
Venäjä PFK TsSKA Moskova 6 1 2 3 6 13 -7 5

17. syyskuuta 2014 Roma Italia 5 – 1
(4–0)
Venäjä TsSKA Moskova Olympiastadion, Rooma
21.45 (UTC+2)
Iturbe Maali 6'
Gervinho Maali 10', 31'
Maicon Maali 20'
Ignaševitš Maali 50' (om.)
Raportti Musa Maali 82' Yleisömäärä: 40 888[13]
Tuomari: David Fernández Borbalán (Espanja)
17. syyskuuta 2014 Bayern München Saksa 1 – 0
(0–0)
Englanti Manchester City Allianz Arena, München
21.45 (UTC+2)
Boateng Maali 90' Raportti Yleisömäärä: 68 000[13]
Tuomari: Alberto Undiano Mallenco (Espanja)

30. syyskuuta 2014 TsSKA Moskova Venäjä 0 – 1
(0–1)
Saksa Bayern München Arena Himki, Himki
19.00 (UTC+2)
Raportti Müller Maali 22' (rp.) Yleisömäärä: 0[14][15]
Tuomari: William Collum (Skotlanti)
30. syyskuuta 2014 Manchester City Englanti 1 – 1
(1–1)
Italia Roma Etihad Stadium, Manchester
21.45 (UTC+2)
Agüero Maali 4' (rp.) Raportti Totti Maali 23' Yleisömäärä: 37 509[16]
Tuomari: Björn Kuipers (Alankomaat)

21. lokakuuta 2014 TsSKA Moskova Venäjä 2 – 2
(0–2)
Englanti Manchester City Arena Himki, Himki
19.00 (UTC+2)
Doumbia Maali 65'
Natkho Maali 86' (rp.)
Raportti Agüero Maali 29'
Milner Maali 38'
Yleisömäärä: 0[17][18]
Tuomari: István Vad (Unkari)
21. lokakuuta 2014 Roma Italia 1 – 7
(0–5)
Saksa Bayern München Olympiastadion, Rooma
21.45 (UTC+2)
Gervinho Maali 66' Raportti Robben Maali 9', 30'
Götze Maali 23'
Lewandowski Maali 25'
Müller Maali 36' (rp.)
Ribéry Maali 78'
Shaqiri Maali 80'
Yleisömäärä: 70 544[19]
Tuomari: Jonas Eriksson (Ruotsi)

5. marraskuuta 2014 Manchester City Englanti 1 – 2
(1–2)
Venäjä TsSKA Moskova Etihad Stadium, Manchester
21.45 (UTC+2)
Y. Touré Maali 8' Raportti Doumbia Maali 2', 34' Yleisömäärä: 45 143[20]
Tuomari: Anastasios Sidiropoulos (Kreikka)
5. marraskuuta 2014 Bayern München Saksa 2 – 0
(1–0)
Italia Roma Allianz Arena, München
21.45 (UTC+2)
Ribéry Maali 38'
Götze Maali 64'
Raportti Yleisömäärä: 68 000[20]
Tuomari: Cüneyt Çakır (Turkki)

25. marraskuuta 2014 TsSKA Moskova Venäjä 1 – 1
(0–1)
Italia Roma Arena Himki, Himki
19.00 (UTC+2)
V. Berezutski Maali 90+3' Raportti Totti Maali 43' Yleisömäärä: 0[17]
Tuomari: Felix Brych (Saksa)
25. marraskuuta 2014 Manchester City Englanti 3 – 2
(1–2)
Saksa Bayern München Etihad Stadium, Manchester
21.45 (UTC+2)
Agüero Maali 22' (rp.), 85', 90+1' Raportti Alonso Maali 40'
Lewandowski Maali 45'
Yleisömäärä: 44 510[21]
Tuomari: Pavel Královec (Tšekki)

10. joulukuuta 2014 Roma Italia 0 – 2
(0–0)
Englanti Manchester City Olympiastadion, Rooma
21.45 (UTC+2)
Raportti Nasri Maali 60'
Zabaleta Maali 86'
Yleisömäärä: 54 119[22]
Tuomari: Milorad Mažić (Serbia)
10. joulukuuta 2014 Bayern München Saksa 3 – 0
(1–0)
Venäjä TsSKA Moskova Allianz Arena, München
21.45 (UTC+2)
Müller Maali 18' (rp.)
Rode Maali 84'
Götze Maali 90'
Raportti Yleisömäärä: 68 000[22]
Tuomari: Olegário Benquerença (Portugali)
Joukkue O V T H TM PM ME P
Espanja FC Barcelona 6 5 0 1 15 5 +10 15
Ranska Paris Saint-Germain 6 4 1 1 10 7 +3 13
Alankomaat AFC Ajax 6 1 2 3 8 10 -2 5
Kypros APOEL FC 6 0 1 5 1 12 -11 1

17. syyskuuta 2014 Barcelona Espanja 1 – 0
(1–0)
Kypros APOEL Camp Nou, Barcelona
21.45 (UTC+2)
Piqué Maali 28' Raportti Yleisömäärä: 62 832[13]
Tuomari: Deniz Aytekin (Saksa)
17. syyskuuta 2014 Ajax Alankomaat 1 – 1
(0–1)
Ranska Paris Saint-Germain Amsterdam Arena, Amsterdam
21.45 (UTC+2)
Schøne Maali 74' Raportti Cavani Maali 14' Yleisömäärä: 50 430[13]
Tuomari: Wolfgang Stark (Saksa)

30. syyskuuta 2014 Paris Saint-Germain Ranska 3 – 2
(2–1)
Espanja Barcelona Parc des Princes, Pariisi
21.45 (UTC+2)
David Luiz Maali 10'
Verratti Maali 26'
Matuidi Maali 54'
Raportti Messi Maali 12'
Neymar Maali 56'
Yleisömäärä: 46 400[16]
Tuomari: Nicola Rizzoli (Italia)
30. syyskuuta 2014 APOEL Kypros 1 – 1
(1–1)
Alankomaat Ajax GSP Stadion, Nikosia
21.45 (UTC+2)
Manduca Maali 31' (rp.) Raportti Andersen Maali 28' Yleisömäärä: 17 190[16]
Tuomari: Milorad Mažić (Serbia)

21. lokakuuta 2014 APOEL Kypros 0 – 1
(0–0)
Ranska Paris Saint-Germain GSP Stadion, Nikosia
21.45 (UTC+2)
Raportti Cavani Maali 87' Yleisömäärä: 18 659[19]
Tuomari: Ovidiu Hațegan (Romania)
21. lokakuuta 2014 Barcelona Espanja 3 – 1
(2–0)
Alankomaat Ajax Camp Nou, Barcelona
21.45 (UTC+2)
Neymar Maali 7'
Messi Maali 24'
Sandro Maali 90+4'
Raportti El Ghazi Maali 88' Yleisömäärä: 79 357[19]
Tuomari: William Collum (Skotlanti)

5. marraskuuta 2014 Paris Saint-Germain Ranska 1 – 0
(1–0)
Kypros APOEL Parc des Princes, Pariisi
21.45 (UTC+2)
Cavani Maali 1' Raportti Yleisömäärä: 45 816[20]
Tuomari: Olegário Benquerença (Portugali)
5. marraskuuta 2014 Ajax Alankomaat 0 – 2
(0–1)
Espanja Barcelona Amsterdam Arena, Amsterdam
21.45 (UTC+2)
Raportti Messi Maali 36', 76' Yleisömäärä: 52 117[20]
Tuomari: Pedro Proença (Portugali)

25. marraskuuta 2014 APOEL Kypros 0 – 4
(0–2)
Espanja Barcelona GSP Stadion, Nikosia
21.45 (UTC+2)
Raportti Suárez Maali 27'
Messi Maali 38', 58', 87'
Yleisömäärä: 20 626[21]
Tuomari: Gianluca Rocchi (Italia)
25. marraskuuta 2014 Paris Saint-Germain Ranska 3 – 1
(1–0)
Alankomaat Ajax Parc des Princes, Pariisi
21.45 (UTC+2)
Cavani Maali 33', 83'
Ibrahimović Maali 78'
Raportti Klaassen Maali 67' Yleisömäärä: 46 130[21]
Tuomari: Matej Jug (Slovenia)

10. joulukuuta 2014 Barcelona Espanja 3 – 1
(2–1)
Ranska Paris Saint-Germain Camp Nou, Barcelona
21.45 (UTC+2)
Messi Maali 19'
Neymar Maali 42'
Suárez Maali 77'
Raportti Ibrahimović Maali 15' Yleisömäärä: 82 570[22]
Tuomari: Martin Atkinson (Englanti)
10. joulukuuta 2014 Ajax Alankomaat 4 – 0
(1–0)
Kypros APOEL Amsterdam Arena, Amsterdam
21.45 (UTC+2)
Schøne Maali 45+1' (rp.), 50'
Klaassen Maali 53'
Milik Maali 74'
Raportti Yleisömäärä: 51 796[22]
Tuomari: Carlos Velasco Carballo (Espanja)
Joukkue O V T H TM PM ME P
Englanti Chelsea FC 6 4 2 0 17 3 +14 14
Saksa FC Schalke 04 6 2 2 2 9 14 -5 8
Portugali Sporting Clube de Portugal 6 2 1 3 12 12 0 7
Slovenia NK Maribor 6 0 3 3 4 13 -9 3

17. syyskuuta 2014 Chelsea Englanti 1 – 1
(1–0)
Saksa Schalke 04 Stamford Bridge, Lontoo
21.45 (UTC+2)
Fàbregas Maali 11' Raportti Huntelaar Maali 62' Yleisömäärä: 40 648[13]
Tuomari: Ivan Bebek (Kroatia)
17. syyskuuta 2014 Maribor Slovenia 1 – 1
(0–0)
Portugali Sporting CP Ljudski vrt, Maribor
21.45 (UTC+2)
Zahović Maali 90+2' Raportti Nani Maali 80' Yleisömäärä: 12 211[13]
Tuomari: Clément Turpin (Ranska)

30. syyskuuta 2014 Sporting CP Portugali 0 – 1
(0–1)
Englanti Chelsea Estádio José Alvalade, Lissabon
21.45 (UTC+2)
Raportti Matić Maali 34' Yleisömäärä: 40 734[16]
Tuomari: Antonio Mateu Lahoz (Espanja)
30. syyskuuta 2014 Schalke 04 Saksa 1 – 1
(0–1)
Slovenia Maribor Veltins-Arena, Gelsenkirchen
21.45 (UTC+2)
Huntelaar Maali 56' Raportti Bohar Maali 37' Yleisömäärä: 47 997[16]
Tuomari: Carlos Velasco Carballo (Espanja)

21. lokakuuta 2014 Schalke 04 Saksa 4 – 3
(1–1)
Portugali Sporting CP Veltins-Arena, Gelsenkirchen
21.45 (UTC+2)
Obasi Maali 34'
Huntelaar Maali 51'
Höwedes Maali 60'
Choupo-Moting Maali 90+3' (rp.)
Raportti Nani Maali 16'
A. Silva Maali 64' (rp.), 78'
Yleisömäärä: 49 943[19]
Tuomari: Sergei Karasjov (Venäjä)
21. lokakuuta 2014 Chelsea Englanti 6 – 0
(3–0)
Slovenia Maribor Stamford Bridge, Lontoo
21.45 (UTC+2)
Rémy Maali 13'
Drogba Maali 23' (rp.)
Terry Maali 31'
Viler Maali 54' (om.)
Hazard Maali 77' (rp.), 90'
Raportti Yleisömäärä: 41 126[19]
Tuomari: Danny Makkelie (Alankomaat)

5. marraskuuta 2014 Sporting CP Portugali 4 – 2
(1–1)
Saksa Schalke 04 Estádio José Alvalade, Lissabon
21.45 (UTC+2)
Sarr Maali 26'
Jefferson Maali 52'
Nani Maali 72'
Slimani Maali 90+1'
Raportti Slimani Maali 17' (om.)
Aogo Maali 88'
Yleisömäärä: 35 473[20]
Tuomari: Paolo Tagliavento (Italia)
5. marraskuuta 2014 Maribor Slovenia 1 – 1
(0–0)
Englanti Chelsea Ljudski vrt, Maribor
21.45 (UTC+2)
Ibraimi Maali 50' Raportti Matić Maali 73' Yleisömäärä: 12 646[20]
Tuomari: Daniele Orsato (Italia)

25. marraskuuta 2014 Schalke 04 Saksa 0 – 5
(0–3)
Englanti Chelsea Veltins-Arena, Gelsenkirchen
21.45 (UTC+2)
Raportti Terry Maali 2'
Willian Maali 29'
Kirchhoff Maali 44' (om.)
Drogba Maali 76'
Ramires Maali 78'
Yleisömäärä: 54 442[21]
Tuomari: Jonas Eriksson (Ruotsi)
25. marraskuuta 2014 Sporting CP Portugali 3 – 1
(2–1)
Slovenia Maribor Estádio José Alvalade, Lissabon
21.45 (UTC+2)
Mané Maali 10'
Nani Maali 35'
Slimani Maali 65'
Raportti Jefferson Maali 42' (om.) Yleisömäärä: 32 739[21]
Tuomari: Craig Thomson (Skotlanti)

10. joulukuuta 2014 Chelsea Englanti 3 – 1
(2–0)
Portugali Sporting CP Stamford Bridge, Lontoo
21.45 (UTC+2)
Fàbregas Maali 8' (rp.)
Schürrle Maali 16'
Mikel Maali 56'
Raportti J. Silva Maali 50' Yleisömäärä: 41 089[22]
Tuomari: Svein Oddvar Moen (Norja)
10. joulukuuta 2014 Maribor Slovenia 0 – 1
(0–0)
Saksa Schalke 04 Ljudski vrt, Maribor
21.45 (UTC+2)
Raportti Meyer Maali 62' Yleisömäärä: 12 516[22]
Tuomari: Szymon Marciniak (Puola)
Joukkue O V T H TM PM ME P
Portugali FC Porto 6 4 2 0 16 4 +12 14
Ukraina FK Šah’tar Donetsk 6 2 3 1 15 4 +11 9
Espanja Athletic Bilbao 6 2 1 3 5 6 -1 7
Valko-Venäjä FK BATE 6 1 0 5 2 24 -22 3

17. syyskuuta 2014 Porto Portugali 6 – 0
(3–0)
Valko-Venäjä BATE Estádio do Dragão, Porto
21.45 (UTC+2)
Brahimi Maali 5', 32', 57'
Martínez Maali 37'
Adrián Maali 61'
Aboubakar Maali 76'
Raportti Yleisömäärä: 35 108[13]
Tuomari: Bas Nijhuis (Alankomaat)
17. syyskuuta 2014 Athletic Bilbao Espanja 0 – 0 Ukraina Šah’tar Donetsk San Mamés, Bilbao
21.45 (UTC+2)
Raportti Yleisömäärä: 48 351[13]
Tuomari: Anastasios Sidiropoulos (Kreikka)

30. syyskuuta 2014 Šah’tar Donetsk Ukraina 2 – 2
(0–0)
Portugali Porto Arena Lviv, Lviv[23]
21.45 (UTC+2)
Alex Teixeira Maali 52'
Luiz Adriano Maali 85'
Raportti Martínez Maali 89' (rp.), 90+4' Yleisömäärä: 33 217[16]
Tuomari: Cüneyt Çakır (Turkki)
30. syyskuuta 2014 BATE Valko-Venäjä 2 – 1
(2–1)
Espanja Athletic Bilbao Borisov Arena, Barysau
21.45 (UTC+2)
Paljakow Maali 19'
Karnickyj Maali 41'
Raportti Aduriz Maali 45' Yleisömäärä: 11 886[16]
Tuomari: Stéphane Lannoy (Ranska)

21. lokakuuta 2014 BATE Valko-Venäjä 0 – 7
(0–6)
Ukraina Šah’tar Donetsk Borisov Arena, Barysau
21.45 (UTC+2)
Raportti Alex Teixeira Maali 11'
Luiz Adriano Maali 28' (rp.), 36', 40', 44', 82' (rp.)
Douglas Costa Maali 35'
Yleisömäärä: 12 113[19]
Tuomari: Ivan Bebek (Kroatia)
21. lokakuuta 2014 Porto Portugali 2 – 1
(1–0)
Espanja Athletic Bilbao Estádio do Dragão, Porto
21.45 (UTC+2)
Herrera Maali 45'
Quaresma Maali 75'
Raportti Guillermo Maali 58' Yleisömäärä: 38 116[19]
Tuomari: Damir Skomina (Slovenia)

5. marraskuuta 2014 Šah’tar Donetsk Ukraina 5 – 0
(1–0)
Valko-Venäjä BATE Arena Lviv, Lviv[23]
21.45 (UTC+2)
Srna Maali 19'
Alex Teixeira Maali 48'
Luiz Adriano Maali 58' (rp.), 83', 90+3'
Raportti Yleisömäärä: 29 173[20]
Tuomari: Wolfgang Stark (Saksa)
5. marraskuuta 2014 Athletic Bilbao Espanja 0 – 2
(0–0)
Portugali Porto San Mamés, Bilbao
21.45 (UTC+2)
Raportti Martínez Maali 56'
Brahimi Maali 73'
Yleisömäärä: 47 243[20]
Tuomari: Felix Brych (Saksa)

25. marraskuuta 2014 BATE Valko-Venäjä 0 – 3
(0–0)
Portugali Porto Borisov Arena, Barysau
19.00 (UTC+2)
Raportti Herrera Maali 56'
Martínez Maali 65'
Tello Maali 89'
Yleisömäärä: 10 147[21]
Tuomari: Ovidiu Hațegan (Romania)
25. marraskuuta 2014 Šah’tar Donetsk Ukraina 0 – 1
(0–0)
Espanja Athletic Bilbao Arena Lviv, Lviv[23]
21.45 (UTC+2)
Raportti San José Maali 68' Yleisömäärä: 33 489[21]
Tuomari: Mark Clattenburg (Englanti)

10. joulukuuta 2014 Porto Portugali 1 – 1
(0–0)
Ukraina Šah’tar Donetsk Estádio do Dragão, Porto
21.45 (UTC+2)
Aboubakar Maali 87' Raportti Stepanenko Maali 50' Yleisömäärä: 28 010[22]
Tuomari: Ruddy Buquet (Ranska)
10. joulukuuta 2014 Athletic Bilbao Espanja 2 – 0
(0–0)
Valko-Venäjä BATE San Mamés, Bilbao
21.45 (UTC+2)
San José Maali 47'
Susaeta Maali 88'
Raportti Yleisömäärä: 42 852[22]
Tuomari: Daniele Orsato (Italia)
  1. "Regulations of the UEFA Champions League 2014/15 Season" UEFA. Viitattu 28.8.2014. (englanniksi)
  2. Group stage UEFA. Viitattu 28.8.2014. (englanniksi)
  3. Club coefficients 2013/14 UEFA. Viitattu 28.8.2014. (englanniksi)
  4. Emergency Panel decisions UEFA. Viitattu 6.9.2014. (englanniksi)
  5. 2014/15 UEFA Champions League participants UEFA. Viitattu 28.8.2014. (englanniksi)
  6. a b c d e f g h Full Time Summary Matchday 1 – Tuesday 16 September 2014 UEFA. Viitattu 1.10.2014. (englanniksi)
  7. a b c d e f g h Full Time Summary Matchday 2 – Wednesday 1 October 2014 UEFA. Viitattu 1.10.2014. (englanniksi)
  8. a b c d e f g h Full Time Summary Matchday 3 – Wednesday 22 October 2014 UEFA. Viitattu 23.10.2014. (englanniksi)
  9. a b c d e f g h Full Time Summary Matchday 4 - Tuesday 4 November 2014 UEFA. Viitattu 5.11.2014. (englanniksi)
  10. a b c d e f g h Full Time Summary Matchday 5 - Wednesday 26 November 2014 UEFA. Viitattu 27.11.2014. (englanniksi)
  11. a b c d e f g h Full Time Summary Matchday 6 - Tuesday 9 December 2014 UEFA. Viitattu 10.12.2014. (englanniksi)
  12. a b c Ludogorets Razgrad pelaa kotiottelunsa poikkeuksellisesti Vasil Levskin kansallistadionilla maan pääkaupungissa Sofiassa. Tavallisesti joukkueen kotistadionina toimii Razgradissa sijaitseva Ludogorets Arena.
  13. a b c d e f g h Full Time Summary Matchday 1 – Wednesday 17 September 2014 UEFA. Viitattu 1.10.2014. (englanniksi)
  14. Ottelu TsSKA Moskovan ja Bayern Münchenin välillä pelattiin tyhjille katsomoille UEFAn antaman rangaistuksen seurauksena.
  15. CSKA Moscow 0-1 Bayern Munich BBC Sport. Viitattu 1.10.2014. (englanniksi)
  16. a b c d e f g Full Time Summary Matchday 2 – Tuesday 30 September 2014 UEFA. Viitattu 1.10.2014. (englanniksi)
  17. a b TsSKA Moskova pelasi myös kotiottelunsa Manchester Cityä ja Romaa vastaan tyhjille katsomoille UEFAn antaman rangaistuksen seurauksena. Rangaistus langetettiin koskien 17. syyskuuta 2014 pelatun Roman ja TsSKA Moskovan kamppailun tapahtumia.
  18. CSKA Moskva ordered to play behind closed doors UEFA. Viitattu 22.10.2014. (englanniksi)
  19. a b c d e f g Full Time Summary Matchday 3 – Tuesday 21 October 2014 UEFA. Viitattu 22.10.2014. (englanniksi)
  20. a b c d e f g h Full Time Summary Matchday 4 - Wednesday 5 November 2014 UEFA. Viitattu 6.11.2014. (englanniksi)
  21. a b c d e f g Full Time Summary Matchday 5 - Tuesday 25 November 2014 UEFA. Viitattu 26.11.2014. (englanniksi)
  22. a b c d e f g h Full Time Summary Matchday 6 - Wednesday 10 December 2014 UEFA. Viitattu 11.12.2014. (englanniksi)
  23. a b c Šah’tar Donetsk pelaa poikkeuksellisesti kotiottelunsa Arena Lvivillä, joka sijaitsee Lvivin kaupungissa. Tavallisesti joukkueen kotikenttänä toimii Donetskissa sijaitseva Donbas Arena, jolla ei kuitenkaan voitu pelata Itä-Ukrainassa vallinneen sotatilan vuoksi.